Ennen kuin jatkamme on ehkä aiheellista palauttaa mieleen edellä käsitellyt asiat ja toistaa niiden pääkohdat. Yhteenvetona voimme sanoa seuraavaa:
Vaikka islam sisältää alistumisen Allahin, maailmankaikkeuden Herran, tahtoon ja Hänen tottelemisensa, me voimme kuitenkin määritellä islamin uskontona merkitsevän täydellistä uskoa Profeetan opetuksiin ja horjumatonta tottelevaisuutta hänen opettamaansa elämäntapaa kohtaan, sillä ainoa aito ja luotettava lähde Jumalan ja Hänen tahtonsa ja lakinsa tuntemiseen ovat juuri todellisen Profeetan opetukset. Täten se, joka jättää Profeetan välityksen huomioonottamatta ja väittää seuraavansa Jumalaa suoraan, ei ole "muslimi".
Varhaisempina aikakausina on ollut eri profeettoja eri kansoja varten. Profeettojen olemassaolon historia osoittaa, että jopa yhden ja saman kansan keskuudessa esiintyi useita profeettoja toisensa jälkeen. Tuohon aikaan islam oli uskonto, jota kansakunnalle opetti sen oma profeetta tai omat profeetat. Vaikka islamin luonne ja sisältö olivat samat kaikkina aikoina ja kaikkien kansojen keskuudessa, palvelemisen muodot, lait ja muut yksityiskohtaiset säännöt ja määräykset vaihtelivat jonkin verran kunkin kansan paikallisten olosuhteiden mukaisesti. Sen tähden minkään kansan ei tarvinnut seurata toisen kansan profeettaa ja sen vastuulle kuului vain oman profeettansa johdatuksen seuraaminen.
Tämä monien profeettojen kausi päättyi Muhammedin (rauha hänelle) ilmaantuessa. Hän teki islamin opit täydellisiksi; koko maailmaa varten muotoiltiin yksi peruslaki ja hänestä tehtiin koko ihmiskunnan profeetta. Profeetttutana häntä ei ollut tarkoitettu jollekin tietylle kansalle, maalle tai aikakaudelle; hänen sanomansa on kaikille kansoille ja kaikille aikakausille. Muhammedin (rauha hänelle) tulo kumosi aikaisemmat lait. Hän antoi maailmalle täydelliset elämisen säännöt. Nyt ei tulevaisuudessa enää ilmaannu uutta profeettaa eikä myöskään uutta uskonnollista lakia ilmoiteta ennen kuin Viimeisenä Päivänä. Muhammedin (rauha hänelle) opetukset on tarkoitettu kaikille Aadamin lapsille, koko ihmisrodulle. Nyt islam merkitsee Muhammedin seuraamista, nimittäin hänen profettutensa tunnustamista, uskoa kaikkeen siihen mihin hän kehotti uskomaan, että tunnustaa hänet profeettana ja seuraa häntä kirjaimellisesti ja hengessä ja alistumuu hänen kaikkiin käskyihinsä ja määräyksiinsä Jumalan käskyinä ja määräyksinä. Tämä on islam.
Tämä herättää itsestään kysymyksen: mihin Muhammed (rauha hänelle) on kehottanut meitä uskomaan? Mitkä ovat islamin uskonkappaleet? Yritämme nyt pohtia näitä kappaleita ja osoittaa, miten yksinkertaisia, tosia ja rakastettavia ne ovat ja miten korkealle huipulle ne kohottavat ihmisen tässä ja tulevassa elämässä.
Profeetta Muhammedin (rauha hänelle) olennaisin ja kaikkein tärkein opetus on usko Jumalan ykseyteen. Tämä on ilmaistuna islamin pääasIallisessa Kalima ssa sanoilla La ilaha illa Allah "Ei ole muuta Jumalaa kuin Allah". Tämä kaunis lause on islamin peruskallio, sen perustus ja sen olemus. Se ilmaisee tämän uskon, joka erottaa todellisen muslimin kafir ista (epäuskoisesta), mushrik ista (joka liittää Jumalan jumaluuteen muita) tai dahriya sta (ateistista). Tämän lauseen hyväksyminen tai hylkääminen muodostaa kokonaisen erottavan maailman ihmisen ja ihmisen välille. Siihen uskovat muodostavat yhden yhteisön ja ne, jotka eivät siihen usko, muodostavat vastakkaisen ryhmän. Uskovia odottaa esteetön kehitys ja raikuva menestys tässä ja tulevassa elämässä,kun taas epäonnistuminen ja häpeä ovat niiden lopullinen osa, jotka kieltäytyvät uskomasta siihen.
