Tunnetusti Tawhid on islamin uskonnon perusta ja se on tarkalleen muotoiltu lauseessa "La ilaaha illa-Allah" (ei ole muuta Jumalaa kuin Jumala), mikä vahvistaa, että on vain yksi tosi Jumala ja vain Hän yksin ansaitsee tulla palvotuksi. Tämä näköjään yksinkertainen periaate muodostaa erottavan linjan Imanin (todellisen uskon Jumalaan) ja Kufrin (epäuskon) välille, islamin perusopinkappaleen mukaan. Tawhidin periaatteen johdosta islaminuskon katsotaan olevan yhtenäinen ja islam luetaan maailman monoteististen uskontojen joukkoon, yhdessä juutalaisuuden ja kristinuskon kanssa. Vastaavasti, islamilaisen Tawhidin käsitteen mukaan kristinuskoa pidetään yhtenä polyteismin muotona ja juutalaisuutta epäjumalanpalvonnan hienostuneena lajina.

Tawhidin periaate on hyvin syvällinen ja se kaipaa tarkempaa selvittelyä, myös muslimien keskuudessa. Tätä tosiasiaa valaisee selvästi sekin, että jotkut muslimit kuten ibn'Arabi [1] tulkitsi Tawhidia siten, että Allah on kaikki ja kaikki on Allah; että ainoa olevainen on Allah. Tämä on eräänlaista panteismia (uskoa siihen, että Jumala ja maailmankaikkeus ovat yhtä) perinteisen islamin mukaan ja siten se on Kufria. Toiset muslimiryhmät, kuten esim. Mu'tazilah [2] uskoivat Tawhidin merkityksen olevan sen, että kielletään Allahin ominaisuudet ja väitetään hänen olevan kaikkialla ja kaikessa. Traditionaalinen islam torjui tällaiset ajatukset ja piti niitä kerettiläisinä. Voidaanpa sanoa, että kaikki islamista eronneet lahkot profeetan (saas) ajoista lähtien ovat menneet harhaan Tawhidin periaatteen kohdalla, sillä edustaahan se jumalallisen viestin perustaa, jolla islam lepää ja jota kaikki profeetat ovat saarnanneet. Lahkot ovat tuoneet esille ajatuksia ja käsityksiä Allahista, jotka ovat vieraita islamille, ideoita ja käsityksiä, jotka etäännyttävät ihmistä pelkästään Allahin palvomisesta. Kun ihmiset hyväksyivät näitä pakanallisia filosofioita Allahista, he tulivat vastaanottavaisiksi monille harhakäsityksille, jotka johtivat heidät palvomaan jotakin luotua, vaikka väittivät palvovansa vain Allahia.

Profeetta (saas) itse varoitti voimakkaasti muslimeja poikkeamasta sellaiseen, johon kansat ennen heitä olivat eksyneet. Hän kehotti heitä pitäytymään sillä tiellä, jonka hän itse oli heille osoittanut [3]. Kerran hänen istuessaan seuraajiensa parissa hän piirsi maahan suoran viivan. Sitten hän piirsi joukon viivoja, jotka erkanivat molemmin puolin tuosta viivasta. Kun seuralaiset kysyivät häneltä, mitä hän tarkoitti, hän osoitti haaroja sanoen, että ne edustivat niitä eri teitä, jotka johtivat harhaan tässä elämässä. Hän jatkoi sanomalla, että jokaisen tien alussa istui paholainen ja kutsui ihmisiä kulkemaan sitä. Sen jälkeen hän osoitti keskellä olevaa viivaa ja sanoi, että se oli Jumalan luo johtava tie. Kun seuralaiset tahtoivat lisäselvitystä, hän kertoi heille, että se oli hänen tiensä ja lausui seuraavan jakeen:

"Tämä on Minun oikea tieni; sitä siis vaeltakaa! Älkää käykö muita teitä, sillä ne eksyttävät teidät Hänen tieltään."

