Idässä kiehutaan tänä päivänä suuttumuksesta naisen puuttuvia oikeuksia kohtaan ja naiset vaativat täydellistä tasa-arvoa miehen kanssa. Äänekkäimpiä näistä kiivaista naisten oikeuksien puolustajista ovat ne miehet ja naiset, jotka Islamin nimissä raivoavat mitä typerimmällä tavalla. Jotkut heistä tulkitsevat väärin Islamia ja väittävät, että se joka suhteessa kannattaa sukupuolten täydellistä tasa-arvoisuutta - kun taas toiset - tietämättömyydestä tai välinpitämättömyydestä Islamia kohtaan - väittävät Islamin olevan naiselle vihamielinen; että se mitätöi häntä ja alentaa hänen statustaan. He väittävät, että Islam pitää naista älyllisesti alempitasoisena ja suo hänelle suurin piirtein eläimen aseman. He sanovat, että hänet on alistettu olemaan vain miehen seksuaalisen tyydytyksen välikappale ja uusia ihmisolentoja tuottava kone. Tämän pitäisi osoittaa, missä palvelevassa asemassa nainen on miehen suhteen; ja tuloksena on, että mies dominoi häntä ja nauttii täydellista yliherruutta häneen nähden.

Molemmat näistä ryhmistä tietävät yhtä vähän Islamista, tai sitten he sekoittavat tarkoituksellisesti oikean ja väärän hämätäkseen muita ja siten synnyttääkseen epäsopua ja levottomuutta yhteiskunnassa, edistääkseen omia alhaisia suunnitelmiaan ja rumaa peliään.

Ennen kuin ryhdymme yksityiskohtaisesti tarkastelemaan naisen asemaa Islamissa, tahdomme ensin lyhyesti käsitellä eurooppalaisen naisliikkeen historiaa, sillä juuri sieltä löydämme niiden vikojen lähteen, joista kaikki modernin idän harhaanjohdetut liikkeet kärsivät.

Naista pidettiin Euroopassa ja muualla maailmassa pelkkänä nollana; ei minään. Hän oli monien keskustelujen aihe "oppineiden" ja "filosofien" keskuudessa, jotka kiistelivät seuraavanlaisista kysymyksistä: "Onko naisella sielu vai ei? Jos hänellä on, mikä tarkalleen on hänen sielunsa luonto, onko se inhimillinen vai eläimellinen? Jos oletetaan naisella olevan ihmisen sielu, millainen sosiaalinen ja inhimillinen asema hänellä sitten tulisi olla suhteessa mieheen? Onko hän syntynyt olemaan miehen orja vai onko hänen asemansa jotenkin parempi kuin orjan?" Tämä tilanne pysyi muuttumattomana myös niinä verrattain lyhyinä ajanjaksoina, jolloin nainen on näyttänyt omaavan keskeisen aseman sen ajan sosiaalisessa järjestelmässä; siis Kreikassa ja Rooman valtakunnassa. Mutta kaikki tämä korottaminen ei merkinnyt ylennystä naiselle sinänsä; se oli pikemminkin joidenkin harvojen etuoikeutettujen naisten ylentämistä, jotka elivät pääkaupungeissa ja tiettyjen persoonallisten ominaisuuksiensa ansiosta olivat omiaan koristamaan sosiaalisia tilaisuuksia. He eivät olleet muuta kuin viihdyttämisen välikappaleita isorikkaille, jotka applodeerasivat heidän sisääntulolleen silkasta turhamaisuudesta ja kopeudesta. Mutta siinä ei osoitettu minkäänlaista kunnioitusta naista kohtaan ihmisenä, vaan pelkästään sen huvin takia, jota hän saattoi miehelle tuottaa.

Eurooppalaisen naisen tilanne pysyi samana maaorjuuden ja feodalismin aikoina. Itse hän oli tietämättömyydessään joskus loiston ja irstaan elämän sokaisema, toisinaan taas tyytyväinen eläessään eläimen tavoin - syömään, juomaan, kantamaan lasta, synnyttämään, tekemään työtä päivin ja öin.

Teollisen vallankumouksen saapuessa Eurooppaan toi se vanavedessään pahimmat kärsimykset, joita nainen oli koko ihmiskunnan siihenastisen historian aikana kokenut.

Eurooppa on kautta aikojen osoittanut sellaista hillittömyyttä ja ahneutta luonnonvaroja kohtaan, joista puuttuu sekä ylevyys että vapaus. Tuo ahneus sai ihmiset sietämään kovia koettelemuksia ilman mitään takuita välittömistä tai tulevista voitoista vastikkeeksi ponnisteluistaan. Taloudelliset elinolosuhteet olivat kuitenkin orjuuden ja feodalismin aikoina sellaiset, että mies oli vastuussa naisen ylläpidosta. Se oli täysin ajan hengen mukaista. Silti naiset työskentelivät siihen aikaan yksinkertaisissa puuvillakutomoissa; sellaisissa, joita on kaikissa maatalousyhteiskunnissa. Sillä tavoin nainen maksoi takaisin miehelle sen, mitä hänen elättämisensä maksoi.

Mutta teollisen vallankumouksen myötä koko sosiaalinen kuva muuttui radikaalisti, eikä yhtään vähemmän maaseudulla kuin kaupungeissa. Perhe-elämä murskaantui täysin ja ne siteet, jotka olivat pitäneet perheen yhdessä, katkesivat, kun naisten ja lasten oli teollisen vallankumouksen takia pakko mennä töihin tehtaisiin. Työtätekevät luokat jättivät vähitellen maaseudun ja maanviljelyksen; elämän, joka oli perustunut molemminpuolisen vastuun ja yhteistyön periaatteille. He muuttivat kaupunkeihin, joissa kaikki viettivät eristynyttä elämää eikä kukaan ollut kiinnostunut naapureistaan. Kukaan ei myöskään ollut halukas auttamaan muita, vaan itse kukin teki työtä ja ansaitsi rahaa elättääkseen itsensä. Enää ei ollut mitään moraalisääntöjä, joita olisi pitänyt ottaa huomioon. Miehet ja naiset heittivät moraaliset pidäkkeensä yli laidan ensimmäisen tilaisuuden tullen tyydyttääkseen seksuaaliviettiään. Tämän seurauksena väheni näiden ihmisten halu avioitua ja elättää perheensä, tai, jos tuo halu vielä oli jossakin sydämen sopukassa, avioliittoa mielellään lykättiin ainakin muutamia vuosia myöhemmäksi.