Mutta eroavaisuus, joka ilmenee uskovien ja epäuskoisten valillä, ei johdu vain muutamien sanojen lausumisesta. Selvästikään pelkkä jonkin lauseen lausuminen ei voi saada aikaan sellaista valtavaa eroa. Todellinen voima on tämän opin ja sen määräysten hyväksymisessä ja niiden täydellisessä noudattamisessa käytännönelämässä. Ellei lauseen "Ei ole muuta Jumalaa kuin Allah" todellista merkitystä ja sen hyväksymisen vaikutusta ihmisen elämään tunneta, tämän opin todellista tärkeyttä ei voida ymmärtää. Siitä ei koskaan tule tehokasta, ellei tätä olennaista seikkaa saavuteta. Vain toistamalla sanaa "ruoka" nälkää ei voida tyydyttää; pelkkä lääkereseptin hokeminen ei paranna tautia. Samalla tavoin Kalima n toistaminen ymmärtämättä sen tarkoituksia ja määräyksiä ei riitä aikaansaamaan vallankumousta, jonka synnyttämiseen se on tarkoitettu. Tämä ajatusten ja elämän vallankumous voi tapahtua vain jos ihminen ymmärtää opin täydellisen tarkoituksen, käsittää sen tärkeyden; uskoo siihen todella, hyväkyy sen ja noudattaa sitä kirjaimellisesti ja hengessä. Ellei tätä Kaliman täydellistä ymmärtämistä synny, se ei voi olla täysin tehokas. Vältämme tulta, sillä olemme havainneet, että se polttaa; kartamme myrkkyä, koska uskomme että sen nauttiminen tappaa ihmisen. Samoin, jos Tawhiidin todelliset merkitykset ymmärretään, sen pitäisi pakostakin saada meidät välttämään, niin uskossa kuin teoissakin, kaikkia epäuskon, ateismin ja monijumalaisuuden muotoja ja vivahteita. Tämä on luonnollinen seuraus uskosta Jumalan ykseyteen.
Arabian kielessä sana ilah merkitsee "sitä jota palvotaan", esim olevaista, jota suuruutensa tai voimansa takia voitaisiin pitää palvottavana, kumarrettavana nöyränä ja alistuvana. Kaikkea tai kaikkia olevaisia, jotka omaavat voimia, jotka ovat liian suuria ihmisten käsitettäväksi, kutsutaanmyös ilah iksi. Käsite ilah sisältää myös äärettömien voimien omaamisen: voimien, jotka hämmästyttävät muita. Se sisältää myös merkityksen, että muut ovat riippuvaisia ilah ista ja että hän ei ole riippuvainen kenestäkään muusta. Sana ilah sisältää myös piilottamisen ja arvoituksellisuuden merkityksiä, toisin sanoen että ilah olisi näkymätön olevainen, jota ei voida havaita. Sanat khuda persiassa, deva hindissä ja God englannissa ja Jumala suomessa sisältävät lähes samoja merkityksiä. Muissakin maailman kielissä on sanoja, jolla on vastaavia merkityksiä (1).
Toisaalta taas sana Allah on Jumalan henkilökohtainen nimi. La ilaha illa Allah merkitsee kirjaimellisesti "Ei ole muuta ilah ia kuin Suuri Olevainen, joka tunnetaan nimellä Allah". Tämä merkitsee sitä, että koko valtavassa maailmankaikkeudessa ei ole ehdottomasti ketään muuta palvelemisen arvoista olentoa kuin Allah, että vain Hänen edessään päiden tulisi kumartua osoittamaan alistumista ja ihailua, että Hän on ainoa Olevainen, jolla on kaikki voima, että kaikki tarvitsevat Hänen suosiotaan ja että kaikkien on pakko anoa Hänen apuaan. Hän on kätketty aisteiltamme ja järkemme ei pysty ymmärtämään, millainen Hän on.
