Waddanin laaksossa, joka yhdistää Mekan muuhun maailmaan, asui Ghifarin heimo. Ghifarit saivat laihan elantonsa Quraishien kauppakaravaaneista, jotka kulkivat edestakaisin Syyrian ja Mekan välillä. Todennäköisesti he elivät myös näitä karavaaneja ryöstelemällä, jos he eivät muuten saaneet tarpeeksi heiltä elääkseen."

Jundub ibn Junadah, kutsumanimeltään Abu Dharr, oli tämän heimon jäsen.

Hänet tunnettiin rohkeudestaan, tyyneydestään ja kaukonäköisyydestään ja myös vastenmielisyydestään heimonsa palvomia epäjumalia kohtaan. Hän torjui ne typerät uskomukset ja uskonnon turmeltuneisuuden, johon arabit olivat sortuneet.

Ollessaan Waddanin autiomaassa, Abu Dharr kuuli uutisen, että uusi Profeetta oli ilmaantunut Mekkaan. Hän toivoi syvästi, että hänen hänen ilmestymisensä muuttaisi ihmisten sydämet ja mielet ja johdattaisi heidät pois taikauskon pimeydestä. Hukkaamatta hetkeäkään hän kutsui veljensä Anisin ja sanoi tälle:

"Mene Mekkaan ja hanki kaikki uutiset, mitä suinkin voit, tästä miehestä, joka väittää olevansa Profeetta ja että ilmestys tulee hänelle taivaasta. Kuuntele, mitä hänellä on sanottavanaan ja palaa sitten kertomaan se minulle."

Anis lähti Mekkaan ja tapasi Profeetan, rauha ja Jumalan siunaukset hänelle. Hän kuunteli tätä ja palasi Waddanin autiomaahan. Abu Dharr tapasi hänet ja tiedusteli innokkaana uutisia Profeetasta.

"Olen nähnyt miehen", kertoi Anis, "joka kutsuu ihmisiä jaloihin asioihin eivätkä hänen puheensa ole mitään turhaa loruilua."

"Mitä ihmiset sanovat hänestä?" kysyi Abu Dharr.

"He kutsuvat häntä taikuriksi, lausujaksi ja runoilijaksi."

"Uteliaisuuteni ei ole tyydytetty. Tämä ei riitä minulle ensinkään. Huolehdi sinä perheestäni sillä aikaa, kun menen itse ottamaan selvää tämän profeetan sanomasta.

"Kyllä. Mutta varo mekkalaisia."

Saavuttuaan Mekkaan Abu Dharr tunsi heti olonsa pelokkaaksi ja hän päätti toimia hyvin varovaisesti. Quraishilaiset olivat selvästi hyvin suutuksissaan jumaliensa solvaamisesta. Abu Dharr kuuli heidän käyttämästään hirveästä väkivallasta Profeetan seuraajia kohtaan, mutta sitä hän oli odottanutkin. Sen vuoksi hän varoi visusti kyselemästä keneltäkään Muhammadista tietämättä, oliko henkilö hänen seuraajansa vai vihamiehensä.

Yön laskeutuessa hän asettui makuulle Pyhässä Moskeijassa. Ali ibn abi Talib kulki hänen ohitseen ja huomatessaan, että hän oli muukalainen, kutsui hänet taloonsa. Abu Dharr vietti yönsä hänen luonaan, keräsi aamulla vesileilinsä ja eväslaukkunsa ja palasi Moskeijaan. Hän ei ollut kysynyt mitään eikä hänelle ollut esitetty mitään kysymyksiä.

Abu Dharrin seuraava päivä kului hänen tapaamatta Profeettaa. Illalla hän meni Moskeijaan nukkumaan ja taas Ali kulki ohitse sanoen: "Eikö olisi jo aika miehen tuntea kotiaan?"

Abu Dharr seurasi häntä ja yöpyi hänen talossaan toisen kerran. Taaskaan kumpikaan heistä ei kysynyt toisiltaan mitään.

Kolmantena yönä Ali kuitenkin kysyi: "Etkö aio kertoa minulle, miksi tulit Mekkaan?"

"Vain jos rupeat oppaakseni siinä mitä etsin."

