Kysymys siitä, onko kuolemanjälkeistä elämää, ei kuulu tieteen piiriin, sillä seh tutkii vain aistinvaraisia asioita. Mutta ihminenhän on tehnyt tieteellistä tutkimusta, sanan modernissa merkityksessä, vasta joitakin satoja vuosia, kun taas ajatus tuonpuoleisesta elämästä on ollut hänelle tuttu ikimuistoisista ajoista alkaen. Kaikki Jumalan profeetat kehottivat kansojaan palvomaan Jumalaa ja uskomaan kuolemanjälkeiseen elämään. He korostivat niin paljon tuonpuoleiseen elämään uskomisen tärkeyttä, että pienintäkin epäilystä sen suhteen pidettiin jumalankieltämisenä, joka teki tyhjäksi kaikki muut uskonkäsitykset. Vieläpä se tosiasia, että kaikki Jumalan profeetat ovat käsitelleet tuota metafyysistä kysymystä niin yhdenmukaisella tavalla - onhan heidän välillään kulunut tuhansia vuosia - todistaa, että heidän tietonsa tuonpuoleisesta elämästä ovat kotoisin samasta lähteestä eli jumalallisesta ilmoituksesta.

Tiedämme senkin, että nuo profeetat kohtasivat kansojensa taholta voimakasta vastarintaa, pääasiassa juuri kuolemanjälkeisen elämän kysymyksessä, koska ihmiset otaksuivat sellaisen asian olevan täysin mahdoton. Mutta vastustuksesta huolimatta profeetat voittivat puolelleen monia vilpittömiä kannattajia. Tässä kohtaa voitaisiin kysyä, miksi heidän kannattajansa sitten jättivät esi-isiensä uskomukset ja tavat, jos he sitä paitsi olivat vaarassa joutua kokonaan kansansa hyljeksimiksi? Ainoa vastaus on, että he käyttivät järkeään ja päätyivät totuuteen. Päätyivätkö he siihen aistihavaintojensa pohjalta? Ei, sillä aistein ei pysty hankkimaan mitään kokemusta elämästä kuoleman jälkeen. Mutta Jumala on havaintokyvyn lisäksi antanut ihmiselle myös rationaalisen, esteettisen ja moraalisen tietoisuuden. Juuri tuo tietoisuus ohjaa ihmistä silloin, kun kyseessä ovat realiteetit, joita aistihavainnot eivät voi varmistaa. Tästä syystä kaikki Jumalan profeetat ovat vedonneet ihmisten esteettiseen, moraaliseen ja rationaaliseen tietoisuuteen.

"Ja hän laittaa Meidän kaltaisiksemme tarkoitettuja kuviaan unohtaen oman luomisensa. Hän sanoo: "Kuka pystyy elämän palauttamaan luihin, kun ne jo ovat lahonneet?" Sano: "Hän niihin elämän palauttaa, joka ne alkujaankin elämään synnytti, sillä Hän sulkee itseensä koko luomakunnan. Hän, joka loi teille tulen, joka voi vihreässä puussakin palaa, niin että sytykkeillä sitä jatkaa saatatte. Eikö Hän, joka loi taivaat ja maan, kykene niiden kaltaisia luomaan? Totisesti! Hänhän on kaiken Luoja, taituri."

Toisessa kohtaa Koraani sanoo selvästi, että uskottomilla ei ole mitään loogista tukea kuolemanjälkeisen elämän kieltämiselleen. Heidän kieltonsa perustuu vain arvailuihin:

"He sanovat myös: "Ei ole olemassa muuta kuin tämä maallinen elämämme; me elämme ja kuolemme, ja mikään muu kuin aika ei hävitä meitä." Mutta siitä heillä ei ole mitään tietoa, he ainoastaan lausuvat arveluja. Ja kun selvät ilmoituksemme sanellaan heille, on heidän vastaväitteinänsä vain tämä: "Herättäkää meille isämme takaisin, jos puhuttu totta!"