Kun tiedämme näiden sanojen merkityksen, voimme nyt pohtia niiden todellista merkitystä.
Ihmisen varhaisimmasta historiasta samoin kuin vanhimmista arkeologisista löydöistä ilmenee, että ihminen on aina palvonut jotakin Jumalaa tai joitakin jumalolentoja. Nykyäänkin jokainen kansa alkukantaisemmasta sivistyneempään uskoo johonkin Jumalaan ja palvelee häntä. Tämä osoittaa, että Jumalan palveleminen kuuluu ihmisen luontoon. Ihmisen sielussa on jotakin, joka pakottaa hänet tekemään näin.
Mutta voimme kysyä: mikä asia on ja mikä pakottaa ihmisen tuntemaan, että hänen on tehtävä näin? Voimme löytää vastauksen tähän kysymykseen, jos yritämme tarkastella ihmisen asemaa tässä valtavassa maailmankaikkeudessa. Ihmisen ja hänen luontonsa huolellinen tutkiminen osoittaa, että hän ei ole kaikkivaltias. Hän ei myöskään ole riippumaton eikä yksinään toimeentuleva, eivätkä hänen voimansa ole rajattomat. Itse asiassa hän on heikko, hauras, puutteenalainen ja turvaton. Hän on riippuvainen monista eri voimista eikä hän tule toimeen ilman niiden apua. On lukemattomia asioita, jotka ovat välttämättömiä hänen olemassaololleen, mutta ne eivät kaikki ole olennaisesti ja kokonaisuudessaan hänen vallassaan. Toisinaan hän saa ne haltuunsa luonnollisella ja yksinkertaisella tavalla, ja toisinaan hän havaitsee, että ne puuttuvat häneltä. On monia tärkeitä ja arvokkaita asioita, joita hän tavoittelee itselleen, mutta toisinaan hän onnistuu saamaan ne, kun taas toisinaan hän epäonnistuu, sillä niiden saaminen ei ole täysin hänen omassa vallassaan. On monia hänelle vahingollisia asioita; onnettomuudet tuhoavat koko hänen elämäntyönsä yhdessä ainoassa hetkessä; taudit, huolet ja onnettomuudet uhkaavat alituisesti häntä ja turmelevat hänen tiensä onneen. Hän yrittää päästä niistä eroon ja sekä onni että epäonni ovat hänen vieraitaan tässä ponnistelussa. On monia asioita, joiden suuruus ja mahtavuus herättävät hänessä pelkoa: vuoret ja virrat, jättiläiskokoiset eläimet ja julmat pedot. Hän kokee maanjäristyksiä, myrskyjä ja muita luonnon katastrofeja. Hän tarkastelee pilviä päänsä yläpuolella ja huomaa niiden muuttuvan paksuiksi ja mustiksi, kuulee ukkosen jyrisevän ja näkee salamoiden välähtelevän ja sateen lankeavan raskaana ja yhtäjaksoisena. Hän näkee auringon, kuun ja tähdet jatkuvassa liikkeessään. Hän miettii, miten suuria, voimakkaita ja mahtavia nämä taivaankappaleet ovat ja niiden vastakohtana,kuinka heikko ja merkityksetön hän itse on! Toisaalta nämä valtavat ilmiöt, toisaalta taas hänen oma haurautensa juurruttavat hänen mieleensä kuvan hänen omasta heikkoudestaan, nöyryydestään ja avuttomuudestaan. On aivan luonnollista, että jumaluuden ensimmäinen aavistus ilmenee samanaikaisesti tämän tunteen kanssa. Hän ajattelee käsiä, jotka hallitsevat noita mahtavia voimia. Ajatus sellaisesta suuruudesta saa hänet kumartamaan nöyrästi. Käsitys niiden voimakkuudesta saa hänet etsimään niiden apua. Hän yrittää olla niille mieliksi niin, että ne olisivat hyväntahtoiset hänelle. Hän pelkää niitä ja yrittää paeta niiden vihaa etteivät ne tuhoaisi häntä.
