Sanan Qadar alkuperäinen merkitys on "määritelty mitta" tai "määrällinen tai laadullinen koko". Sanaa voidaan käyttää monella tavalla johtamalla sen juuresta. Siten "qaddir" merkitsee esimerkiksi mitata tai arvioida jonkin määrää, laatua tai asemaa, ennen kuin se tosiasiassa mitataan. Juuri tämä merkitys on tässä tarkastelumme kohteena.

"Olemme totisesti luonut kaiken oman mittansa mukaan."

Jumala tietää jo ennen jonkin tietyn asian luomista, että Hän aikoo luoda sen ja että se tulee suuruudeltaan, ominaisuuksiltaan, luonteeltaan jne. olemaan tietynlainen. Hän määrää, milloin se tulee syntymään ja milloin katoamaan, sekä paikan, jossa tämä tulee tapahtumaan. Koska näin on asian laita, ei Totiseen Jumalaan uskova ihminen saa uskoa mihinkään sattumanvaraiseen luonnossa. Jos hänelle tapahtuu jotakin epämiellyttävää, hänen tulee sanoa: " Jumala määräsi (qaddara) ja Hän teki kuten tahtoi", eikä toivoa, että sitä ei olisi tapahtunut tai miettiä, miksi sen piti tapahtua. Toisaalta jos hänelle tapahtuu jotakin miellyttävää, ei hän saa kerskua sillä, vaan kiittää Jumalaa.

Jos Jumala määrää ennalta (yuqaddir) kaiken, koskee se myös meidän ns. vapaita tekojamme. Mutta jos kerran on näin, miten meidän voidaan sanoa olevan vapaita ja vastuussa teoistamme? Tämä kysymys aiheutti islamin varhaisessa historiassa kahden äärilaidan teologisen lahkon syntymisen. Toinen niistä, jota kutsuttiin nimellä Qadariya, kuulutti siinä määrin ihmisen vapaata tahtoa ja vastuuta, että se kielsi Jumalan ennaltatietämisen ja oli sitä mieltä, että Jumala tietää vapaat tekomme vasta meidän ne tehtyämme. Toinen, jota kutsuttiin nimellä Jabriya, oli täsmälleen päinvastaisella kannalla julistaen, ettei ollut mitään eroa elottomien asioiden liikkeellä ja meidän liikkeillämme, kun teemme ns. vapaaehtoisia tekoja. Puhuessamme aikeista, he ajattelivat, käytämme siis vain vertauskuvallista kieltä. Mutta ei tarvitse mennä sellaisiin äärimmäisyyksiin, sillä ei ole vaikea sovittautua sekä jumalalliseen kohtaloon että ihmisen vastuuseen. Jumala päätti luoda ihmisen vapaaksi olennoksi, mutta Hän tietää (ja kuinka olisikaan mahdollista Hänen olla tietämättä) ennen kunkin ihmisen luomista, kuinka tämä tulee käyttämään vapaata tahtoaan, eli kuinka tämä esimerkiksi tulee reagoimaan profeetan tuodessa Jumalan viestiä hänelle. Tätä etukäteistietoa ja sen tallettamista "kirjaan" kutsutaan qadariksi. "Mutta jos olemme vapaat käyttämään tahtoamme", sanoisi qadariyan kannattaja, "voimme siis käyttää sitä Jumalan tahdon vastaisesti, ja siinä tapauksessahan ei olisi oikein väittää, että kaikki tapahtuva ilmaisee Jumalan tahtoa ja käskyjä". "Ja jos niin on, olisi Hän voinut estää meitä tekemästä pahaa". Kyllä, sen hän olisi totisesti voinut tehdä. Koraani vastaa tähän muistuttamalla meitä siitä, että juuri Jumala tahtoi, että meillä on aikomuksia ja että juuri Hän suo meidän käyttää omaa tahtoamme.

"Totisesti tämä on kehoitus, ja se, joka tahtoo, löytää tien Herransa luokse."

"Jos Herrasi olisi niin tahtonut, niin kaikki, jotka maan päällä ovat, olisivat yhdessä uskoneet."

"Jos Jumala olisi tahtonut, eivät he olisi kyenneet asettamaan muita Hänen rinnalleen; mutta Me emme ole asettanut sinua heidän vartijakseen, etkä sinä ole heidän kaitsijansa."

Mutta Hän halusi ihmisten olevan vapaita, erityisesti mitä tulee uskoon ja epäuskoon."

"Sano: Totuus on tullut Herraltanne; ken tahansa sitä haluaa uskoa, hän uskokoon, ja ken tahansa tahtoo epäillä, antakaa hänen epäillä."

Mutta ihmiset eivät olisi niin vapaita, jos milloin tahansa jonkun halutessa tehdä jotakin pahaa, Jumala estäisi häntä siitä ja pakottaisi hänet tekemään hyvää. "Jos Jumala on tahtonut tekomme", sanoisi ehkä joku, "niin nehän ovat itse asiassa Jumalan tekoja". Tämä väite perustuu väärinkäsitykselle. Jumala tahtoo mitä me tahdomme siinä merkityksessä, että Hän antaa meille tahdon valita ja tekee meille mahdolliseksi toteuttaa tahtoamme, toisin sanoen Hän luo ne edellytykset, jotka ovat välttämättömät voidaksemme tehdä sen. Hän ei tahdo tekojamme siinä mielessä, että Hän tekisi ne, sillä silloinhan olisi aivan oikein sanoa, että esim. meidän syödessämme, juodessamme tai nukkuessamme se on Hän, joka tekee nämä teot. Jumala luo ne, mutta hän ei tee niitä.

Toinen väärinkäsitykselle perustuva väite on, että jos Jumala kerran sallii meidän tehdä pahaa, hyväksyy Hän sen ja jopa pitää siitä. Mutta tahtoa jotakin siinä merkityksessä, että "sallii henkilön tehdä sen" on yksi asia ja hyväksyä ja suositella sitä on jotain aivan muuta. Jumala ei pidä kaikesta, jonka Hän tahtoo. Hän on, kuten juuri Koraanista luimme, antanut ihmiselle vallan valita uskon tai epäuskon, mutta tämä ei tietenkään tarkoita Jumalan pitävän siitä, että osa ihmisistä torjuu uskon (on kiittämättömiä).

"Jos olette kiittämättömiä, niin onhan Jumala ylenpalttisesti itselleen riittävä, tarvitsematta teiltä hituistakaan. Mutta jos olette kiitollisia, Häntä ilahduttaa tämä ominaisuutenne."