On siksi äärimmäisen tärkeää ymmärtää Tawhid tarkoin siten, kuin profeetta (sall'Allahu aläihi wa sälläm) sitä opetti ja kuten hänen seuralaisensa sen ymmärsivät; muutoin voi helposti joutua jollekin harhaan johtavalle polulle, vaikka luulisi pitäytyvänsä Tawhidissa, rukoilisi, maksaisi Zakatin, paastoaisi ja tekisi Hajjin. Allah, kaikkein viisain, on osoittanut tätä ilmiötä sanoessaan Koraanissa:

"Ja useimmat heistä eivät usko yhteen Jumalaan, vaan asettavat muita jumalia Hänen vertaisikseen."

Tawhidin eri kategoriat

Kirjaimellisesti Tawhid tarkoittaa "yhdistää" (tehdä jostakin yksi) tai "vahvistaa jonkin ykseys", ja se tulee arabian kielen sanasta 'wahhada', mikä yksistään käytettynä tarkoittaa yhdistää, yhtenäistää tai kiinnittää. Mutta termiä Tawhid käytettäessä Allahin yhteydessä (esim. Tawhidullah), se tarkoittaa Allahin ykseyden toteuttamista ja voimassa pysyttämistä kaikissa ihmisen teoissa, jotka suoraan tai epäsuoraan liittyvät Häneen. Se on uskoa siihen, että Allah on Yksi, ilman kumppania herruudessaan tai teoissaan (Rubiibiyah), Yksi ilman vertaista olemukseltaan ja ominaisuuksiltaan (Asmaa wa Sifaat) ja Yksi ilman kilpailijaa jumalallisuudessa ja palvonnassa (Uluuhiyah/Ibadah). Nämä kolme aspektia muodostavat perustan niille kolmelle kategorialle, joihin Tawhidia käsittelevä tiede perinteisesti on jaettu:

1. Tawhid ar-Rubuubiyah (Allahin herruuden ykseys)
2. Tawhid al-Asmaa was-Sifaat (Allahin nimien ja ominaisuuksien ykseys)
3. Tawhid al-'Ibadah (Allahin palvonnan ykseys)

Nuo kolme ovat osittain päällekkäisiä ja erottamattomia siinä mielessä, että joka ottaa pois yhdenkin niistä, on epäonnistunut Tawhidin edellytysten täyttämisessä. Jonkin yllä mainitun aspektin pois sulkemista kutsutaan sanalla "Shirk"; kumppaneiden asettaminen Allahin rinnalle palvottavaksi, mikä islamissa on samaa kuin epäjumalanpalvonta.

Tarve lähestyä Tawhidin periaatetta analyyttisesti syntyi, kun islam levisi Egyptiin, Persiaan, Intiaan jne. ja sulki sisäänsä noiden alueiden kulttuurit. Oli luonnollista ja odotettavissa, että noiden maiden kansojen liittyessä islamin piiriin he kantoivat mukanaan jäänteitä aikaisemmasta uskostaan. Kun jotkut näistä kääntyneistä alkoivat ilmaista mielipiteitään kirjallisesti ja keskusteluissa ja tuoda esiin erilaisia omia filosofisia käsityksiään Jumalasta, syntyi hämmennystä ja selkeä usko islamin ykseyteen oli uhattuna.

Tawhid ar-Rubuubiyah (Allahin herruuden ykseys)

Tämä oppi nojaa siihen peruskäsitykseen, että Jumala yksin loi kaiken, kun mitään ei ollut. Rubuubiyah tulee sanasta Rabb (Herra). Koska Jumala on ainoa oikea olemassa oleva mahti, se on Hän, joka antoi kaikelle kyvyn liikkua ja muuttua. Mitään ei tapahdu luomakunnassa ilman, että Hän sallii sen tapahtua. Kuin vahvistuksena tälle realiteetille oli profeetta Muhammedilla (saas) tapana usein toistaa lausetta "La hawla wa la quwwata illaa billaah" (ei ole mitään mahtia ilman Allahin tahtoa/lupaa). Rubuubiyahin käsitteen perusta löytyy monista Koraanin jakeista. Allah sanoo esimerkiksi:

"Jumala on kaiken luonut ja pitää kaiken vallassaan."

"Jumalahan on luonut teidät ja teidän tekeleenne."