Näillä sivuilla meidän ei ole tarkoitus viipyä Euroopan historiassa. Olemme vain kiinnostuneita niistä tekijöistä, jotka ovat vaikuttaneet naisen elämään Euroopassa aikojen kuluessa. Kuten aikaisemmin mainittiin, ylikuormitti teollinen vallankumous naiset ja lapset työnteolla. Tämä löyhensi perhesiteitä, mikä vuorostaan johti perhe-elämän täydelliseen hajoamiseen. Mutta korkeimman hinnan sai maksaa nainen. Hän teki töitä kovemmin kuin koskaan ennen ja menetti arvokkuutensa, mutta oli edelleen kaikkea muuta kuin tyytyväinen psykologiseen ja aineelliseen tilanteeseensa. Mies ei ainoastaan vetäytynyt vastuustaan elättää naista - oli tämä sitten hänen vaimonsa tai äitinsä - vaan myös kannusti tätä ansaitsemaan oman elantonsa. Tehtaanomistajat käyttivät naista häikäilemättömästi hyväksi; hänen työpäivänsä oli hyvin pitkä, mutta hänelle maksettiin huomattavasti vähemmän kuin vastaavaa työtä tekeville miehille samassa tehtaassa.

On tarpeetonta kysellä, miksi tämä kaikki tapahtui, kun tiedämme Euroopan aina olleen tunnettu ahneudestaan, tylyydestään ja kiittämättömyydestään. Euroopan ei koskaan ole tiedetty kunnioittavan ihmistä ihmisenä, ei liiemmin vapaaehtoisesti tekevän hyviä tekoja, jos vain rankaisematta saattoi aiheuttaa toisille vahinkoa - mistä sen menneisyys yhtä hyvin kuin nykyisyyskin todistavat. On hyvin mahdollista, että tilanne pysyy ennallaan tulevinakin vuosina, jos ei Allah Kaikkivaltias johdata sitä oikealle tielle ja suoda sen kehittyä henkisesti. Joskus naiset ja lapset, heikkoja ja avuttomia kun olivat, joutuivat mitä häikäilemättömimmän hyväksikäytön kohteeksi.

Oli toki joitakin miehiä, joilla oli omatunto ja jotka eivät vaieten voineet katsella näitä epäoikeudenmukaisuuksia heikompaa väestönosaa kohtaan. He taistelivat lopettaakseen lasten julman kohtelun (huomatkaa lasten, ei naisten!). Sosiaalisesti uudistusmieliset tuomitsivat alaikäisten lasten laittamisen työhön tehtaisiin, joissa raskas työ verotti heidän luonnollista ruumiillista kehitystään ja joissa heille maksettiin niukkaa ja riittämätöntä palkkaa ankarasta ja kuluttavasta raadannasta. Protestit eivät jääneet huomaamatta. Ne kantoivat hedelmää; töiden aloittamisikärajaa nostettiin asteittain, palkat nousivat ja työpäivä lyheni.

Mutta naisilla ei edelleenkään olut ketään puolestapuhujaa, koska sellainen olisi vaatinut älyllistä hienostuneisuutta, jota Euroopasta puuttui. Niinpä nainen pinnisteli tämän kiirastulen läpi tehden työtä yli voimiensa, palkalla, joka oli paljon vastaavan miespuolisen työntekijän saamaa pienempi - samanarvoisesta työstä.

Ensimmäisessä maailmansodassa sai surmansa miljoonia eurooppalaisia ja amerikkalaisia nuoria miehiä, jotka jättivät jälkeensä miljoonia leskiä. Nämä naisraukat saivat kestää mitä pahimpia vastuksia ja koettelemuksia työelämässä. Heillä ei ollut ketään elättäjää tai suojelijaa, sillä elatuksen hankkijat olivat useimmista perheistä joko kaatuneet sodassa tai heistä oli tullut rampoja loppuiäkseen. Tai sitten he olivat niin henkisesti murtuneita pelon, hermojännityksen tai hermokaasujen takia, että heistä ei enää ollut työntekoon. Monet olivat myös juuri vapautuneet sotavankeudesta ja halusivat nyt rentoutua ja huvitella mieltänsä tyydyttääkseen. Kaikki nämä ihmiset olivat menettäneet halun mennä naimisiin ja huolehtia kokonaisesta perheestä, koska se olisi merkinnyt niin psyykkistä kuin aineellistakin epämukavuutta.

Sota oli aiheuttanut niin suuren miespulan, että eloonjääneet tuskin pystyivät täyttämään aukot. Tehtaat eivät saaneet tuotantoaan kunnolla käyntiin ja työvoiman puutteesta johtuen ei sodan vaurioitakaan saatu korjatuksi. Tuli siten naisten osaksi mennä täyttämään miesten paikat, sillä jos he eivät niin tehneet, uhkasi sekä heitä itseään että heistä riippuvaisia vanhoja naisia ja lapsia - nälkiintyminen. Työ tehtaissa vaati kuitenkin naista unohtamaan sekä moraaliarvonsa että naisellisen luontonsa, joista nyt oli tullut este hänen kamppailussaan leivästä.

Loppujen lopuksi eivät tehtaanjohtajat tahtoneet ainoastaan työvoimaa; he halusivat myös tyydyttää seksuaalisia tarpeitaan. Naisen avuttomuus antoi tähän hyvän tilaisuuden, jota he hyödynsivätkin täydelleen. Naisen oli siis pakko täyttää kahta velvollisuutta: työskennellä tehtaissa ja samalla tehdä parhaansa tyydyttääkseen työnantajansa. Naista ei piinannut vain nälkä; seksuaalivietti vaati myös osansa ja tyydytyksensä. Kun miesten lukumäärä oli sodan seurauksena vähentynyt niin katastrofaalisesti, eivät kaikki naiset voineet saavuttaa tätä tyydytystä avioliiton kautta. Mutta Euroopan valtauskonto ei sallinut moniavioisuutta, kuten Islam tekee - sellaisina kriisiaikoina. Eurooppalaisesta naisesta tuli siten tarpeidensa uhri; ja ne pyyhkäisivät hänet mukaansa. Hänen leiväntarpeensa, kuten myös tarve saavuttaa seksuaalinen tyydytys, olivat, lisänä hänen rakkautensa kalliisiin vaatteisiin, kosmetiikkaan jne, tekijöitä, jotka pakottivat hänet ottamaan tämän suunnan elämälleen.

Eurooppalainen nainen jatkoi siis tällä tiellä; työskenteli tehtaissa ja liikkeissä hankkiakseen itselleen, kunniallisesti tai kunniattomasti, haluamansa tavarat. Mutta mitä enemmän hän sai niitä käytettäväkseen, sitä vahvemmaksi tuli hänen intohimonsa niitä kohtaan, ja hän teki yhä kovemmin töitä tyydyttääkseen halunsa. Tehtailijat käyttivät tätä naisen heikkoutta omaksi hyödykseen. He maksoivat tälle palkkaa, joka oli kaukana siitä, mitä he maksoivat miestyöläisille, jotka tekivät samaa työtä samassa tehtaassa - suunnaton epätasa-arvoisuuden osoitus, jota järki tai omatunto ei koskaan voisi oikeuttaa.

