Koraani - Varhaishetkien suura (AD-DUHAA)

Johdanto

YHDEKSÄSKYMMENES KOLMAS SUURA: Varhaishetket (Ad~Duhaa) Ilmoitettu Mekassa (11 jaetta )

Ad~Duhaa, »Varhaishetket», saa nimensä ensimmäisestä jakeesta. Oli väliaika, jonka kuluessa Profeetta ei saanut mitään ilmestystä, ja epäjumalienpalvojat pilkkasivat häntä sanoen: »Jumala, josta me ennen niin paljon kuulimme, on hylännyt Muhammed paran ja nyt vihaa häntä.» Silloin hänelle ilmoitettiin tämä suura. Profeetta oli ollut Mekan huomattavimpia kansalaisia aina kutsumuksestaan saakka. Nyt häntä pidettiin mielipuolena. Hän oli lähes viidenkymmenen vuoden ikäinen mies, ja tässä suurassa ilmoitettu ennustus, että hänen elämänsä »jälkimmäinen osa oli oleva parempi kuin edellinen», on varmaan tuntunut järjettömältä niistä, jotka sen kuulivat. Kuitenkin hänen elämänsä loppuosa, sen viimeiset kymmenen vuotta, on todistuksena ihmiskunnan historian ihmeellisimmästä menestyksestä.

Kuuluu Mekassa ilmoitettujen suurojen varhaiseen ryhmään.

 
Aloitan JUMALAN, laupiaan Armahtajan, nimeen

1. 
Kautta päivän varhaishetkien,
2. 
kautta yön, joka levittää pimeyttään!
3. 
Herrasi ei ole sinua hylännyt eikä ole sinuun tyytymätön;
4. 
totisesti on se, mikä tulee, sinulle parempaa kuin se, mikä on mennyttä,
5. 
ja totisesti on Herrasi aikanaan oleva sinulle antelias, niin että olet tyytyväinen.
6. 
Eikö Hän löytänyt sinut orpona ja antanut sinulle suojaa?
7. 
Hän löysi sinut eksyksistä ja ohjasi sinua;
8. 
Hän tapasi sinut köyhissä oloissa ja teki sinusta varakkaan miehen.
9. 
Mitä siis orpoon tulee, älä häntä sorra,
10. 
mitä kerjäläiseen, älä häntä nuhtele,
11. 
ja mitä Herrasi siunaukseen, kerro siitä edelleenkin.

Kuvaus
Nimi: الضحى
Ilmoitettu: Mekassa
Jakeita: 11
Aikajärjestyksessä: 11
Kuuntele arabiaksi ja englanniksi

Huomioikaa

että KAIKKI Koraanin käännökset (tulkinnat) väistämättä sisältävät virheitä. Alkuperäisellä kielellään (arabiaksi) Koraani on suoraa Allahin (JUMALAn) Puhetta ihmiskunnalle profeetta Muhammedin (rauha hänelle) välityksellä. Millään Koraanin käännöksellä ei enää ole tätä "virallista" ja täydellistä asemaa, vaikkakin se voi olla valtavan hyödyllinen aloittelevalle opiskelijalle, joka haluaa tietää lisää islamista.
Kuuntele arabiaksi