"etkä sinä (Muhammed) ampunut, vaan Jumala ampui" [4]

"Ei mikään koettelemus kohtaa teitä Jumalan tietämättä"

Profeetta (saas) täydensi tämän kaiken sanomalla:

Tiedä, että jos koko ihmiskunta kokoontuisi yhteen tekemään jotakin sinun avuksesi, voisivat he tehdä sinulle vain jotakin sellaista, jonka Allah jo on kirjoittanut sinua varten. Samoin jos koko ihmiskunta kokoontuisi vahingoittaakseen sinua, voisivat he vahingoittaa sinua vain sillä, minkä Allah jo on kirjoittanut sinulle tapahtuvaksi. [5]

Näistä sanoista ymmärrämme, että se, minkä ihminen kokee onneksi tai epäonneksi, on vain Allahin ennalta meille määräämiä tapahtumia, osana sitä testiä, joka elämämme on. Tapahtumat seuraavat suunnitelmaa, jonka Allah on luonut. Allah sanoo Koraanissa:

"Uskovaiset, varmasti on joku vaimoistanne ja lapsistanne vihollisenne; varokaa siis heitä."

Toisin sanoen, elämän hyvissä asioissa on joukko koetuksia ihmisen uskolle Jumalaan. Samalla tavalla on koetuksia myös ihmisen elämän hirveissä asioissa, kuten alla olevassa jakeessa sanotaan.

"Totisesti Me koettelemme teitä pelolla, nälällä, omaisuuden, hengen ja sadon menetyksellä. Kuitenkin, Muhammed, vie kärsivällisille riemullinen sanoma."

Joskus suunnitelma on arvattavissa tekojen ja niiden vaikutusten kannalta. Joskus taas näin ei ole, kun huonoista teoista seuraa hyviä tuloksia tai huonoja tuloksia seuraa hyvistä teoista. Jumala on selittänyt, että näiden epäjohdonmukaisilta näyttävien tapahtumien viisaus on useimmiten ihmisen käsityskyvyn ulkopuolella johtuen hänen puutteellisesta ymmärryksestään.

"Mutta voi sattua, että teillä on vastenmielisyys jotakin asiaa kohtaan, vaikka se on teille hyödyllinen, ja voipa sattua, että teillä on halu johonkin, vaikka se on vahingollista teille. Jumala tietää, mutta te ette tiedä."

Tämän johdosta ihmisen todellinen vaikutusvalta hänen elämäänsä muovaaviin tapahtumiin rajoittuu henkiseen valintaan eri vaihtoehtojen välillä, jotka hänelle esitetään, eivätkä ne ole seurausta hänen teoistaan. Toisin sanoen "ihminen ehdottaa ja Jumala hylkää". Ulospäin näkyvä onni ja epäonni ovat molemmat Allahilta, eikä niitä voida kutsua onnenamuleteilla, neliapiloilla, toivomusluilla, onnennumeroilla tms. tai enteillä, kuten perjantai kolmastoista päivä, särkyneet peilit, mustat kissat jne. Tosiasiassa onnenamuletteihin ja enteisiin uskominen on osoitus vakavasta Shirkin lajista tämän Tawhidin muodon perusteella.

Mitä tulee Koraanin käyttämiseen onnenkaluna tai amulettina, tai Koraanin kantamiseen ketjussa pahan loitolla pitämiseksi ja hyvän saavuttamiseksi ei eroa siitä, mille pakanat omistautuvat. Ei profeetta (saas) eivätkä hänen seuralaisensa tehneet sellaista ja profeetta (saas) sanoi: "Jos kuka tahansa esittää islamiin jotakin uutta, mikä ei siihen kuulu, sitä ei tulla häneltä hyväksymään." [6] On tosiaankin totta, että suurat an-Naas ja al-Falaq ilmoitettiin erityistarkoituksenaan karkoittaa pahat henget (exorcismi), mutta profeetta (saas) näytti, kuinka niitä tuli käyttää oikealla tavalla. Kerran, kun Ali ibn Abi Talib oli joutunut loitsujen kohteeksi, profeetta kehotti häntä lukemaan nuo kaksi suuraa jae jakeelta, ja kun hän (saas) itse sairastui, hän luki niitä itse. [7] Hän ei kirjoittanut niitä paperiin ja ripustanut kaulaansa, käsivarteensa tai ranteeseensa, eikä hän liioin kehottanut muita tekemään niin.