Näissä olosuhteissa se suuri vallankumous, joka lopulta Euroopassa puhkesi, oli väistämätön. Se lakaisi pois vuosisadan epätasa-arvon ja epäoikeudenmukaisuuden.

Mutta mitä nainen saavutti tämän vallankumouksen ansiosta? Hän oli fyysisesti loppuunkulunut ja kunnioitus häntä samoin kuin hänen naiseuttaan kohtaan oli hukattu! Häneltä evättiin jopa luonnollinen ilo perheestä, lapsista; heidän kanssaan elämisestä ja todellisen itsensä toteuttamisesta työskentelemällä heidän hyväkseen, ja siten saavuttaa aito hyvinvoinnin ja ylevyyden tunne. Sen sijaan hän sai joka tapauksessa lopulta oikeuden samaan palkkaan; ainoan itsestään selvän oikeuden, jonka Eurooppa on hänelle antanut.

Eurooppalainen mies ei kuitenkaan vapaaehtoisesti luopunut ylemmyydestään - tai pikemminkin egoismistaan - suhteessaan naiseen. Hänet pakotettiin myöntämään naiselle samat oikeudet vasta hyvin sitkeän ja intensiivisen taistelun jälkeen, jossa kaikki tavanomaiset sodankäynnin välineet otettiin täydessä mitassa käyttöön.

Kamppailussa oikeuksiensa puolesta nainen turvautui sellaisiin aseisiin kuin lakko ja yhteistyöstä kieltäytyminen; järjesti julkisia kokouksia ja käytti lehdistöä edistääkseen asiaansa. Sitten hän ymmärsi, että saadakseen asiat oikealle tolalle hänen täytyisi osallistua myös lainsäädäntötyöhön. Niin hän vaati ensin äänioikeutta ja jatkoi sitten vaatimalla oikeutta tulla valituksi kansanedustuslaitokseen. Koska hän oli saanut saman koulutuksen kuin mieskin, tekiväthän he samanlaisia töitäkin, hän vaati nyt loogisesti samaa osuutta myös hallituksen työstä.

Sellainen on kertomus eurooppalaisen naisen taistelusta oikeuksiensa saavuttamiseksi. Se on jatkokertomus, jossa kaikki episodit liittyvät kiinteästi yhteen. On epäolennaista, pitikö mies tästä kaikesta vai ei, mutta myös nainen havaitsi pian olevansa yhtä avuton kuin mieskin tässä uudessa, rappeutuneessa sosiaalisessa järjestelmässä, jossa hän oli menestyksekkäästi suistanut miehen pois johtajan ja auktoriteetin asemastaan.

Kaiken tämän jälkeen lukijat ehkä hämmästyvät sitä tietoa, että vielä tänäänkin - demokratian kehdossa Englannissa - ministeriöissä työskentelevät naiset saavat alempaa palkkaa kuin miehet, vaikka brittiparlamentissa on jo niin monia kunnioitettuja naisjäseniä.

Tarkastelkaamme naisen asemaa Islamissa ja katsokaamme, olisiko siellä joitakin historiallisia, maantieteellisiä, taloudellisia, ideologisia tai juridisia seikkoja, jotka pakottaisivat naisen tarttumaan aseisiin oikeuksien puolesta samalla tavoin kuin hänen vertaisensa Lännessä joutuivat tekemään. Vai onko se vain alemmuuskompleksi ja Lännen sokea jäljitteleminen, jotka saavat nämä Idän naisasianaiset niin kiihkeään sanailuun julkisissa kokouksissa?

Eräs Islamin järjestelmän perusperiaatteista on, että nainen on inhimillinen olento ja naisen sekä miehen sielut ovat samanarvoiset:

"Ihmiset, pitäkää kunniassa Herraanne, joka on teidät luonut yhdestä hengestä ja hänestä luonut hänen puolisonsa ja näistä molemmista antanut lukuisain miesten ja naisten levitä maailmaan."

Miehellä ja naisella on siis tarkalleen sama alkuperä; heidän alkukotinsa kuten myös paikka, johon he tulevat palaamaan, on sama ja siten heillä on samat ja yhdenvertaiset oikeudet. Islam antoi naiselle oikeuden elämään, kunniaan ja omaisuuteen, samoin kuin miehelle. Hän on arvokas olento eikä kenelläkään ole oikeutta polkea hänen arvoaan tai panetella häntä. Kenelläkään ei ole oikeutta vakoilla häntä tai mitätöidä häntä hänen sukupuolensa perusteella. Nämä ovat oikeuksia, jotka koskevat sekä miehiä että naisia; niissä ei tehdä mitään eroa heidän välilleen. Laki, joka tästä aiheesta on vahvistettu, puhuttelee sekä miehiä että naisia:

"Te, jotka uskotte, älkää antako ihmisten nauraa toisilleen, olkoonpa, että he ovat näitä parempia: älkööt naiset naurako toisille naisille, vaikka olisivatkin parempia kuin nämä. Älkää etsikö vikoja toisistanne älkääkä kutsuko toisianne pilkkanimillä."

"... Älkää vakoilko älkääkä panetelko toisianne! "

"Te, jotka uskotte, älkää astuko muihin taloihin kuin omiinne, ennenkuin olette saaneet niiden asukkaiden suostumuksen ja heitä tervehtineet."

Kunnioitettu Profeetta (SAAS) sanoi:

"Muslimin on kielletty ottaa toiselta muslimilta hänen elämäänsä, kunniaansa tai omaisuuttaan"

Miehet ja naiset ovat myös tasavertaisia oikeuksissaan toteuttaa elämän aineellisia tarpeita, mukaan lukien sama oikeus omistaa ja käyttää omaisuuttaan kuten he haluavat. He ovat vapaat kiinnittämään sen, vuokraamaan sen tai testamenttaamaan sen, myymään, ostamaan ja käyttämään sitä miehen tai naisen omien tarpeiden mukaan:

Hyvien tekojen palkinto on myös sama sekä miehille että naisille:

"Niin kuuli heidän Herransa heitä (ja sanoi): "Minä en anna tekijän työn mennä hukkaan teidän keskuudessanne, olkoon hän mies tai nainen; toinen toisestannehan te polveudutte."

"Miehiset perijät saakoot osan siitä, mitä vanhemmat ja lähimmät omaiset ovat jälkeensä jättäneet, ja naispuolisetkin perilliset saakoot osan siitä, mitä vanhemmat ja lähimmät omaiset ovat jättäneet, olkoon perintö vähäinen vai suuri".

"Miehille riittäköön rikkautta siitä, mitä he ovat ansaitsemalla hankkineet, ja naisille siitä, mitä he ovat ansainneet."