Ali suostui ja Abu Dharr sanoi:

"Tulin Mekkaan kaukaisesta paikasta tavatakseni uuden Profeetan ja kuullakseni, mitä hän puhuu."

Alin kasvot kirkastuivat ilosta ja hän sanoi, "Jumalan kautta, hän on totisesti Jumalan Lähettiläs," ja hän kertoi Abu Dharrille lisää Profeetasta ja hänen opetuksistaan. Lopuksi hän sanoi: "Kun nousemme aamulla, seuraa minua minne menenkin. Jos näen jotakin sinun kannaltasi pelottavaa, pysähdyn aivan kuin heittämään vettä. Jos jatkan matkaa, tule kanssani sisälle sinne, minne minäkin menen."

Abu Dharr ei nukkunut silmänräpäystäkään loppuyönä, odottaen ja kaivaten vihdoinkin Profeetan tapaamista ja hänen ilmestyksensä sanojen kuulemista. Aamulla hän seurasi Alia aivan tämän jäljessä, kunnes he olivat Profeetan läheisyydessä.

"As-salaamu alayka yaa Rasulullah, (Rauha sinulle, oi Jumalan Sanansaattaja)", tervehti Abu Dharr.

"Wa alyka salaamullahi wa rahmatuhu wa barakaatuhu (Ja sinulle Jumalan rauha, Hänen armonsa ja Hänen siunauksensa)," vastasi Profeetta.

Abu Dharr oli siten ensimmäinen henkilö, joka tervehti Profeettaa Islamilaisella tervehdyksellä. Tämän jälkeen tervehdys levisi ja tuli yleiseen käyttöön.

Profeetta, rauha hänelle, toivotti Abu Dharrin tervetulleeksi ja kutsui häntä Islamiin. Hän luki katkelman Koraanista hänelle. Ennen pitkää Abu Dharr lausui Shahadahin, omaksuen tämän uuden uskonnon (siirtymättä edes paikaltaan). Hän oli ensimmäisiä Islamin hyväksyneitä henkilöitä.

Sallikaamme nyt Abu Dharrin jatkaa omaa tarinaansa...

Tämän jälkeen jäin Profeetan luo Mekkaan ja hän opetti minulle Islamia ja Koraanin lukemista. Sitten hän sanoi minulle: "Älä kerro kenellekään mekkalaiselle, että olet omaksunut Islamin. Pelkään, että he surmaavat sinut."

"Hänen kauttaan, jonka hallussa on sieluni, en lähde Mekasta ennen kuin olen ollut Pyhässä Moskeijassa julistamassa Totuuden kutsua Quraishilaisten keskuuteen", vannoi Abu Dharr.

Profeetta pysyi vaiti. Minä lähdin Moskeijaan. Quraishilaiset istuivat puhelemassa. Menin heidän keskelleen ja huusin kovimmalla äänelläni, "Oi Quraishin kansa! Ttodistan, ettei ole muuta Jumalaa kuin Allah ja että Muhammad on Allahin lähettiläs."

Sanani vaikuttivat heihin välittömästi. He hypähtivät pystyyn ja sanoivat, "Hävittäkää tuo, joka on hylännyt uskontonsa." He tönivät minua ja alkoivat hakata minua armottomasti. Selvästi aikomuksena oli tappaa minut. Mutta Abbas ibn Abdulmuttalib, Profeetan setä, tunnisti minut. Hän kumartui ylitseni ja suojeli minua heiltä. Hän sanoi heille: "Voi teitä! Tappaisitteko miehen, joka on Ghifarin heimoa ja kuitenkin karavaaninne täytyy kulkea heidän maittensa halki?"

Silloin he laskivat minut. Menin takaisin Profeetan luo, rauha hänelle, ja kun hän näki tilani, hän sanoi, "Enkö kehottanut sinua olemaan julistamatta Islamin uskostasi?"

"Oi Jumalan Lähettiläs", sanoin, "Se oli tarve, jonka tunsin sielussani ja jonka toteutin."

