Koraani - Norsun suura (AL-FIL)

Johdanto

SADAS VIIDES SUURA: Norsu (Al~Fil) Ilmoitettu Mekassa (5 jaetta )

Al~Fil, »Norsu», saa nimensä ensimmäisessä jakeessa,esiintyvästä sanasta. Viittaus tarkoittaa sotaretkeä, jonka Abraha, Al-Jamanin abessinialainen hallitsija, teki Profeetan syntymävuonna Mekkaa vastaan hävittääkseen Kaaban. Hänellä oli mukanaan norsu, joka teki suuren vaikutuksen arabialaisiin. Perimätiedon mukaan norsu ei suostunut etenemään marssin viimeisessä vaiheessa, ja lentävien olentojen parvet pommittivat abessinialaisia kivillä. Toisen perimätiedon mukaan abessinialaiset pakenivat epäjärjestyksessä, koska heidän leirissään oli puhjennut isorokko. Aikana, jolloin tämä suura ilmoitettiin, on monen Mekassa asuvan miehen täytynyt tietää, mitä silloin tapahtui. Krenkow, luotettava arabiankielen tutkija, on sitä mieltä, että lentävät olennot ovat hyvinkin saattaneet olla hyönteisparvia, jotka kuljettivat tartuntaa, joka tapauksessa Kaaba pelastui hävitykseltä, senjälkeen kun sen puolustajat jo olivat menettäneet kaiken toivonsa.

Kuuluu Mekassa ilmoitettujen suurojen kaikkein varhaisimpaan ryhmään.

 
Aloitan JUMALAN, laupiaan Armahtajan, nimeen

  أَلَمْ تَرَ كَيْفَ فَعَلَ رَبُّكَ بِأَصْحَابِ الْفِيلِ
1.
Etkö ole Miettinyt mitä Herrasi teki niille, jotka norsuilla hyökkäsivät?
  أَلَمْ يَجْعَلْ كَيْدَهُمْ فِي تَضْلِيلٍ
2.
Eikö Hän saattanut sekasortoon heidän sotaretkensä?
  وَأَرْسَلَ عَلَيْهِمْ طَيْرًا أَبَابِيلَ
3.
Ja lähettänyt heitä vastaan lintuparvia,
  تَرْمِيهِم بِحِجَارَةٍ مِّن سِجِّيلٍ
4.
jotka sinkoutuivat heihin kovien kivien lailla.
  فَجَعَلَهُمْ كَعَصْفٍ مَّأْكُولٍ
5.
Näin Hän teki heistä kuin madonsyömää pellonsänkeä.

Kuvaus
Nimi: الفيل
Ilmoitettu: Mekassa
Jakeita: 5
Aikajärjestyksessä: 19
Kuuntele arabiaksi ja englanniksi

Huomioikaa

että KAIKKI Koraanin käännökset (tulkinnat) väistämättä sisältävät virheitä. Alkuperäisellä kielellään (arabiaksi) Koraani on suoraa Allahin (JUMALAn) Puhetta ihmiskunnalle profeetta Muhammedin (rauha hänelle) välityksellä. Millään Koraanin käännöksellä ei enää ole tätä "virallista" ja täydellistä asemaa, vaikkakin se voi olla valtavan hyödyllinen aloittelevalle opiskelijalle, joka haluaa tietää lisää islamista.
Kuuntele arabiaksi