Meidän on pysähdyttävä tähän, ja huomattava kaksi tärkeää seikkaa naisen oikeuksista hallita omaisuuttaan ja käyttää tai hyödyntää sitä omien toiveidensa mukaan. "Sivistyneiden" eurooppalaisten lakijärjestelmä ei antanut näitä oikeuksia naiselle vasta kuin aivan äskettäin. Hän saattoi käyttää omaisuuttaan vain epäsuorasti miehen kautta; aviomiehensä, isänsä tai huoltajansa. Tämä tarkoittaa toisin sanoen sitä, että kun Islam jo oli antanut naiselle nämä oikeudet, oli ne evätty eurooppalaiselta naiselta vielä yli tuhatsata vuotta. Ja kun hän lopulta saavutti ne, ei se tapahtunut helpolla; hän ei voinut tämän kovan taistelun tuoksinassa säilyttää sisintä luontoaan koskemattomana, ei kunniaansa ja arvokkuuttaan ihmisenä. Sen sijaan hänen oli pakko hylätä nämä kaikki arvot sen lisäksi, että hän sai kokea hirveyksien sarjan kovaa työtä, murhaa, kärsimystä ja nöyryytystä saavuttaakseen sen, joka ei ollut muuta kuin itsestäänselvä oikeus, jonka Islam jo oli suonut naisille; ei taloudellisten olosuhteiden perusteella eikä tuloksena maailmalla käytävästä luokkataistelusta. Ei, se saatettiin voimaan Islamin tavoitteen nojalla juurruttaa totuus ja oikeudenmukaisuus, kaksi ihmiselämän tärkeintä asiaa - ja käytännössä eikä unelmamaailmassa.

Toiseksi on kiinnitettävä huomiota siihen tosiseikkaan, että kommunismi erityisesti ja länsimaailma yleensäkin pitävät ihmisen olemassaoloa synonyymina ihmisen taloudelliselle olemassaololle. Tästä seuraa väite, että niin kauan kuin naisella ei ole oikeutta omistaa tai vapaasti käyttää omaisuuttaan, hänellä ei ole liioin lainkaan itsenäistä olemassaoloa ja että hän sai ihmismäisen aseman vasta saatuaan riippumattoman taloudellisen elämän; eli toisin sanoen kun hän lopulta voitti itselleen oikeuden hallita omaisuuttaan suoraan eikä vain miehen kautta ja oli vapaa käyttämään sitä haluamallaan tavalla.

Vaikka emme yhdykään noin kapeaan näkemykseen ihmisen olemassaolosta ja sen alistamiseen puhtaasti taloudelliseksi olemassaoloksi, olemme kuitenkin periaatteessa samaa mieltä näiden ihmisten kanssa - kommunistien ja länsimaisten ajattelijoiden - siitä, että hyvä taloudellinen tilanne vaikuttaa ihmisen tunteisiin ja lisää hänen itsetuntoansa. Islam on ainutlaatuinen siinä, kun se tunnusti naisen riippumattoman taloudellisen aseman ja antoi tälle oikeuden omistaa, käyttää ja nauttia omaisuudestaan kuten tahtoi, ilman uskottua miestä tai välikättä. Eikä vain tässä asiassa, vaan myös naisen elämän merkityksellisimmässä asiassa, nimittäin avioliiton solmimisessa, hänen riippumattomuutensa vahvistettiin. Häntä ei voitu naittaa ilman hänen suostumustaan; mikään avioliitto ei ollut lainvoimainen, jos nainen ei sitä hyväksynyt.

Kunnioitettu profeetta (SAAS) sanoo:

"Leskeä ei saa naittaa ilman, että häneltä on kysytty; ja neitoa ei saa naittaa ilman hänen suostumustaan, ja hänen vaikenemisensa on merkkinä hänen suostumuksestaan"

Vaikka hän avioliittoseremonian jälkeen antaisi tietää, että hän ei hyväksynyt avioliittoa, se raukeaisi.

Ennen Islamin tuloa naisen täytyi turvautua epäsuoraan ja hankalaan kiertotiehen vapautuakseen miehesstään, joka piti häntä täydellisesti vallassaan, sillä eivät perinnäistavat eikä maan laki antanut naiselle oikeutta jättää miestään vaatimalla avioeroa. Islam antoi naiselle tämän oikeuden selvin ja yksiselitteisin termein ja hän saattoi käyttää sitä milloin tahansa katsoi sen olevan hyväksi. Islam ei tyytynyt tähän, vaan meni askelen pidemmälle antamalla naiselle myös oikeuden itse ehdottaa avioliittoa miehelle, jonka kanssa tahtoi mennä naimisiin. Eurooppalainen nainen sai tämän oikeuden vasta 1700-luvulla ja silloin sitä pidettiin suurena voittona naiselle vuosisatoja vanhoista traditioista!

Islam se jälleen oli, joka koko maailman ollessa hukkuneena tietämättömyyteen ja pimeyteen, korosti tiedon merkitystä ihmiselle; ei jonkin luokan erityisenä etuoikeutena, vaan oleellisena ja välttämättömänä vaatimuksena jokaiselle ihmiselle. Islam teki tiedon hankkimisesta jokaisen ihmsen velvollisuuden; se oli välttämätön ehto, jotta voisi todella uskoa Allahiin ja Islamiin. Islam oli myös ensimmäinen uskonto, joka tunnusti naisen yksilöllisen ja riippumattoman aseman ja painotti hänelle, että hän ei voisi saavuttaa täydellisyyttä ilman tietoa. Tiedon hankkiminen oli yhtä tärkeä velvollisuus niin naiselle kuin miehelle, sillä Islam halusi naisten kehittävän myös henkisiä lahjojaan ja siten kohoavan korkeammalle henkiselle tasolle. Eurooppa sitä vastoin vasta hiljattain tunnusti naisella olevan tämän oikeuden, ja silloinkin vain siksi, että taloudelliset paineet pakottivat siihen.

Yllä sanottu riittää tekemään tyhjäksi sen väitteen, että Islam antaa naiselle vain toissijaisen aseman ja että häntä kohdellaan miehen alamaisena, tai että hänen roolinsa elämässä Islamin näkökulmasta on täysin merkityksetön. Sillä jos se olisi ollut totta, ei Islam olisi pitänyt niin tärkeänä sitä, että nainen hankkii itselleen tietoa. Että sitä pidettiin, todistaa Islamin suovan naiselle kunniallisen ja arvokkaan aseman elämässä; niin Allahin silmissä kuin yhteiskunnankin.

Mutta annettuaan naisille ja miehille avian saman aseman ihmisinä ja käsiteltyään heitä tasavertaisina samoin oikeuksin, tekee Islam eron miehen ja naisen välillä siinä, mitä tulee heidän erityisiin tehtäviinsä elämässä; kannanotto, joka on antanut aiheen suureen huutoon ja rähinään naisorganisaatioiden taholta, tiettyjen kirjailijoiden, "uudistajien" ja nuorten miesten tuella.

