Jumalan, Armeliaan Armahtajan nimeen

Synnyin tavalliseen ei-uskonnolliseen ruotsalaiseen kotiin, jossa kuitenkin oli hyvin rakastava ilmapiiri perheenjäsenten kesken. Elin ensimmäiset 25 vuotta elämästäni oikeastaan miettimättä Jumalan olemassaoloa tai ylipäänsä mitään hengellistä; olin tyypillinen materialisti. Vai olinko? Muistan 7. luokalla kirjoittamani aineen elämästäni tulevaisuudessa. Siinä kuvailen itseni menestyväksi peliohjelmoijaksi (en ollut vielä edes koskenut tietokoneeseen), joka on naimisissa muslimivaimon kanssa!! OK, siihen aikaan sana muslimi merkitsi minulle pukeutumista pitkiin vaatteisiin ja huiviin, mutta minulla ei ole aavistustakaan, mistä tuollaiset kuvitelmat tulivat. Myöhemmin lukiossa muistan viettäneeni paljon aikaa koulun kirjastossa (lukutoukka kun olin) ja kerran käteeni osui Koraanin käännös, josta luinkin joitakin katkelmia. En muista tarkkaan, mitä satuin lukemaan, mutta sen muistan, että se oli mielestäni järkeenkäypää ja loogista. Silti en ollut yhtään uskonnollinen, maailmaani ei mahtunut Jumalaa enkä sellaista tarvinnutkaan. Tuota noin, olihan meillä Newton, joka selittää kuinka maailmankaikkeus toimii, vai mitä?

Aikaa kului, valmistuin ammattiin ja aloitin työt. Tienasin vähän rahaa ja muutin omaan asuntoon, sekä löysin tietokoneesta suurenmoisen työkalun. Minusta tuli myös intohimoinen amatöörivalokuvaaja ja vietin paljon aikaa sen harrastuksen parissa. Erään kerran olin tallentamassa torielämää ja otin kuvia välimatkan päästä telelinssin avulla, kun vihaisen näköinen maahanmuuttaja säntäsi luokseni ja sanoi pitävänsä huolen, etten ottaisi enää yhtäkään kuvaa hänen äidistään ja sisaristaan. Kummaa väkeä nuo muslimit...

Sattui muitakin islamiin liittyviä tapauksia enkä pysty selittämään, miksi tein minkä tein. En muista, miksi soitin "Islamilaiseen tiedotuskeskukseen" Ruotsissa ja tilasin heidän lehtensä, ostin Jusuf Alin Koraanin ja erittäin hyvän kirjasen islamista, jonka nimi oli "Islam - uskomme". Niin vain tulin tehneeksi!

Luin melkein koko Koraanin ja huomasin sen olevan sekä kaunis että looginen, mutta silti, Jumalalla ei ollut sijaa sydämessäni. Vuotta myöhemmin, ollessani ottamassa syysvalokuvia pikku saarella, jonka nimi on "pretty island" (se todella on sitä), minut valtasi fantastinen tunne. Tunsin olevani kuin osanen jotakin suurempaa, hammaspyörän hammas Jumalan suuressa koneistossa, jonka nimi on maailmankaikkeus. Se oli ihmeellistä! En ollut koskaan ennen tuntenut sillä tavoin: olin täysin rentoutunut, mutta silti täynnä energiaa ja ennen kaikkea täydellisen tietoinen Jumalasta, minne pääni käänsinkään.

En tiedä, kuinka kauan tämä ekstaattinen olotila kesti, mutta lopulta se päättyi ja ajoin kotiin - näköjään samanlaisena kuin ennenkin, mutta kokemukseni jätti mieleeni lähtemättömän jäljen. Niihin aikoihin Microsoft toi markkinoille Windows -95:n ennen näkemättömän markkinointirummutuksen saattelemana. Osa pakettia oli on-line palvelu The Microsoft Network. Ja innokkaana saamaan selville, mikä se oli, hankin itselleni MSN:n liittymän. Pian havaitsin, että Islam BBS oli MSN:n mielenkiintoisin osa, ja sieltä löysin Shahidan.

Shahida on amerikkalaisnainen, joka minun tavallani on kääntynyt islamiin. Kemiamme toimivat heti ja hänestä tuli paras kirjeenvaihtoystävä, joka minulla koskaan oli ollut. Sähköpostikirjeenvaihtomme menee varmasti historiaan: se että postilaatikkoni täyttyi jonnekin 3 megatavuun ensimmäisen puolen vuoden aikana, kertoo kai omaa tarinaansa. Hän ja minä keskustelimme paljon islamista ja yleensä uskosta Jumalaan ja se, mitä hän kirjoitti, tuntui minusta järkevältä. Shahidalla oli enkelimäinen kärsivällisyys minun hitaan järkeni ja typerien kysymysteni kanssa, eikä hän koskaan heittänyt toivoaan minun suhteeni. Kuuntele vain sydäntäsi ja löydät kyllä totuuden, hän sanoi.

Ja löysinkin totuuden sisältäni ennemmin kuin olin odottanut. Bussimatkalla kotiin töistä, useimpien ihmisten ympärilläni torkkuessa ja itse ihaillessani auringonlaskua, joka värjäsi kauniisti hajaantuneet pilvet vaaleanpunaisen ja oranssin sävyihin, kaikki palaset sopivat yhteen ja tunsin, kuinka Jumala ohjaa elämäämme meidän silti olematta mitään robotteja. Kuinka voin olla fysiikan ja kemian lakien alainen ja kuitenkin uskoa Jumalaan ja nähdä Hänen työnsä. Se oli ihmeellistä, pari minuuttia täydellistä ymmärrystä ja rauhaa. Kaipasin niin tuota hetkeä ja toivoin sen toistuvan! Ja niin kävi, sillä eräänä aamuna heräsin lasinkirkkaaseen oloon ja ensimmäinen ajatus, joka kulki aivojeni lävitse, oli kuinka kiitollinen olinkaan Jumalalle siitä, että hän antoi minun herätä taas uuteen, mahdollisuuksien päivään. Se oli niin luonnollista, kuin elämäni jokainen päivä olisi alkanut niin.