Tawhid al-Asmaa was-Sifaat (Allahin nimien ja ominaisuuksien ykseys)

Tämä Tawhidin kategoria jakautuu viiteen pääosaan:

1. Allahin nimien ja ominaisuuksien ylläpitämiseksi Allahista tulee puhua sillä tavalla kuin Hänen profeettansa (saas) on Hänestä puhunut, vääristelemättä Hänen nimiään ja ominaisuuksiaan antamalla niille toisen merkityksen kuin niiden ilmeinen merkitys on. Esimerkkinä Allah sanoo:

"Ja jotta Hän kurittaisi ulkokullatut ja monia jumalia palvelevat, sekä miehet että naiset, ne, joilla on huonoja ajatuksia Jumalasta. Heidän käy huonosti; Jumalan viha on heidän päällään, Hän on kironnut heidät ja valmistanut heitä varten helvetin. Kurja on se kokoontumispaikka."

Vaikka viha on yksi Jumalan ominaisuuksista, on virheellistä sanoa, että Hänen vihansa täytyisi johtaa Hänen rangaistukseensa, sillä viha ja ärtymys ovat ihmisen heikkouden merkkejä eivätkä siten sovi Allahille. Se minkä Allah on sanonut, on ymmärrettävä siten, että Hänen vihansa ei ole kuten ihmisten, sillä onhan Allah sanonut "

"Ei ole mitään Hänen vertaistaan."

Tosiasia on, että samankaltaista Jumalan ja ihmisen ominaisuuksissa on ainoastaan niitä kuvaileva sana. Kun ominaisuuksista puhutaan tarkoittaen Jumalaa, ne on otettava absoluuttisesti ja ihmisen puutteellisuuksista vapaina.

2. Toinen Tawhid al-Asmaa was-Sifaatin kohta on se, että on viitattava Allahiin siten, kuin Hän itse on viitannut itseensä, antamatta Hänelle uusia nimiä tai ominaisuuksia. Esimerkiksi, Allahille ei saa antaa nimeä al-Ghaadib (vihainen), vaikka Hän on sanonut tulevansa vihaiseksi, koska ei Allah Itse eikä Hänen sanansaattajansa ole käyttänyt tuota nimitystä. Tämä voi vaikuttaa pieneltä yksityiskohdalta, mutta siitä tulee pitää kiinni, jotta vältyttäisiin kuvaamasta Jumalan väärillä nimillä.

3. Kolmannen Tawhid al-Asmaa was-Sifaatin kohdan mukaan puhumme Allahista lainaamatta Hänelle ominaisuuksia Hänen luoduiltaan. Esimerkiksi Raamatussa ja Toorassa esitetään seuraavaa: "Jumala oli saanut työnsä päätökseen, ja seitsemäntenä päivänä hän lepäsi kaikesta työstään. (Ensimmäinen Mooseksen kirja 2:2) Tästä syystä juutalaisilla ja kristityillä on joko lauantai tai sunnuntai lepopäivinä ja he pitävät työntekoa noina päivinä kiellettynä. Tuollainen väittämä antaa Jumalalle Hänen luotujensa ominaisuuksia. Ihminenhän väsyy kovasta työstä ja tarvitsee unta toipuakseen.

Koraanissa Allah kuvaa päinvastoin itseään seuraavasti

"Häntä ei saa valtaansa uneliaisuus eikä uni."

Toisissa kohdissa Raamatussa ja Toorassa Jumalan esitetään katuvan pahoja ajatuksiaan samalla tavalla kuin ihmiset, kun he tajuavat virheensä. "Niin Herran viha lauhtui, ja hän päätti luopua siitä hävityksestä, jolla oli uhannut kansaansa." (Toinen Mooseksen kirja 32:14) Samalla tavalla Tawhidille on tuhoisaa väittää Jumalan olevan henki tai että Hänellä on henki. Allah ei missään Koraanissa viittaa itseensä henkenä, eikä profeetta (saas) Haditheissaan puhu mistään sellaisesta. Päinvastoin viittaa Allah Henkeen yhtenä luoduistaan.

"Ei ole mitään Hänen vertaistaan; Hän on kuuleva, näkevä."