"Mene kansasi joukkoon", hän määräsi, "ja kerro heille näkemästäsi ja kuulemastasi. Kutsu heitä Jumalan tuntemiseen. Ehkä Jumala tekee heistä hyviä sinun avullasi ja palkitsee sinua heidän kauttaan. Ja kun kuulet, että alan taas puhua julkisesti, tule silloin luokseni."

Poistuin ja palasin kansani keskuuteen. Veljeni tuli tapaamaan minua ja kysyi, "Mitä olet tehnyt?" Kerroin hänelle, että olin tullut muslimiksi ja uskoin Muhammadin opetusten totuuteen.

"En vastusta uskontoasi. Oikeastaan, olen itsekin nyt muslimi ja uskovainen", hän sanoi.

Menimme yhdessä äitimme luo ja kutsuimme häntä Islamiin.

"Ei minulla ole mitään uskontoasi vastaan. Minäkin hyväksyn Islamin", hän sanoi.

Tästä lähtien tämä uskova perhe kulki väsymättä Ghifarien keskuudessa kutsuen heitä Jumalan luo eivätkä he hellittäneet tehtävästään. Lopulta hyvin monet heistä tulivat muslimeiksi ja he alkoivat rukoilla yhdessä.

Abu Dharr pysytteli autiomaassa asustellen siellä, kunnes Profeetta oli lähtenyt Medinaan ja Badrin, Uhudin ja Khandaqin taistelut oli käyty. Viimein Medinassa hän pyysi päästä Profeetan henkilökohtaiseen palvelukseen. Profeetta suostui ja oli tyytyväinen hänen kumppanuuteensa ja palveluksiinsa. Joskus hän osoitti Abu Dharrille suosiotaan enemmän kuin muille ja aina tämän tavatessaan hän taputti tätä, hymyili ja näytti ilahtuneelta.

Profeetan kuoleman jälkeen Abu Dharr ei kestänyt jäädä Medinaan surunsa vuoksi ja koska siellä ei enää olisi hänen neuvojaan ja seuraansa. Niinpä hän lähti Syyrian erämaahan jäädäkseen sinne Abu Bakrin ja Umarin kalifaatin ajaksi.

Uthmanin kalifaatin aikana hän oleskeli Damaskuksessa ja näki muslimien halun kaikkeen maailmalliseen ja heidän ylellisen elämän ihailunsa. Se oli hänestä surullista ja vastenmielistä. Uthman pyysi häntä tulemaan Medinaan. Medinassa hän myös moitti ihmisten omaisuuden kahmimista ja huvittelunhalua ja nämä taas moittivat häntä heidän solvaamisestaan. Sen tähden Uthman määräsi hänet Rubdhahiin, pieneen Medinan lähellä sijaitsevaan kylään. Siellä hän, kaukana ihmisistä ja heidän maailmallisen hyvän tavoittelustaan, pitäen lujasti kiinni Profeetan ja hänen seuralaistensa perinnöstä ja tavoitellen ikuista asuinsijaa Tuonpuoleisessa katoavan maallisen sijasta.

Kerran eräs mies tuli käymään hänen luonaan ja katseli hänen kotiaan, joka oli aivan tyhjä. Hän kysyi Abu Dharrilta: "Missä ovat tavarasi?"

"Meillä on koti siellä jossakin (tarkoittaen Tuonpuoleista), jonne lähetämme parhaan osan omaisuudestamme."

Mies ymmärsi, mitä hän tarkoitti, ja sanoi:

"Mutta täytyyhän sinulla olla jotain omaisuutta niin kauan kuin asut täällä."

"Tämän asumuksen omistaja ei jätä meitä tänne," vastasi Abu Dharr.

Abu Dharr eli yksinkertaista ja niukkaa elämäänsä loppuun asti. Kerran Syyrian amiiri lähetti Abu Dharrille kolmetuhatta dinaaria hänen tarpeitaan varten. Hän palautti rahat sanoen, "Löytäisiköhän Syyrian amiiri palvelijan, joka ansaitsee nämä paremmin kuin minä?"

Vuonna 32 Hijran jälkeen epäitsekäs Abu Dharr kuoli. Profeetta, rauha hänelle, oli sanonut hänestä:

"Maa ei päällään kanna eivätkä taivaat peitä totuudellisempaa ja uskollisempaa miestä kuin Abu Dharr."