Jumala tulee totisesti herättämään kaikki kuolleet, mutta Hänellä on oma suunnitelmansa kaikkia asioita varten. Tulee päivä, jolloin koko maailmankaikkeus tulee tuhoutumaan, ja silloin tulevat kuolleet heräämään ja joutuvat vastuuseen itsestään Jumalan edessä. Tuo päivä tulee olemaan alku sille elämälle, joka ei koskaan pääty, ja sinä päivänä Jumala tulee palkitsemaan tai rankaisemaan kutakin ihmistä hänen hyvien tai pahojen tekojensa mukaan. Koraanin antama selitys kuolemanjälkeisen elämän väistämättömyydestä on sama, jonka ihmisen moraalinen tietoisuuskin vaatii. Jos ei olisi mitään elämää kuoleman jälkeen, olisi koko jumaluskomme tosiasiallisesti järjetön, sillä vaikka uskoisimmekin Jumalaan, täytyisi Hänen olla epäoikeudenmukainen ja piittaamaton Jumala, luotuaan kerran ihmisen ja sitten jätettyään tämän oman onnensa nojaan. Mutta Jumala on totisesti oikeudenmukainen. Hän tulee rankaisemaan tyranneja, joiden rikokset ovat lukemattomat; niitä, jotka ovat tappaneet sadoittain ihmisiä, levittäneet yhteiskunnassa mädännäisyyttä, orjuuttaneet ihmisiä tyydyttääkseen omia oikkujaan jne. Ihmisen elinaika tässä maailmassa on hyvin lyhyt, eikä tämä fyysinen maailmakaan ole ikuinen, joten rangaistukset tai palkinnot, jotka ovat oikeassa suhteessa ihmisen hyviin tai pahoihin tekoihin, eivät ole mahdollisia täällä.

Koraani painottaa voimakkaasti sitä, että Tuomiopäivä tulee ja että Jumala silloin tulee päättämään kunkin ihmisen kohtalosta hanen tekojensa perusteella:

"Epäuskoiset sanovat: "Ei se (tuomion) hetki meille tule." Sano: "Kyllä! Kautta Herrani, joka tuntee silmiltä salatut, teille varmasti koittaa (tuomionpäivä)." Ei taivaassa eikä maassa ole mitään Hänen valtansa ulkopuolella, ei hivenenkään verran eikä sitä vähemmän tahi enemmän, vaan kaikki on selvästi (Jumalan) kirjoissa, joten Hän osaa palkita niitä, jotka uskovat ja hyvää harjoittavat: näille kuuluu anteeksiantamus ja ihana osa. Mutta niitä, jotka koettavat halventaa Meidän ilmoituksiamme, odottaa tuskallinen ja ankara rangaistus."

Ylösnousemuksen päivä tulee olemaan se päivä, jona Jumalan oikeudenmukaisuus ja armeliaisuus saa täyden ilmaisunsa. Jumala tulee osoittamaan armoaan ja hyvyyttään niille, jotka kärsivät Hänen asiansa tähden maallisessa elämässään, mutta uskoivat ikuisen autuuden odottavan heitä. Mutta ne, jotka käyttivät väärin Jumalan lahjoja eivätkä välittäneet tulevasta elämästä, tulevat joutumaan äärimmäisen pahaan olotilaan. Verratessaan näitä kahta ryhmää Koraani sanoo:

"Onko sitten se, jolle Me olemme antanut ihanan lupauksen, mikä hänelle täytetäänkin, sellaisen kaltainen, jolle olemme kylläkin suonut tämän maailman elämän nautintoja, mutta joka ylösnousemuksen päivänä luetaan syntisten joukkoon?"

Koraani puhuu myös siitä, kuinka tämä maallinen elämä on vain valmistautumista ikuista elämää varten, joka tulee kuoleman jälkeen. Mutta niistä, jotka tämän kieltävät, tulee intohimojensa ja mielitekojensa orjia ja hurskaiden sekä jumalaapelkäävien ihmisten pilkkaajia. Tuollaiset ihmiset tajuavat hulluutensa vasta, kun he ovat kuolemaisillaan ja turhaan toivovat saavansa uuden tilaisuuden tässä elämässä. Heidän kurjaa tilaansa kuollessaan, Tuomiopäivän kauhuja ja sitä ikuista autuutta, joka on vilpittömien uskovien palkka, kuvaillaan erinomaisella tavalla seuraavissa Koraanin jakeissa:

"Aina siihen asti, kunnes kuolema jonkun heistä yllättää ja hän hokee: "Herrani, päästä minut takaisin, päästä minut takaisin, ehkä voisin tehdä hyvää sellaisessa, minkä olen jättänyt tekemättä." Ei koskaan. Tämä on vain puhetta, jota hän hokee, mutta heidän takanaan on erottava seinä aina siihen päivään asti, jolloin heidät herätetään kuolleista. Mutta kun pasuunoihin puhalletaan, niin sinä päivänä heidän välillään ei ole oleva mitään sukulaisuussiteitä, eivätkä he kysele toinen toistansa. Senvuoksi ne, joiden hyveet painavat vaa'assa eniten, tulevat onnellisiksi. Mutta joiden ansiot painavat vähän, he ovat niitä, jotka ovat kadottaneet sielunsa. Helvetissä he saavat asua. Tuli on siellä kärventävä heidän kasvonsa ja pahasti turmeleva heidät."

Uskominen kuolemanjälkeiseen elämään ei takaa ainoastaan menestystä tulevassa elämässä, vaan sen ansiosta myös tämä elämä on täynnä rauhaa ja onnea, sillä se tekee ihmisistä vastuullisempia ja velvollisuudentuntoisempia kaikissa toimissaan.

Ajattele Arabian kansoja. Uhkapelit, viini, heimokahakat, ryöstely ja murhat olivat heidän alaansa, ennen heillä oli uskoa tulevaan elämään. Mutta heti heidän hyväksyttyään uskon Yhteen Jumalaan ja kuolemanjälkeiseen elämään heistä tuli maailman kurinalaisin kansakunta. He jättivät paheensa, auttoivat toisiaan tarpeen tullen ja ratkaisivat kiistansa oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon pohjalta. Samalla tavalla on kuolemanjälkeisen elämän kieltämiselläkin seurauksensa, ei vain tulevassa vaan myös tässä elämässä. Kun kokonainen kansa kieltää sen, rehottavat yhteiskunnassa kaikenlaiset synnit ja rappio vallitsee, kunnes yhteisö lopulta tuhoutuu. Koraani kertoo kauheasta kohtalosta, joka tuli Aadin, Tamuudin ja Faaraon osalle.

"Tamuud ja Aad väittivät, ettei tuomiopäivää tule. Tamuudin kansan tuhosi ärjyvä ukonilma, Aadin tuhosi raivoisa tuuli, joka puhalsi tavattomalla voimalla; se raivosi heidän keskuudessaan seitsemän yötä ja seitsemän päivää suurella voimalla, niin että olisit voinut nähdä ihmisten kaatuvan maahan kuin palmujen ontot rungot. Näetkö heistä jälkeäkään? Farao ja ne, jotka elivät ennen häntä, sekä hävitetyt kaupungit tekivät myös syntiä ollen tottelemattomia Herransa sananjulistajalle; siksi Hän kuritti heitä väkevin ottein. Kun vesi tulvi, Me totisesti annoimme laivan kantaa teitä, teille ojennukseksi ja jotta kuunteleva korva vaarin ottaisi ja muistaisi sen. Kun, puhalletaan yhden ainoan kerran pasuunaan ja maa sekä vuoret kohoavat ja sitten yht'äkkiä vaipuvat murskattuina alas, sinä päivänä on suuri tuho tapahtuva, taivas repeää; sinä päivänä se syöksyy alas. Enkeleitä on oleva ylt'ympäri, ja kahdeksan heistä kantaa yläpuolellaan Herrasi valtaistuinta. Sinä päivänä teidät tuodaan oikeuden eteen, ja yksikään salaisuutenne ei voi jäädä kätköön."

On siis hyvin vakuuttavia perusteita uskoa kuolemanjälkeiseen elämään, nimittäin:

1. Kaikki Jumalan profeetat ovat kehottaneet kansojaan uskomaan siihen.
2. Jos ihmiset perustavat yhteisönsä tälle uskolle, on heidän yhteiskuntansa esimerkillinen ja rauhallinen, vapaa sosiaalisesta ja moraalisesta pahuudesta.
3. Historia todistaa, että ihmisten torjuessa kollektiivisesti tämän uskon, huolimatta profeetan toistuvista varoituksista, on koko joukkoa kohdannut Jumalan rangaistus jo tässä elämässä.
4. Ihmisen moraalinen, esteettinen ja rationaalinen ajattelu vahvistaa kuolemanjälkeisen elämän mahdollisuuden.
5. Jumalan oikeudenmukaisuudella ja armeliaisuudella ei olisi merkitystä, jos elämää kuoleman jälkeen ei olisi.