Kuulo- ja näkökyky ovat inhimillisiä ominaisuuksia, mutta kun niillä viitataan Jumalaan, ovat ne täydellisyydessään vailla vertaa. Se, mitä ihminen tietää Luojasta, on vain se vähäinen tieto, jonka Hän on profeettojen välityksellä ilmaissut. Siksi ihmisen on pakko pysyä niissä ahtaissa puitteissa. Ihmisen antaessa älynsä vapaasti kuvailla Jumalaa hän helposti joutuu harhaan, antaen Allahille Hänen luomakuntansa ominaisuuksia.

4. Neljäs Tawhid al-Asmaa was-Sifaatin osatekijä vaatii, että ihmiselle ei anneta Allahille kuuluvia ominaisuuksia. Esimerkiksi Uudessa Testamentissa Paulus Melchizedekia, Saalemin kuningasta (Ensimmäinen Mooseksen kirja 14:18-20, heprealaiskirje 3, 7:1-3) ja Jeesusta kuvaillaan sillä jumalallisella ominaisuudella, että heillä ei ole alkua eikä loppua.

Useimmat shiialaisista lahkoista (paitsi Jemenin zaidiitit) ovat antaneet "imaameilleen" sellaisia jumalallisia ominaisuuksia kuin ehdoton erehtymättömyys, tieto menneestä, tulevasta ja näkymättömästä, kyky muuttaa kohtaloa ja kyky kontrolloida luodun atomeja. Siten tekemällä he ovat luoneet kilpailijoita jakamaan Jumalan ainutlaatuisia ominaisuuksia, jumaliksi Allahin rinnalle. (Ks. Faith of Shi'a Islam, Muhammed Riba al-Muzaffar) uhammed Riba al-Muzaffar)

5. Allahin nimien ykseyden ylläpitäminen merkitsee myös sitä, että Allahin nimiä ei voida määrätyssä muodossa antaa Hänen luoduilleen, jos eteen ei laiteta etuliitettä Abd (orja tai palvelija). Monet jumalalliset nimet ovat sallittuja epämääräisessä muodossaan, kuten Ra'uuf ja Rahim miehille, koska Allah käyttää joitakin niistä epämääräisessä muodossa profeettaan (saas) viitatessaan.

"Totisesti, teidän luoksenne on tullut lähettiläs omasta keskuudestanne. Häneen koskee, jos teillä on murhetta, hän huolehtii teidän hyvinvoinnistanne ja hän on rakastavainen, armollinen uskovaisia kohtaan."

Mutta nimiä ar-Ra'uuf (kaikkein Myötätuntoisin) ja ar-Rahim (kaikkein Armollisin) voidaan käyttää ihmisistä vain, kun eteen aseteen Abd, kuten Abdu-ra'uuf tai Abdur-Rahim, koska ne määrätyssä muodossa kuvaavat sellaista täydellisyyttä, joka kuuluu vain Jumalalle. Edelleen sellaiset nimet kuin Abdun-Nabii (profeetan orja), Abdul-Husain (Husainin orja) ja muut vastaavat, joissa ihmiset tekevät itsestään muiden kuin Allahin orjia. Profeetta (saas) kielsi tähän periaatteeseen vedoten ihmisiä viittaamasta suojeluksensa alaisiin nimityksellä Abdii (orjani) tai Amatii (orjatyttöni). (Sunan Abu Dawud)

Tawhid al-'Ibaadah (Allahin palvonnan ykseys)

Tawhid ar-rubuubiyahiin ja Tawhid al-Asma was-Sifaatiin tulee liittää niitä täydentävä Tawhid al-'Ibaadah, jotta Tawhid olisi islamin mukaan täydellistä. Tämä asia selittyy siitä, että Allah Itse on selvästi sanonut, että Mushrikuun (epäjumalanpalvonta) profeetan (saas) aikana oli monessa kohdin yhteneväistä kahden ensimmäisen Tawhidin muodon kanssa. Koraanissa Allah kehottaa profeettaa (saas) sanomaan uskottomille:

"Sano: Kuka hankkii teille ravinnon taivaasta ja maan päältä? Tai kellä on kuulo ja näkö vallassaan? Ja kuka tekee kuolleista eläviä ja elävistä kuolleita? Kuka harjoittaa käskyvaltaansa? He vastaavat silloiin: Jumala."

"Ja jos kysyt heiltä, kuka on heidät luonut, he varmasti vastaavat: Jumala."