Ennen kuin tarkastelemme lähemmin niitä kohtia, joissa Islam tekee eron sukupuolten välillä, käykäämme ensin käsiksi perusongelmaan fysiologisesta, biologisesta ja psykologisesta näkökulmasta.

Kuuluvatko miehet ja naiset yhteen ja samaan sukupuoleen vai ovatko he kaksi eri sukupuolta? Onko heillä elämässä samat tehtävät, vai ovatko ne erilaiset ja erilliset kuten mies ja nainen? Tämä on de facto asian ydin, ongelman polttopiste. Jos naiskonferenssit, niiden tukijat, kirjailijat, uudistajat ja nuoret miehet ovat sitä mieltä, että ei ole kerta kaikkiaan mitään eroa miehen ja naisen fyysisten ja henkisten ominaisuuksien välillä tai heidän biologisten toimintojensa välillä, silloin meillä ei ole heille mitään sanottavaa. Mutta jos he myöntävät, että miehissä ja naisissa todella on eroa, kuten myös heidän vastaavissa toiminnoissaan, silloin voimme vielä hedelmällisellä tavalla yhdessä käsitellä ongelmaa.

Miehen ja naisen tasavertaisuutta koskevaa ongelmaa olen jo perusteellisesti käsitellyt kirjassani "Man between Islam and Materialism". Voi olla paikallaan lainata tähän joitakin otteita siitä:

Ja seurauksena tästä perustavanlaatuisesta erosta heidän tehtävissään ja päämäärissään, voimme havaita miehen ja naisen kehittyneen niin erilaisiksi sekä mieleltään että ruumiiltaan, että kumpikin on varustettu sillä, mistä hänelle eniten on hyötyä kummankin ensisijaisten tehtävien suorittamisessa.

Tästä syystä en voi ymmärtää, miten kaikki tuo tyhjä puhe täydellisestä tasa-arvosta miehen ja naisen välillä koskaan voisi tulla todeksi. Vaatimus miehen ja naisen tasa-arvosta ihmisinä on itsestäänselvä ja looginen. Mies ja nainen ovat kaksi yhtä suuren merkityksen omaavaa ihmiskunnan osaa, ja heillä on yksi ja sama luoja. Mutta mitä tulee vaatimukseen pitää heitä samanlaisina elämäntehtäviltään ja tosiasialliselta käyttäytymiseltään; voisi se milloinkaan olla mahdollista? Se on yksinkertaisesti mahdotonta, vaikka kaikki naiset maailmassa sitä tahtoisivat, pitäisivät konferensseja, lähettäisivät julkilausumia siinä tarkoituksessa. Heidän kokouksensa ja resoluutionsa eivät voi muuttaa miesten ja naisten luontoa, eivätkä liioin vaihtaa heidän tehtäviään niin, että miehet tekisivät saman kuin naisetkin: odottaisivat, synnyttäisivät, imettäisivät ja päinvastoin.

Mitään tiettyä biologista toiminta ei voi tapahtua tietyntyyppisen psykofyysisen ympäristön ulkopuolella. Tämä tarkoittaa, että naisen erityistoiminnot, kuten lapsen kantaminen ja imetys, vaativat tietyntyyppisen emotionaalisen ja henkisen laadun, joka tekee hänestä kykenevän täyttämään nämä hyvin vaativat velvollisuutensa.

Luonnollisestikaan ei äitiyttä kaikkine siihen liittyvine jaloine tunteineen, ylevine tekoineen, kärsivällisyyden koetuksineen sekä täydellisesti ajoitettuine päätöksineen ja tekoineen, voi olla olemassa ilman sitä fyysistä rakennetta, joka tekee naisesta soveltuvan hänen erityistehtäväänsä, joka merkitsee odotusta ja imetystä - se, mikä muovaa hänen psykologista, älyllistä sekä hänen hermojärjestelmäänsä. Nämä naisen älyllisen, psykologiset, hermostolliset ja fyysiset luonteenpiirteet ovat olemassa yhtaikaa täydentäen toisiaan ja ollen itsessään koordinoituja ja harmonisia. Siksi täytyy olla hyvin harvinainen poikkeus, että joku näistä piirteistä olisi olemassa ilman sen vastaavuuden olemassaoloa.

Ja kaikki tämä tunteiden pehmeys, intuitiivinen vastaanottavuus ja hyvin herkkä rakenne, jonka nainen on saanut, osoittaa hänen luonteensa olevan pikemminkin emotionaalinen kuin älyllinen. Juuri tästä emotionaalisesta luonteesta kumpuaa hänen äidillisten ominaisuuksiensa hyvin elävä ja aina vuolas lähde. Lapsen hoitaminen ei niinkään vaadi älyllisiä ominaisuuksia, jotka voivat olla aktiivisia tai passiivisia ja hyödyllisiä tai ei, kun on kyse lapsen tarpeisiin vastaamisesta; mutta sen sijaan tärkeitä ovat voimakkaat tunteet ja intohimot, jotka eivät salli hänen kaikessa rauhassa ruveta mietiskelemään lapsen tarvitessa hänen huomiotaan, vaan saavat hänet vastaamaan lapsen kutsuun välittömästi ja ilman viivyttelyä tai vastahakoisuutta.

Nämä ovat itseasiassa naisen todelliset elämän ominaisuudet. Ne auttavat häntä suorittamaan sekä käytännön tehtävänsä että toteuttamaan luovia päämääriään.

Miehen on toisaalta otettava hoitaakseen aivan toisia tehtäviä, joita varten hänet on varustettu sopivalla, mutta toisenlaisella, tavalla kuin nainen. Hänen on osallistuttava siihen elämäntaisteluun, jota käydään ulkopuolisessa maailmassa, vaikka se sitten tarkoittaisi villieläinten kesyttämistä viidakossa, luonnonvoimia vastaan taistelemista maalla tai ilmassa, hallituksen muodostamista tai kansantaloudellisten lakien laatimista. Hänen on kamppailtava näiden ongelmien kanssa ansaitakseen elantonsa ja suojellakseen itseään, vaimoaan ja lapsiaan sorrolta.

Mies ei sinänsä tarvitse voimakkaan emotionaalista luonnetta elämäntehtävässään. Tunteet voivat olla enemmän haitaksi kuin hyödyksi hänen velvollisuuksiensa suorittamisessa, sillä tunteille on ominaista vaihtelevuus ja ne kääntyvät nopeasti vastakkaiseksi mielentilaksi.