Näiden kokemusten jälkeen en enää voinut kieltää Jumalan olemassaoloa. Mutta kun 25 vuotta oli kulunut Jumalan kieltäen, ei ollut mikään helppo tehtävä myöntää hänen olevan olemassa ja hyväksyä usko. Mutta minulle tapahtui lisää hyviä asioita: vietin jonkin aikaa Yhdysvalloissa ja noihin aikoihin aloin rukoilla, kokeillen ja tunnustellen, opetellen ajattelemaan Jumalaa ja kuuntelemaan sydäntäni. Kaikki päättyi mukavaan viikonloppuun New Yorkissa, jota olin kovasti jännittänyt mutta josta tuli onnistunut, ja ennen kaikkea tapasin vihdoinkin Shahidan!

Nyt olin pisteessä, josta ei enää ollut paluuta, mutta sitä en vielä tiennyt. Mutta Jumala johdatti minua edelleen, luin lisää ja viimein sain tarpeeksi rohkeutta mennä lähimpään moskeijaan ja pyytää tavata joitakin muslimeja. Jalat täristen menin moskeijaan, jonka ohitse olin monta kertaa ennenkin kulkenut, uskaltamatta pysähtyä ja käydä sisälle. Tapasin siellä mitä mukavimpia ihmisiä, sain lisää luettavaa ja sovimme meneväni tapaamaan veljiä heidän kotonaan. Se mitä he sanoivat ja kuinka vastasivat kysymyksiini, oli kaikki järkeenkäyvää. Islamista tuli tärkein osa elämääni, aloin rukoilla säännöllisesti ja menin ensimmäiseen perjantairukoukseeni. Se oli hienoa, livahdin sisälle ja istahdin taka-alalle, ja vaikka en ymmärtänyt sanaakaan imaamin puheesta, nautin silti tapahtumasta. Khutban jälkeen kävimme kaikki riveihin ja teimme vaaditut kaksi rakaa. Se oli jälleen yksi niistä ihanista kokemuksista, joita minulla oli tielläni islamiin. Se vilpittömyys, jolla 200 miestä omistautui täysin vain yhdelle asialle, ylistämään Jumalaa, tuntui suurenmoiselta!

Hitaasti mieleni alkoi olla yhtä mieltä sydämeni kanssa ja aloin ajatella itseäni muslimina, mutta voisinko todella kääntyä islamiin? Olin eronnut ruotsalaisesta valtionkirkosta jo aiemmin, kaiken varalta, mutta rukoilla 5 kertaa päivässä? lakata syömästä sianlihaa? Voisinko tosiaan tehdä sen? Ja entä perheeni ja ystäväni?

Nyt Internetaalto oli jo pyyhkäissyt maani yli ja minäkin olin joutunut tiedon valtatien pauloihin. Ja "siellä jossakin" oli tonneittain tietoa islamista. Luulen hakeneeni suurin piirtein jokaisen veppisivun, jossa vain mainittiinkin sana islam jossakin tekstissä, ja opin paljon. Mutta vasta eräs kirjoitus, jonka löysin Isosta-Britanniasta, vaikutti minuun erityisesti: tarina hiljattain kääntyneestä naisesta, jolla oli juuri samoja tunteita kuin minullakin. 12 tuntia on tekstin otsikko. Sen tarinan luettuani ja itkettyäni silmät päästäni käsitin, että paluuta ei enää ollut enkä voinut vastustaa islamia enää kauemmin. Kesäloma alkoi ja olin tehnyt päätökseni. Minun täytyi tulla muslimiksi! Mutta alkukesä oli ollut hyvin kylmä ja koska ensimmäinen lomaviikkoni näytti toisenlaiselta, en menettäisi yhtään aurinkoista päivää poissa rannalta. TV:ssä säämies piirsi suuren auringon juuri siihen osaan maata, jossa asuin. OK sitten, joku toinen päivä... Seuraavana aamuna taivas oli lyijynharmaa ja jääkylmät tuulenpuuskat viuhuivat makuuhuoneeni ikkunan ulkopuolella. Oli kuin Jumala olisi päättänyt, että määräaikani oli lopussa enkä voisi viivytellä enää. Otin säädetyn kylvyn ja pukeuduin puhtaisiin vaatteisiin, hyppäsin autooni ja ajoin tunnin matkan moskeijaan.

Moskeijassa menin veljien puheille esittäen toiveeni ja dohr-rukouksen jälkeen imaami ja muutama veli todistivat, kun lausuin Shahadan. Alhamdulillah! Ja suureksi hämmästyksekseni kaikki sukulaiseni ja ystäväni ovat ottaneet kääntymiseni hyvin ja ovat kaikki hyväksyneet sen. En voi sanoa, että he olisivat olleet ihastuksissaan, mutta ehdottomasti ei mitään pahaa sanottavaa. He eivät ymmärrä kaikkea mitä teen, kuten rukoilemista viidesti päivässä määrättyinä aikoina tai etten syö sianlihaa. Heidän mielestään nämä ovat outoja ulkomaalaisia tapoja, jotka jäävät ajan myötä, mutta todistan heidän olevan väärässä. Insha Allah!