Seuraava kiinnostava kirjoitus on napattu Internetistä, kirjoittaja on tuntematon. Se käsittelee Jumalan olemassaoloa ja kuinka uskoaan voi tarkastella rationaalisesti. Toivottavasti käännös ei ole liian kankea.

Islam on rakennettu yhdelle perustalle, nimittäin opinkappaleelle (Aqida), jonka mukaan on vain yksi Jumala, joka on yläpuolella maailmankaikkeuden, ihmisen ja elämän, joka on luonut ne kaikki, luonut kaiken, luonut asioita tyhjästä ja joka siksi on mistään riippumaton. Toisin sanoen Häntä ei ole luotu, muuten Hän itse ei olisi Luoja; ja koska Jumala kuvataan Luojana, on Hänen itsensä mahdotonta olla luotu. Hän on siis riippumaton, koska kaikkien asioiden olemassaolo riippuu Hänestä ja Hän ei riipu mistään.

Palatkaamme siihen, että asioiden täytyy olla jonkun luomia. Asioita, jotka ovat järjellä käsitettäviä, on ihminen, elämä ja maailmankaikkeus; kaikki ne ovat rajallisia ja päättyviä; seurauksena tästä ne ovat voimattomia, epätäydellisiä ja tarvitsevat muita. Ihminen on epätäydellinen siksi, että hän kasvaa vain tiettyyn rajaan, jota hän ei voi ylittää. Hän on siis päättyvä. Elämä on myös päättyvä, koska se ilmenee yksilöissä (eläimissä, ihmisissä) ja se voidaan havaita yksilön loppuun saakka, siis se on rajallinen. Maailmankaikkeus on päättyvä, koska se on kaikkien taivaankappaleiden/planeettojen summa, ja kukin planeetta on päättyvä; ja päättyvien asioiden summa on päättyvä, siis maailmankaikkeus on päättyvä. Näin ovat ihminen, elämä ja maailmankaikkeus päättyviä.

Miettiessään sitä, mikä on päättyvää, tulee siihen päätelmään, ettei se voi myöskään olla ikuista, muutenhan se ei olisi päättyvää, ja sellaisena sen täytyy olla jonkun muun kuin itsensä luomaa. Sen jonkun täytyy olla ihmisen, elämän ja maailmankaikkeuden luoja. Tämä Luoja on joko jonkin toisen luoma tai sitten Hän on itsensä luoma tai sitten Hän on ikuinen, riippumaton. Epäilemättä on täysin väärin, että Hän olisi jonkin toisen luoma, sillä jos niin olisi, olisi Hän päättyvä. Ja että Hän olisi luonut itse itsensä, on yhtä väärin, sillä jos niin olisi, olisi Hän samanaikaisesti sekä Luoja että luotu, mikä olisi mieletöntä. Tästä seuraa, että Hänen täytyy olla ikuinen, riippumaton. Me kutsumme Luojaa Jumalaksi/Allahiksi.

Tästä huolimatta voi jokainen henkilö, jolla on kyky ajatella, ymmärtää itse asioiden olevaisuudesta, että niillä on Luoja, joka on ne luonut, koska pidämme niitä epätäydellisinä, voimattomina ja toisia tarvitsevina; siis ne ovat varmasti luotuja. Siksi riittää, kun kiinnittää huomionsa mihin tahansa maailmankaikkeudessa, ihmiseen ja elämään, tehdäkseen sen johtopäätöksen, että on olemassa Luoja, Hallitsija. Siksi jonkun maailmankaikkeuden planeetan katseleminen, jonkin elämänvaiheen miettiminen tai jonkin ihmisen ominaisuuden ymmärtäminen, antaa todisteita Jumalan olemassaolosta. Edelleen näemme, että pyhä Koraani ohjaa huomiomme asioihin ja kehottaa ihmisiä miettimään niitä, omaa ympäristöään ja mitä heidän elämäänsä liittyy, vakuuttuakseen Jumalan olemassaolosta. Ihminen havaitsee, kuinka asiat tarvitsevat muita asioita ja päättelee, että on varmasti olemassa Luoja, Hallitsija. Sadat Koraanin säkeet johdattavat ymmärtämään tämän.

"Miettiköön ihminen, mistä hänet on luotu!. Hänet on luotu pienestä pursuavasta pisarasta, joka on lähtöisin kupeiden ja rintakehän välistä."

"Taivasten ja maan luominen sekä yön ja päivän vaihtelu ovat totisesti tunnusmerkkejä niille, joilla on ymmärrystä."

"Hänen merkkejään on myöskin taivaitten ja maan luominen sekä kieltenne ja ihonvärinne moninaisuus. Totisesti, tässä on merkkejä maailman kansoille."

"Eivätkö he näe, kuinka pilvet on luotu, kuinka taivas on kaartunut korkeaksi, kuinka vuoret on pystytetty ja kuinka maa on avaraksi levitetty?"