Niiden avulla ei voi suunnistaa tai toimia pitkää aikaa. Tunteiden vetovoima muuttaa kohdettaan kaiken aikaa. Sellainen jatkuvasti vaihteleva emotionaalinen luonne voi olla sopiva äitiydelle, jolloin käsillä on jatkuvasti vaihtuvia ja vastakkaisia tilanteita. Mutta se ei ole avuksi miehelle, jonka työ vaatii muuttumattomuutta ja kestävyyttä pitkinä ajanjaksoina. Sen sijaan hänen älyllinen rakenteensa osoittautuu hyödylliseksi käytännön elämässä, jossa hänen on taisteltava niin monia vihamielisiä voimia vastaan. Häneltä vaaditaan siis tehokasta suunnittelua, tilanteiden nopeaa arviointia ja suunnitelmiensa kaikkien seurausten huomioon ottamista ennen niiden täytäntöön panemista. Äly on hidasliikkeinen mutta vakaa, sillä siltä ei vaadita äkillisyyttä ja nopeaa toimintaa, vastakohtana niille voimakkaille tunteille, jotka värittävät naisen koko olemassaoloa. Mitä hänen älyltään kuitenkin vaaditaan, on se, että sen tulee päätyä parhaaseen menetelmään päämäärän saavuttamiseksi, oli se sitten villieläinjahti, jonkin välineen keksiminen, uuden talousjärjestelmän perustaminen, uuden hallituksen muodostaminen, sodanjulistus tai rauhan luominen. Kaikki nämä miehen toiminnot ovat riippuvaisia hänen älyllisistä kyvyistään. Mukaan sekoittuvat tunteet ovat omiaan vain tärvelemään ne.»

Ja siksi mies toteuttaakin itseään vain omistautuessaan todellisille miehisille ponnisteluilleen ja tavoitteilleen elämässä. Tämä voi selittää ne monet erot miehen ja naisen rakenteessa: miksi mies mieluusti suorittaa tehtäviä, joissa hän voi parhaiten käyttää fyysisiä ja älyllisiä taipumuksiaan, samalla kun hänen tunne-elämänsä on häilyvää kuin lapsen? Ja mistä johtuu, että nainen on tyytyväinen vain luontaisten tunteisiin liittyvien toimintojensa parissa ja nauttii suuresti niistä; onko se siksi, että hän vain niiden kautta voi toteuttaa maanpäällisen olemassaolonsa todellista tarkoitusta? Siksi hän myös viihtyy parhaiten sellaisissa ammateissa, jotka sopivat hänen feminiiniselle luonteelleen, kuten sairaanhoito, opetus ja kasvatus. Vaikka hän työskentelisi liike-elämässä, voi sekin viehättää häntä emotionaalisesti, koska hänellä siellä on mahdollisuus tavata etsimänsä miespuolinen seuralainen. Mutta kaikki nämä aktiviteetit ovat vain toissijaisia; ne eivät voi sellaisenaan tyydyttää hänen synnynnäistä tarvettaan saada mies, koti, perhe ja lapsia. On siksi luonnollista, että heti saatuaan tilaisuuden täyttää ensisijainen tehtävänsä, hän jättää työnsä ja omistautuu pelkästään tehtävilleen kotona, jos hänen sitten ei esimerkiksi taloudellisistä syistä ole pakko tehdä kodin ulkopuolista työtä.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että mies ja nainen syvimmältään eroaisivat toisistaan ja olisivat täysin yhteensovittamattoman erilaisia. Se ei myöskään merkitse sitä, että kaikki tietyn sukupuolen edustajat olisivat täysin vailla samoja piirteitä, jotka ovat välttämättömät niiden tehtävien suorittamiseksi, joita vastakkainen sukupuoli yksin on luonnostaan valittu suorittamaan.

Näin ollen havaitaan molempien sukupuolten sekoittuvan. Jos siten löydetään nainen, joka on kykenevä hallitsemaan, luomaan oikeutta, nostamaan raskaita taakkoja tai käymään sotaa - ja jos törmätään mieheen, joka osaa laittaa ruokaa, tehdä kotitöitä tai jolla on erittäin hellät ja äidilliset tunteet lapsiaan kohtaan, tai jonka tunnetilat vaihtelevat nopeasti, on muistettava, että kaikki tämä on täysin normaalia; siinä ei ehdottomasti ole mitään tavatonta. Se on vain looginen seuraus siitä tosiasiasta, että kukin sukupuoli kantaa itsessään molempien sukupuolten geenejä. Mutta se ei ollenkaan todista sitä, mitä harhaanjohdetut länsimaalaiset ja eripuraiset itämaalaiset tahtovat saada meidät uskomaan. Todellinen ongelma on ennemminkin lyhykäisyydessään seuraava: voivatko kaikki ne ylimääräiset toiminnot, joita nainen ottaa tehdäkseen, korvata hänen todellisen ja luonnollisen tehtävänsä? Eikö hän noita toimintoja suorittaessaan tosiaankaan enää tunne kaipuuta miespuoliseen kumppaniin tyydyttääkseen seksuaalista vaistoaan?

Kun nyt olemme todenneet, että eroja miesten ja naisten välillä todella on, palatkaamme niihin kohtiin, joihin perustuu Islamin kahden sukupuolen ja kunkin tehtävien erottelu.

Islamin selkeänä tunnusmerkkinä on sen käytännöllinen elämäntapa, joka on kaikessa varautunut ottamaan huomioon ihmisluonteen, eikä koskaan asetu sitä vastaan tai yritä muuttaa sen luonnollista suuntautumista. Se kehottaa ihmistä puhdistamaan sieluaan ja kohottamaan itsensä sellaiselle olemassaolon tasolle, joka lähenee unelmien ideaalia. Mutta koko ihmisen parantamis- ja kehittämisprosessissa se ei yritä muuttaa hänen luontoaan, eikä se myöskään usko sellaisen muutoksen ihmisluonteessa koskaan voivan olla ihmisen hyvinvoinnille eduksi; jos se ylipäänsä on mahdollista. Se uskoo sen sijaan, että ihmiskunnan jaloin tavoite on sellainen, jonka se saavuttaa oman perusluonteensa kautta ja sen avulla - jalostettuaan ja kohotettuaan itseään korkeammalle tasolle, oltuaan ensin aineellisten tarpeidensa vanki..

Islamin asenne miehen ja naisen suhteen noudattaa sekin täysin ihmisluonnetta. Siten se edistää heidän tasavertaisuuttaan, kun siihen vain on luonnollinen peruste; ja tekee eron heidän välillään silloin, kun sellainen ero näyttäytyy itsestäänselvyytenä. Ottakaamme kaksi tärkeää ilmiötä, joissa Islam tekee eron sukupuolten välillä: perinnön jakaantuminen ja perheen johtajuus.