"Totisesti, jos kysyt heiltä: "Ken lähettää taivaasta teille sateen ja siten elvyttää kuolleen maan uuteen eloon?" niin varmasti he vastaavat: Jumala."

Mekan uskottomat tiesivät kaikki, että Allah oli heidän luojansa, Herransa ja Hallitsijansa, mutta se ei tehnyt heistä muslimeja Jumalan mukaan. Totisesti Allah sanoi:

"Ja useimmat heistä eivät usko yhteen Jumalaan, vaan asettavat muita jumalia Hänen vertaisikseen."

Osa uskottomista uskoi jopa Ylösnousemukseen ja Tuomiopäivään ja toiset ennaltamääräytymiseen (Qadar). Vaikka mekkalaiset siis tunnustivat Tawhidia ja tiesivät Allahista, luokitteli Allah heidät epäuskoviksi (Kuffaar) ja epäjumalanpalvojiksi (Mushrikuun) yksinkertaisesti siksi, että he palvoivat muita jumalia Allahin rinnalla.

Tästä voimme päätellä, että tärkein Tawhidin osatekijä on Tawhid al-Ibaadah, Allahin palvonnan ykseys. Kaikenlainen palvonta on kohdistettava vain Allahille, koska vain Hän ansaitsee tulla palvotuksi, ja vain Hän voi antaa ihmiselle palkinnon hänen palvontatöistään. Ei myöskään tarvita mitään esirukouksia tai välikäsiä ihmisen ja Jumalan välillä. Allah korostaa Hänen suoran ja yksinomaisen palvomisensa tärkeyttä muistuttamalla, että se oli ihmisen luomisen pääasiallinen syy ja profeetan (saas) sanoman ydin. Allah sanoo:

"Olen luonut henkiolennot ja ihmiset vain palvelemaan Itseäni."

"Totisesti olemme kutsunut jokaisen kansan keskuudesta lähettilään näin lausumaan: Palvelkaa Jumalaa ja välttäkää syntisiä."

Luomisen täydellinen ymmärtäminen on ihmisen käsityskyvyn ulkopuolella. Ihminen on rajoittunut olento eikä voi toivoa täysin ymmärtävänsä äärettömän Luojan tekoja. Jumala loi Hänen palvomisensa osaksi ihmisen luontoa, ja Hän lähetti profeettoja ja kirjoja jumalallisine ilmestyksineen selventämään luomisen tarkoitusta sillä tavalla, jonka ihminen kykeni ymmärtämään. Se tarkoitus on, kuten aiemmin mainittiin, palvoa Jumalaa (Ibaadah) ja profeettojen tärkein sanoma oli, että oli palvottava vain Jumalaa, Tawhid al-Ibaadah. Tästä seuraa, että Shirkin vakavin muoto on muiden palvominen Allahin sijasta tai Hänen rinnallaan. Fatihah-suurassa, jonka jokainen muslimi lausuu rukouksissaan vähintään 17 kertaa päivässä, sanotaan jakeessa 4 seuraavasti: "Sinua ainoata palvelemme, Sinua huudamme avuksi". Selkeä todistus sille, että kaikki palvonta tulee kohdistaa suoraan ja vain Hänelle, joka voi vastata, Allahille. Profeetta Muhammed (saas) vahvistaa ykseyden käsitteen palvonnassa sanomalla: "Jos toivot jotakin rukouksessa, toivo vain Allahilta ja jos pyydät apua, pyydä vain Allahilta." [8] Että välittäjiä ei tarvita Allahin ja ihmisen välille, on mainittu monessa jakeessa. Esimerkiksi:

"Kun palvelijani sinulta kysyvät jotakin Minusta, olen totisesti lähellä; Minä kuulen anovaisen rukouksen, kun hän huutaa Minua avukseen. Niin kuulkoot hekin Minun kutsuni ja luottakoot Minuun, jotta he seuraisivat oikeata Johdatusta."

"Totisesti Me olemme luonut ihmisen ja tiedämme, mitä hänen sielunsa hänelle kuiskaa, ja olemme lähempänä häntä kuin hänen oma elinsuonensa."