"Katso, taivasten ja maan järjestyksessä, yön ja päivän vaihtelussa, laivojen purjehtimisessa merellä niiden kuljettaessa sellaista, joka hyödyttää ihmisiä, vedessä, jonka Jumala taivaasta lähettää ja jolla Hän elvyttää maan sen horrostilan jälkeen, kaikenlaisten eläinten leviämisessä yli maan, tuulten suunnissa ja pilvien nöyrässä kulussa taivaan ja maan välillä, on totisesti tunnusmerkkejä (Jumalan kaikkivaltiudesta) ihmisille, joilla on ymmärrystä."

Tämän lisäksi on muitakin merkkejä, jotka haastavat ihmistä mietiskelemään syvästi asioita, ympäristöä, ja kaikkea siihen liittyvää, ja siten päätyä Luojan, Hallitsijan olemassaoloon, jotta ihmisen usko Jumalaan olisi varma ja luja, sen ollessa johdettu älyn ja todisteiden avulla.

Totisesti usko Luojaan, Hallitsijaan on synnynnäinen kaikissa, mutta tämä vaistomainen usko tulee tunteista, jotka puolestaan eivät tuota luotettavia eikä varmoja tuloksia. Tunteet lisäävät uskoon usein epätosia asioita, jotka johtavat ihmisen harhaan ja hukkaamaan uskonsa. Epäjumalanpalvonta, taikausko ja mytologia ovat tuloksia tunteenomaisesta uskosta. Siksi, jotta ei sekoitettaisi Jumalaan ominaisuuksia, jotka ovat vastoin Hänen luontoaan tai jottei nähtäisi Jumalaa aineellistuneena, mikä johtaa ateismiin tai polyteismiin, fantasioihin tai taikauskoon, jotka kaikki johtavat pois aidosta uskosta, Islam ei jätä tunteita ainoaksi tieksi uskoon. Sen tähden Islam kehottaa käyttämään tunteita harkiten ja velvoittaa jokaisen muslimin käyttämään ymmärrystään uskoakseen Jumalaan sekä kieltää pelkän matkimisen uskonnossa. Siksi Islamissa järjen tehtävänä on olla tuomarina kunkin uskonkäsityksessä.

"Taivasten ja maan luominen sekä yön ja päivän vaihtelu ovat totisesti tunnusmerkkejä niille, joilla on ymmärrystä."

Ihmisen kehottaminen tutkiskelemaan tarkkaan maailmankaikkeutta ymmärtääkseen sen lakeja ja tullakseen ohjatuksi uskomaan sen Luojaan toistuu Koraanissa satoja kertoja eri kohdissa. Kaikki ne vetoavat ihmisen kykyyn järkeillä, rohkaisten tätä ajattelemaan syvästi ja mietiskelemään, jotta usko rakentuisi järjelle ja todisteille; varoittaen tätä vain jäljittelemään esi-isiensä tapoja ilman järkeilyä, miettimistä ja vakuuttumista siitä, mikä on totta. Tämä on se, mihin Islamin usko kehottaa. Se on usko valistunutta ja itsevarmaa ihmistä varten, joka on etsinyt etsimistään ja miettinyt miettimistään, kunnes hän tämän ajattelu- ja etsimisprosessin jälkeen on vakuuttunut Jumalan Kaikkivaltiaan olemassaolosta.

Vaikka järjen käyttäminen Jumalaan uskomiseksi on pakollista, on ihmisen ymmärrys rajallinen kunkin aistien ja henkisen kapasiteetin mukaan, sillä ihmisjärki, vaikka se kuinka kasvaisi ja kehittyisi, on itsessään rajoitettu ja sen rajat ovat ylittämättömät. Siten myös ihmisen kyky ymmärtää Jumalan luonnetta on rajallinen, koska Hän koko maailmankaikkeuden, ihmisen ja elämän tuolla puolen. Ihmisen järki ei voi ymmärtää sitä, mikä on ihmisen saavuttamattomissa ja sen tähden hän ei voi ymmärtää Jumalan olemusta. Siksi emme kysy, miksi ihminen uskoo Jumalaan, vaikka hän järjellään ei voi käsittää Jumalaa, sillä usko on uskoa Jumalan olemassaoloon.

Jumalan olemassaolo on käsitettävissä luomakunnan, maailmankaikkeuden, ihmisen ja elämän olemassaolon kautta, jotka kaikki ihminen voi ymmärtää, koska ne ovat hänen järkensä rajoissa. Ihminen siis ymmärtää ne ja siitä hän ymmärtää, että on olemassa niiden kaikkien Luoja, joka on Jumala. Siksi usko Jumalaan on rationaalinen ja järjellisten kykyjen rajoissa. Tämä on vastakohta Jumalan olemuksen käsittämiselle, mikä on mahdotonta, koska se on yläpuolella maailmankaikkeuden, elämän ja ihmisen, toisin sanoen kaiken järjen tavoittamattomissa. Tämän puutteen sinänsä tulisi olla yksi uskoa vahvistavista tekijöistä, ei suinkaan epäuskon ja epäilyksen lähde.