Perinnöstä Islam sanoo: "Miehelle sama kuin kahdelle naiselle", mikä on aivan luonnollista ja oikeudenmukaista, sillä onhan miehellä yksinään harteillaan kaikki taloudelliset rasitteet. Naisella ei ole mitään velvoitetta käyttää rahojaan mihinkään muuhun kuin itseensä ja henkilökohtaisiin tarvikkeisiinsa, paitsi tietysti silloin, kun hänen täytyy kantaa vastuu perheestä, mutta sellainen tilanne on hyvin harvinainen islamilaisessa yhteiskunnassa. Niin kauan kuin naisella on joku miespuolinen sukulainen - olipa tämä kuinka etäinen tahansa - hänen ei tarvitse ottaa vastuuta perheen elatuksesta. Voiko sellaista järjestelyä pitää epäoikeudenmukaisena naista kohtaan, kuten feminismin esitaistelijat väittävät? Jos jätämme sivuun nuo hedelmättömät väitteet ja puolueelliset vaatimukset, jää seuraavanlainen yksinkertainen laskuesimerkki:

Nainen saa kolmasosan perinnöstä itsensä kulutettavaksi, kun taas mies saa kaksi kolmasosaa siitä täyttääkseen ensisijaisesti taloudelliset velvollisuutensa vaimoaan (siis naista) kohtaan, toissijaisesti perhettään ja lapsiaan kohtaan. Jos puhutaan yksinkertaisin termein: kenelle menee suurin osa? Saattaa olla miehiä, jotka tuhlaavat kaikki rahansa itseensä eivätkä halua avioitua tai perustaa perhettä, mutta sellainen on epätavallista. Normaalitapauksissa juuri mies kantaa vastuun perheensä taloudesta, mukaanlukien naisesta - vaimostaan - huolehtiminen, eikä minään suosionosoituksena, vaan moraalisena velvollisuutenaan. Jos naisella on omaa omaisuutta, hänen miehensä ei voi käyttää sitä ilman vaimon suostumusta; hänen tulee silloinkin kantaa vaimon taloudellista taakkaa - aivan kuin jos tällä ei olisi mitään omaisuutta itsensä elättämiseksi. Ja jos mies epäisi vaimoltaan tämän ylläpidon tai jos hän kitsastelisi siinä tuloihinsa nähden, voi nainen tehdä hänestä valituksen oikeuteen ja pakottaa miehen antamaan hänelle kohtuullisen ylläpidon tai vapautua miehestä. Ei ole mitään oikeutusta väitteelle, että nainen saa pienemmän perintöosan kuin mies, kun miehen velvollisuuksiin nähden on vain luonnollista, että hän perii kaksi kertaa enemmän kuin nainen.

Islamissa on samanlainen jaottelu lahjoituksen jakamisessa. Laki, jota siinä seurataan, on yksi oikeudenmukaisimmista ihmiskunnan tähän asti tuntemista: "Kullekin tarpeensa mukaan", jolloin mittana tarvetta arvioitaessa ovat ne sosiaaliset kuormat, joita yksilöllä on kannettavanaan. Mutta mitä tulee kunkin ansioihin, ei ole mitään eroa miehen ja naisen välillä; ei myöskään, kun on kyse heidän työpalkoistaan, liikevoitoistaan, maanmyyntituloistaan jne, sillä näissä asioissa Islam noudattaa toista lakia; sitä, joka asettaa miehen ja naisen yhdenvertaisiksi heidän työnsä ja siitä saatavien tulojen kyseessä ollessa. Epäoikeudenmukaisuutta ei saa tapahtua kumpaakaan kohtaan. Tavallinen käsitys muslimien suuren yleisön keskuudessa, jota myös Islamin vastustajat tarkoituksellisesti levittävät, on, että nainen Islamin silmissä on arvoltaan vain puolet siitä, mitä mies, minkä käsityksen edellä yksinkertaisen matemaattisen laskelman avulla todistimme vääräksi.

Se tosiasia, että kahden naisen todistus vastaa yhden miehen todistusta, ei sekään osoita, etteivät naiset olisi puolta miestä parempia. Se on ennemminkin viisas toimenpide juridisten tuomioistuintodistusten totuusarvon varmistamiseksi ja säilyttämiseksi; jotta kaikin mahdollisin keinoin vältettäisiin kaikki ajateltavissa olevat vääryydet, riippumatta siitä, puhuvatko todisteet syytetyn puolesta vai tätä vastaan. Nainen on luonnostaan emotionaalisesti altis vaikutuksille ja hän saattaa helposti poiketa tosiasioista tietyissä olosuhteissa. Siksi on viisasta kuulla myös toista naista, jotta "jos toinen erehtyy, voi toinen muistaa paremmin", sillä ehkäpä syytetty, jota vastaan tai jonka puolesta nainen todistaa, on viehättävä nainen, joka herättää todistajassa mustasukkaisuutta ja siten tekee hänestä vihamielisen tätä kohtaan; sillä seurauksella, että todistaja antaa epätosia tietoja todistuksessaan. Voi myös sattua, että syytetty on nuori mies, joka herättää senkaltaisia äidillisiä tunteita todistajassa, että tämä tietoisesti tai tiedostamattaan todistaa väärin. Mutta on hyvin harvinaista, että kaksi yhdessä todistavaa naista oikeudessa erehtyisi niin paljon, että kumpikin antaisi väärän todistuksen. Sellaisessa tilanteessa on todennäköisempää, että jos yksi heistä erehtyy tai on hämmennyksissä siitä, mikä on totuus, toinen oikaisee häntä. On kuitenkin lisättävä, että yhden naisen todistus on aivan luotettava, jos kyseinen todistaja on naistensairauksien asiantuntija ja hän todistaa niihin liittyvässä tapauksessa.

Käydäksemme nyt toiseen ongelmaan; perheen johtajuuteen, niin on täysin selvää, että vaaditaan joku huolehtimaan perheen asioista - perheen, joka koostuu miehestä, naisesta ja lapsista - niine velvollisuuksineen, joita se tuo mukanaan.

Kuten mikä tahansa organisaatio, tarvitsee perhekin johtajaa, jota ilman ottaa anarkia vallan, mikä taas lopulta johtaa yleiseen kurjuuteen koko perheessä. On kolme vaihtoehtoa, mitä tulee perheen johtajuuteen: ensiksi että mies on perheen johtaja; toiseksi että nainen johtaa sitä; ja kolmanneksi että molemmat samanaikaisesti ovat perheenpäitä.

Meidän ei tarvitse huomioida kolmatta ja viimeistä vaihtoehtoa, sillä yleinen kokemus riittää osoittamaan, että sellainen tilanne johtaa vielä suurempiin ongelmiin ja anarkiaan, kuin jos ei johtajaa olisi ollenkaan. Pyhä Koraani sanoo maan ja taivaiden luomisesta:"Jos taivaassa ja maan päällä olisi muita jumalia kuin Herra, niin taivas ja maa olisivat joutuneet sekasortoon."(Suura 21:22) Jos näin on kuviteltujen jumalten laita - kuinka sitten olisi ihmisten kesken, kun he ovat niin aggressiivisia ja epäoikeudenmukaisia?