Alkeellisimmalla tietämättömyyden tasolla ihminen ajattelee, että suuret luonnonilmiöt, joiden mahtavuuden ja loiston hän voi nähdä, omaavat itse todellisen voiman ja arvovallan ja ovat siksi jumalallisia. Siksi hän palvoo puita, eläimiä, virtoja, vuoria, sadetta, tulta, ilmaa ja taivaankappaleita ja lukemattomia muita asioita. Tämä on tietämätömyyden pahin muoto.
Kun hänen tietämättömyytensä häviää jonkin verran ja jotkin valon ja tiedon välähdykset ilmaantuivat hänen älylliseen näköpiiriinsä, hän oppii tietämään, että nämä suuret ja mahtavat kappaleet ovat itsestään aivan voimattomia ja riippuvaisia eikä niiden asema ole millään tavoin parempi kuin ihmisen - pikemminkin ne ovat vieläkin avuttomampia ja riippuvaisempia. Voimakkain ja suurin eläin kuolee kuin pienin mato ja menettää kaiken voimansa; mahtavat virrat paisuvat ja kuivuvat; ihminen itse räjäyttää ja lyö pirstaleiksi suuria vuoria; maan tuottavuus ei ole sen omassa hallinnassaan - vesi tekee sen hedelmälliseksi ja kuivuus hedelmättömäksi. Ei edes vesi ole riippumaton. Se on riippuvainen ilmasta, joka kuljettaa pilviä. Ilmakin on voimaton ja sen hyödyllisyys riippuu muista syistä. Kuu, aurinko ja tähdet ovat myös riippuvaisia mahtavasta voimasta, jonka määräyksestä riippuu niiden pienikin liike. Tällaisten mietteiden jälkeen hänen mielessään herää ajatus jonkin suuren, mystillisen, jumalallista laatua olevan voiman olemassaolosta, joka hallitsee kaikkia hänen näkemiään kappaleita ja joka voi olla kaiken arvovallan keskus. Nämä ajatukset herättävät uskon näiden luonnonvoimien takana oleviin mystisiin voimiin, lukemattomien jumalien uskotaan hallitsevan luonnon eri puolia ja osia, kuten ilmaa, valoa, vettä jne. ja niitä edustamaan keksitään joitalin aineellisia muotoja tai symboleja. Ja ihminen alkaa palvoa noita esineitä ja symboleja. Tämäkin on eräs tietämättömyyden muoto ja todellisuus on kätkettynä ihmissilmältä myös tässä älyllisen ja sivistyksellisen pyhiinvaelluksen vaiheessa.
Kun ihminen edistyy tiedossa ja oppineisuudessa ja kun hän pohtii syvällisemmin elämän ja olemassaolon perusongelmia, hän keksii maailmankaikkeutta hallitsevan kaikkivaltaisen lain ja kaikenkäsittävän valvonnan. Mikä täydellinen saannöllisyys onkaan havaittavissa auringon nousussa ja laskussa, tuulissa ja sateissa, tähtien liikkeissä ja vuodenaikojen vaihtumisessa! Miten ihmeellisen sopusointuisella tavalla lukemattomat eri voimat työskentelevät yhdessä ja miten mahtava ja verrattoman viisas onkaan laki, jonka mukaan kaikki maailmankaikkeuden eri osat saadaan toimimaan yhdessä säädettyyn aikaan ja aiheuttamaan säädetty tapahtuma! Tarkastellessaan tätä yhdenmukaisuutta, säännöllisyyttä ja tiukan lain ehdotonta noudattamista luonnon kaikilla alueilla monijumalainenkin tuntee pakostakin, että täytyy olla olemassa jumaluus, joka on kaikkia muita suurempi ja jolle kulluu ylin arvovalta. Sillä koko maailmankaikuden koneisto joutuisi epäkuntoon, jos sitä hallitsisivat erilliset, riippumattomat jumalat. Ihminen kutsuu suurinta jumaluutta monilla eri nimillä, kuten "Allah", "Permeshwar", "God", "Khuda-i-Khudaigan", "Jumala" jne. Mutta koska tietämättömyyden pimeys vallitsee vieläkin, hän asettaa Korkeimman rinnalle pienempiä jumalolentoja. Hän kuvittelee ettei Jumalan Kuningaskunta eroa maallisesta. Aivan kuten hallitsijalla on monia ministereitä, luotettuja apulaisia, kuvernöörejä ja muita vastuunalaisia virkailijoita, samoin pienemmät jumalolennot ovat Suuren Jumalan vastuunalaisia virkailijoita, joita hyvittelemättä ei Suurta Jumala voida lähestyä. Siten heitäkin on palvottava ja pyydettävä avuksi, eikä heitä missään tapauksessa saa loukata. Täten heitä pidetään ikäänkuin asiamiehinä, joiden välityksellä Suurta Jumalaa voidaan lähestyä.