Toteuttaakseen Tawhid al-Ibaadahia on kiellettävä kaikki välityksen muodot tai vertaisten asettaminen Allahin rinnalle. Jos joku rukoilee kuolleita saadakseen heidät vaikuttamaan eläviin tai kuolleiden sieluja, he ovat asettaneet kumppaneita Allahin rinnalle, koska silloin palvonta jakautuu Allahille ja Hänen luoduilleen. Profeetta (saas) on sanonut ilman epäselvyyttä, että "rukous (du'aa) on palvontaa" (sunan Abu Dawud). Ja Allah, Korkein ja Ylistetyin, sanoi:

"Palvelisitteko siis Jumalan sijasta sellaista, joka ei voi teitä vähääkään auttaa eikä myöskään vahingoittaa?"

"Katso, ne, joita te palvelette Jumalan lisäksi, ovat kaltaisianne orjia."

Ja jos joku rukoilee profeettaa (saas), pyhimyksiä, henkiolentoja tai enkeleitä pyytääkseen apua tai pyytääkseen heitä hakemaan Jumalalta apua, on hän myös syyllistynyt Shirkiin.

"Ja jos Jumala saattaa kohtalosi kovaksi, ei ole ketään paitsi Hän itse, joka sen lievittäisi."

Palvonta (Ibaadah) islamilaisittain sisältää muutakin kuin vain paastoamista, Zakatin maksamista, pyhiinvaeltamista ja uhraamista. Siihen sisältyvät sellaiset tunteet, kuten rakkaus, luottamus ja pelko, joissa tietty voima joka kohdistuu vain Jumalaan. Allah on puhunut näistä tunteista ja varoittanut kohdistamasta niitä kuten seuraavassa:

"Ihmisten joukossa on niitä, jotka Jumalan rinnalle asettavat aplveltavikseen muita, joita he rakastavat niin, kuin heidän tulisi vain Jumalaa rakastaa; mutta ne, jotka uskovat, rakastavat Jumalaa yli kaiken."

"Miksi ette taistelisi ihmisiä vastaan, jotka ovat rikkoneet valansa ja aikoneet karkoittaa lähettilään, etenkin kun he ovat ensimmäisinä aloittaneet (vihollisuudet). Pelkäättekö heitä? Onhan kuitenkin Jumala paremmin ansainnut sen, että te Häntä pelkäätte, jos olette oikeauskoisia?"

"Siis pankaa luottamuksenne Jumalaan, jos olette uskovaisia."

Koska termi Ibaadah tarkoittaa täydellistä tottelemista ja Allah on korkein lainsäätäjä, on sellaisen maallisen lakijärjestelmän toimeenpaneminen, joka ei perustu jumalalliseen lakiin (Sharia) osoitus siitä, että henkilö ei usko jumalalliseen lakiin eikä sellaisen järjestelmän täydellisyyteen. Se on eräs Shirkin muoto, muun kuin Jumalan palvomista. Allah sanoo Koraanissa:

"kuka taasen ei tuominnut niin kuin Jumalan ilmoitus määrittelee, kuuluu väärintekijöihin."

Tämä on yksi tärkeä osa Tawhid al-Ibaadahia ja se on Sharian noudattaminen, erityisesti maissa, joissa enemmistö kansasta on muslimeja. Jumalallinen laki on saatettava uudelleen voimaan monissa niin kutsutuissa muslimimaissa, joissa viranomaiset tätä nykyä hallitsevat muualta tuotujen kapitalististen tai kommunististen perustuslakien mukaan ja joista islamin laki joko puuttuu kokonaan tai se säätelee vain joitakin vähemmän tärkeitä osa-alueita. Samoin sellaisissa muslimimaissa, joissa islamilainen laki on kirjoissa, mutta joissa noudatetaan maallista lakia, tulee käytäntöä viedä Sharian suuntaan, koska se kattaa kaikki elämänalueet. Ei-islamilaisten määräysten hyväksyminen Sharian sijaan muslimimaissa on Shirkiä ja teko, joka todistaa Kufrista. Ne, joilla on mahdollisuus muuttaa tämä, täytyy se tehdä, ja niiden, jotka eivät sitä voi tehdä, täytyy vastustaa sellaista hallintoa Kufrina ja vaatia Sharian uudelleen voimaansaattamista. Jos sekin käy mahdottomaksi, tulee ei-islamilaista hallintoa vihata ja halveksia sisällään Jumalan vuoksi ja Tawhidin ylläpitämiseksi.