Tiede ja psykologia vahvistaa, että ne lapset, jotka ovat kasvaneet riitaisten vanhempien kanssa, jotka kiistelevät päätösvallasta perheessä, ovat emotionaalisesti tasapainottomia ja lisäksi kärsivät sielullisesta hämmennyksestä ja psykologisista komplekseista. On siis jäljellä vain kaksi mahdollisuutta. Ennen kuin tarkastelemme niitä, asetamme seuraavan kysymyksen: kumpi sukupuoli on parhaiten varustettu kantamaan vastuuta perheestä? Onko se se, joka on rationaalisesti suuntautunut vai se, jonka elämää leimaavat tunteet? Ongelma on ratkaistu sillä hetkellä, kun tajuamme miehen, joka on rationaalisilla ominaisuuksilla ja vahvalla fysiikalla varustettu, soveltuvan paremmin tähän kuin nainen, joka luonnostaan on tunteellinen, ulkoisille vaikutteille herkkä ja siten huonosti varustettu elämäntaistelua, samoin kuin perheen johtajuuttakin, varten. Edes nainen itse ei arvosta heikkoa miestä, jonka hän helposti voittaa. Nainen halveksii häntä; hän ei myöskään voi koskaan luottaa sellaiseen mieheen. Tämä naisen käyttäytyminen voi olla jäänne siitä asennoitumisesta, jonka hän on omaksunut vuosisatojen kuluessa ja niistä opetuksista, joita hän menneinä aikoina sai kokea. Totuus on kuitenkin, että hän epäilemättä edelleen tuntee vetoa fyysisesti vahvoihin miehiin, mistä amerikkalainen nainen käy esimerkiksi. Vaikka nainen olisi päässyt tasa-arvoiseksi miehen kanssa ja onnistunut saamaan tunnustusta riippumattomana olentona, hän silti mielellään alistuu miehen valtaan, rakastaa tätä ja yrittää voittaa tämän kiintymyksen. Miehen voimakas vartalo ja leveä rinta herättävät hänen tunteensa ja kun hänen vahvuutensa verrattuna naisen fyysiseen heikkouteen on saanut tämän tyytyväiseksi, antautuu nainen miehen valtaan.

Nainen voi omaksua perheen johtajuuden niin kauan, kuin hänellä ei ole lapsia eikä ongelmia heidän kasvatuksensa ja koulutuksensa kanssa. Lasten saamisen jälkeen naisella on vähäiset mahdollisuudet ottaa kantaakseen ylimääräista vastuuta, sillä jo hänen äidinvelvollisuuksissaan on enemmän kuin tarpeeksi hoitamista.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että miehen tulisi olla naisen tai kodin diktaattori, sillä johtajuus merkitsee päätöksiä ja velvollisuuksia, jotka voidaan toteuttaa vain yhteisen neuvottelun ja yhteistyön kautta. Kodin menestyksekäs hoitaminen vaatii molemminpuolista ymmärtämistä ja kestävää myötätuntoa, enemmän kuin vastakkainasettelua ja kilpailua. Rakkauden, yhteisymmärryksen ja kestävän sympatian tulee Islamin mukaan olla perhe-elämän perusta. Pyhä Koraani sanoo:

"Jos tunnette vastenmielisyyttä heitä kohtaan, niin voi olla, että vastenmielisyytenne kohdistuukin sellaiseen henkilöön, johon Jumala on kätkenyt paljon hyvää."

ja Kunnioitettu Profeetta (SAAS) sanoo:

"Paras teistä on se, joka on paras vaimolleen"

Se mittatikku, jonka Profeetta (SAAS) näin asetti miehen arvioimiseksi, on siis hänen käytöksensä vaimoaan kohtaan. Sillä normilla on hyvät perusteet, sillä mies ei kohtele vaimoaan huonosti, ellei hän ole psyykkisesti sairas tai ainakin sielullisesti vammainen.

Mutta perheen keskinäiset "viralliset" suhteet juuri ovat aiheuttaneet niin monia pohdintoja, ja ne vaativat selityksen. Jotkut näistä epäilyksenalaisista asioista koskevat naisen velvollisuuksia miestään kohtaan ja toiset liittyvät ongelmiin avioeron ja moniavioisuuden suhteen.

Huomautettakoon tässä, että avioliitto on ennen muuta henkilöiden keskinäinen suhde, ja kuten kaikki kahden ihmisen väliset suhteet, se riippuu eniten henkilökohtaisesta, psykologisesta, rationaalisesta ja fyysisestä sopusoinnusta osapuolten välillä. Lailla ja määräyksillä voidaan tuskin taata mitään näistä. Jos kaksi puolisoa elää keskenään täydellisessä rauhassa ja harmoniassa, ei sen välttämättä tarvitse johtua siitä, että he tarkkaan noudattaisivat kaikkia mahdollisia avioelämää koskevia sääntöjä, sillä usein rakkaus miehen ja naisen välillä vain täydellistyy katkeran riidan jälkeen. Samalla tavoin ei erimielisyyden ja ristiriidan avioelämässä tarvitse aiheutua jostakin virheestä, jonka mies on tehnyt, tai jostakin vaimon karkeasta tottelemattomuudesta. On täysin mahdollista, että he molemmat ovat erinomaisen hienoja ihmisiä, mutta varustetut erilaisella temperamentilla; he valittavat, etteivät pysty sopimaan keskenään asioista, mutta ovat silti kykenemättömiä saamaan aikaan kompromissia.

Kaikesta huolimatta laissa täytyy kuitenkin määritellä sääntöjä avioelämää varten, sillä mikään yhteiskuntajärjestelmä ei voi väittää olevansa kattava, jossa siinä ei ole lakia säätelemässä tätä arkaluontoista puolta ihmisen elämässä. Täytyy ainakin olla lai, joka asettaa yleiset ja rikkomattomat rajat, joiden puitteissa mies ja nainen voivat itse päättää yksityiskohdista.

Jos puolisoiden välillä on rakkautta ja sopusointua, eivät he tietenkään mene tuomioistuimeen, sillä onnellinen avioliitto on harvoin oikeudellisen suojan tai tuomioistuimen päätösten tarpeessa. Mutta kun heidän välilleen syntyy konflikti, he voivat hakea apua laista siinä toivossa, että ristiriita siten ratkeaisi.

Lailta odotetaan sen olevan oikeudenmukainen, eikä suosia kumpaakaan osapuolta toisen kustannuksella, ja sen tulee olla mahdollisimman kattava. Tässä on kuitenkin toistettava, että mikään laki ei voi koskaan kattaa kaikkia erilaisia tapauksia tai tilanteita, joita ihmiselämässä tulee eteen; myöskään jäykkää ja kirjaimellista lakien ja paragraafien tulkintaa ei jokaisessa tilanteessa voi pitää oikeana.

Osa 2