Mitä enemmän ihminen edistyy tiedossa, sitä tyytymättömämpi hän on jumalien moninaisuuteen. Näin pienempien jumalolentojen lukumäärä alkaa vähentyä. Valistuneet ihmiset ottavat kunkin niistä tarkasteltavakseen ja huomaavat, ettei kenelläkään näistä ihmisen luomista jumalolennoista ole minkäänlaisia jumalallisia luonteenpiirteitä: ne ovat ihmisen kaltaisia olentoja, ehkä vieläkin avuttomampia. Näin pienemmät jumalolennot jätetään yksi toisensa jälkeen pois, kunnes lopulta on jäljellä vain yksi Jumala. Mutta käsitys yhdestä Jumalasta sisältää kuitenkin vielä tietämättömyyden jäännksiä. Jotkut ihmiset kuvittelvat, että Hänellä on ruumis kuten ihmisellä ja että hän asuu jossakin tietyssä paikassa. Jotkut uvittelevat, etttä Jumala tuli maan päälle ihmisen hahmossa; toiset taas, että Jumala, järjestettyään maailmankaikkeuden asiat, vetäytyi syrjään ja lepää nyt. Jotkut luulevat, että Jumalaa voi lähestyä vain pyhimysten ja henkien välityksellä, ja että mitään ei voida saavuttaa ilman heidän esirukoustaan. Jotkut kuvittelevat, että Jumalalla on määrätty muoto tai näköisyys ja heidän mielestään on välttämätöntä pitää edessään tuota kuvaa voidakseen palvella häntä. Tällaiset vääristyneet käsitykset jumaluudesta ovat säilyneet itsepäisesti ja monet niistä ovat vallassa eri kansojen keskuudessa tänäkin päivänä.
Tawhiid on jumaluuden korkein käsite, tieto, jonka Jumala on kaikkina aikoina lähettänyt ihmiselle profeettojensa välityksellä. Tätä tietoa tuomaan Aadam lähetettiin aikojen alussa maan päälle; sama tieto ilmoitettiin Nooalle, Aabrahamille ja Jeesukselle (Jumalan siunaukset heille kaikille). Juuri tämän tiedon Muhammed (Jumalan siunaukset hänelle) toi ihmiskunnalle. Tämä on Tieto, puhdas ja ehdoton, vailla vähintäkään tietämättömyyden varjoa. Ihminen syyllistyi shirkiin, epäjumalanpalvontaan ja kufriin vain koska hän kääntyi pois profeettojen opetuksista ja oli riippuvainen omasta virheellisestä ajattelustaan, vääristä havainnoistaan tai ennkkoluuloisista tulkinnoistaan. Tawhiid karkottaa kaikki tietämättömyyden pilvet ja valaisee taivaanrannan todellisuuden valolla. Tutukikaamme, mitä merkityksellisiä totuuksia tämä Tawhiid in käsite - tuo pieni lause: "la-ilaha illa Allah" ilmaisee , mitä touuksia se esittää ja mitä uskoa se vaalii. Tästä pääsemme selville, jos pohdimme seuraavia kohtia.
Ensimmäiseksi joudumme käsittelemään kysymystä jumaluudesta. Olemme vastatusten mahtavan, rajattoman maailmankaikkeuden kanssa. Ihmisen mieli ei pysty erottamaan sen alkua eikä näkemään sen loppua.Se liikkuu kartoitettua rataansa ikimuistoisista ajoista ja jatkaa matkaansa tulevaisuuden suunnattomiin näköaloihin. Lukematon määrä luontokappaleita on ilmaantunut sinne - ja ilmaantuu jatkuvasti joka päivä. Ilmiöt ovat niin hämmentäviä, että ajatteleva mieli tuntee itsensä kauhistuneeksi ja kummastuneeksi. Ihminen ei pysty ymmärtämään eikä käsittämään todellisuutta pelkällä käsityskyvyllään. Hän ei voi uskoa, että kaikki tämä olisi tapahtunut vain sattumalta tai vahingossa. Maailmankaikkeus ei ole sattumanvarainen massa ainetta. Se ei ole yhteensovittamattomien kappaleiden sekamelska. Se ei ole asioiden kaoottinen ja tarkoitukseton kasauma. Kaikkea tätä ei voisi olla ilman Luojaa, Suunnittelijaa, Valvojaa, Hallitsijaa. Mutta kuka on voinut luoda tämän majesteetillisen maailmankaikkeuden ja hallita sitä? Vain Hän, joka on Kaiken Herra, joka on iankaikkinen ja ikuinen, joka on kaikkivoipa , viisas, kaikkivaltias ja kaikkitietävä; joka näkee kaiken ja huomaa kaiken. Hänellä täytyy olla ylin käskyvalta kaikkeen, mitä maailmankaikkeudessa on. Hänellä täytyy olla rajattomat voimat, hänen täytyy olla maailmankaikkeuden ja kaiken siihen sisältyvän herra, vailla kaikkia heikkouksia ja vikoja eikä kenelläkään voi olla voimaa puuttua hänen työhönsä. Vain sellainen Olevainen voi olla maailmankaikkeuden Luoja, Valvoja ja Hallitsija.
Toiseksi on olennaista, että kaikki nämä jumalalliset ominaisuudet ja voimat kuuluvat Yhdelle Olevaiselle - on itse asiassa mahdotonta, että olisi samanaikaisesti olemassa kaksi tai useampia persoonallisuuksia, joilla olisi nämä voimat ja ominaisuudet yhtäaikaa. Pakostakin ne törmäisivät yhteen. Tästä syystä on selvää, että on vain yksi ja ainoa Ylin Olevainen, joka hallitsee kaikkia muita. Ei voida kuvitella kahta maaherraa samaan maakuntaan tai kahta ylipäällikköä samaan armeijaan! Samoin on mahdotonta ajatella, että nämä voimat olisi jaettu eri jumalolennoille, esimerkiksi siten, että yhdellä on tieto, toisella sallimus ja vielä kolmas elämänantaja - ja että kaikilla olisi oma riippumaton alueensa. Maailmankaikkeus on jakamaton kokonaisuus ja jokainen sellainen jumalolento olisi riippuvainen toisista suorittaessaan tehtäväänsä. Yhteen soveltamisessa ilmenisi puutteellisuuksia. Ja kun näin tapahtuisi, maailman kohtalona olisi hajota palasiksi. Näitä ominaisuuksia on myös mahdotonta luovuttaa. Ei ole mahdollista, että jokin määrätty ominaisuus esiintyisi yhtenä aikana yhdessä jumalolennossa ja toisena aikana toisessa. Jumalallinen olento, joka ei itse pysty pysymään hengissä, ei voi antaa elämää toisille. Se, joka ei pysty suojelemaan omaa jumalallista voimaansa, on ehdottomasti sopimaton hallitsemaan mahtavaa, rajatonta maailmankaikkeutta. Täten mitä enemmän pohdimme tätä ongelmaa, sitä vahvemmaksi käy vakaumuksemme, että kaikki nämä jumalalliset voimat ja ominaisuudet saattavat olla olemassa vain yhdessä ja samassa Olevaisessa. Täten polyteismi on tietämättömyyden muoto eikä kestä järkiperäistä tarkastelua. Se on käytännöllinen mahdottomuus. Elämän ja luonnon toisiasiat eivät pidä yhtä sen selityksen kanssa. Ne johtavat itsestään ihmisen Todellisuuteen, toisin sanoen Tawhiidiin (Jumalan ykseyteen).
Luokaamme nyt tutkiva silmäys tuohon valtavaan maailmankaikkeuteen samalla pitäen mielessämme tuo oikea ja täydellinen Jumala-käsite. Ponnistakaa havaintokykynne äärimmilleen ja sanokaa, huomaatteko kaiken näkemänne, kaiken havaitsemanne, kaiken ajateltavissa olevan ja kaiken mielikuvituksellisen joukossa - kaiken sen joukossa, minkä tietonne voivat ymmärtää - jonkun, jolla olisi nämä ominaisuudet? Aurinko, kuu, tähdet, eläimet, linnut tai kukat, materia, raha, joku ihmisnen tai ryhmä ihmisiä-onko jollakin heistä nämä ominaisuudet. Varmasti ei! Sillä kaikki maailmankaikkeudessa oleva on luotua, valvottua ja säännösteltyä, toisista riippuvaista, kuolevaista ja katoavaa, se ei ole itsetoimivaa eikä itsekulkevaa - sen pienimpiäkin liikkeitä säätelee heltymätön laki, josta se ei voi poiketa. Tämä avuton tila osoittaa, ettei sieltä voi löytyä mitään jumalallista. Maailmankaikkeuden luoduilla ei ole hallussaan jumalallisuuden häivääkään eikä heillä ole sen kanssa kerrassaan mitään tekemistä. He ovat yksinkertaisesti vailla jumalallisia voimia ja on totuuden vääristelyä ja suurimman luokan mielettömyyttä antaa heille Jumalan asema. Tätä tarkoittaa "La ilaha", ei ole muuta Jumalaa; ei millään inhimillisellä tai aineellisella olennolla ole jumalallista voimaa ja ylintä valtaa, jotka olisivat palvelemisen ja tottelemisen arvoisia.
Mutta tutkistelumme ei pääty tähän. Olemme havainneet, että jumalallisuus ei ole minkään maailmankaikkeuden aineellisen tai inhimillisen elementin hallussa, ja ettei millään näistä ole vähäisintäkään häivää siitä. Juuri tämä havainto johtaa meidät siihen, että on olemassa Korkein Olevainen kaiken sen yllä ja yläpuolella, mitä huolimaton silmä näkee maailmankaikkeudessa. Kenelle kuuluvat jumalalliset ominaisuudet, kuka on Tahto kaikkien ilmiöiden takana, tämän suurisuuntaisen maailmankaikkeuden Luoja, sen erinomaisen Lain Valvoja, sen selkeän rytmin Hallitsija, sen kaiken toiminnan Johtaja: Hän on Allah, Maailmankaikkeuden Herra, jolla ei ole ketään toista rinnallaan. Tätä merkitsee "illa Allah" (kuin Allah).
Tämä tieto on suurempi kuin mikään muu tieto, ja mitä enemmän ponnistelemme, sitä syvempi on vakaumuksemme, että tämä on kaiken tiedon lähtökohta. Kaikilla tutkimuksen aloilla - olipa kysymys fysiikasta, kemiasta, valtiotieteestä, astronomiasta, geologiasta, biologiasta, eläintieteestä, taloustieteestä, soisologiasta tai humanistisista tieteistä - joudumme havaitsemana, että mitä syvällisemmin tutkimme, sitä selkeämmäksi käyvät merkit La ilaha illa Allah in totuudenmukaisuudesta kaikilla tieteen ja tutkimuksen aloilla. Tämä käsite avaa tarkastelun ja tutkimuksen ovet ja valaisee tiedon polkuja todellisuuden valolla. Ja jos kiellämme tai jätämme huomiotta tämän todellisuuden, saamme huomata kohtaavamme pettymyksiä joka askeleella, sillä tämän perustotuuden kieltäminen riistää kaikelta, mitä maailmankaikeudessa on sen todellisen tarkoituksen ja täyden merkityksen, Maailmankaikkeudesta tulee merkityksetön ja edistyksen näköalat sumentuvat ja hämärtyvät.
Tarkastelkaamme nyt niitä seurauksia, mitä usko La ilah illa Allah iin tuo mukanaan ihmisen elämään ja katsokaamme miksi hänellä pitäisi olla menestystä elämässä ja miksi siitä, joka kieltää sen , tulee epäoniistunut elämässään, sekä tässä että tuonpuoleisessa.
1. Se joka uskoo kalimaan ei voi olla ahdasmielinen tai kuivettunut näkemykseltään. Hän uskoo Jumalaan joka on taivaan ja maan Luoja ja Idän ja Lännen Herra ja koko maailmankaikkeuden Ylläpitäjä. Tämän uskon ansiosta mikään tässä maailmassa ei ole vierasta hänelle. Hän tarkastelee kaikkea maailmankaikkeudessa esiintyvää saman Herran omaisuutena, jolle hänkin kuuluu. Hänellä ei ole osuutta Hänen ajatteluunsa tai käyttäytymiseensä. Hänen myötätuntonsa, rakkautensa ja palveluksensa eivät rajoitu johonkin määrättyyn alana tai ryhmään. Hänen näkemyksensä on laajentunut, hänen älyllinen näköpiirinsä laajenee ja hänen mielipiteensä vapautuvat ja käyvät rajattomiksi kuin Jumalan Valtakunnassa. Miten ateisti, polyteisti tai ihmisen vaillinaiset voimat omaavaan Jumalaan uskova voisi saavuttaa tämän näkemysken avaruuden ja laajuuden?
2. Tämä usko herättää ihmisessä korkeimman asteen omanarvontuntoa ja itsekunnioitusta. Uskova tietää, että vain Allahilla on kaikki valta ja ettei kukaan hänen lisäkseen voi hyödyttää tai vahingoittaa ihmistä, huolehtia hänen tarpeistaan, antaa tai ottaa pois elämä, tai käyttää arvovaltaa tai vaikutusvaltaa. Tämä vakaumus tekee hänet välinpitämättömäksi, riippumattomaksi ja pelottomaksi kaikista niistä voimista jotka eivät ole Jumalasta. Hän ei koskaan kumarra nöyrästi päätään kenenkään Jumalan luoman edessä, eikä myös ojentaudu kenenkään muun edessä. Kenenkään suuruus ei tee vaikutusta häneen. Mikään muu usko ei voi luoda tätä mielenlaatua tai asennetta . Sillä on välttämätöntä, että ne, jotka liittävät Jumalan rinnalle muita olentoja tai jotka kieltävät Jumalan, kumartavat nöyrästi joitakin luotuja, kuvittelevat niiden pystyvän hyödyttämään tai vahingoittamaan heitä, pelkäävät niitä ja asettavat kaiken toivonsa niihin.
3. Omanarvontunnon lisäksi tämä usko kehittää ihmisessä vaatimattomuutta ja nöyryyttä. Se tekee hänestä yksinkertaisen ja pyyteettömän. Uskova ei koskaan tule ylpeää, ylimielistä tai julkeaa. Kerskailulla, rikkaudella tai arvoasemalla ei ole tilaa hänen sydämessään, sillä hän tietää, että kaikki mitä hän omistaa, on Jumalan hänelle antamaa ja että Jumala voi ottaa samoin kuin Hän voi antaa. Tämän vastakohtana epäuskoinen, saavuttaessaan jonkin maailmallisen palkinnon tulee ylpeäksi ja turhamaiseksi sillä hän uskoo saaneensa palkinnon oman työnsä avulla. Samalla tavoin ylpeys ja omahyväisyys ovat shirkin (muiden liittäminen Jumalan rinnalle) vääjäämättömiä seurauksia, sillä mushrik uskoo, että hänellä on sellainen erityinen suhde jumalolentoihin, jota ei ole niiden ja muiden ihmisten välillä.
4. Tämä usko tekee ihmisestä hyveellisen ja rehellisen. Hänellä on vakaumus ettei ole muuta keinoa menestyä ja saada itselleen pelastus kuin sielun puhtaus ja hurskas käytös. Hänellä on täydellinen usko Jumalaan, joka on kaiken tarpeen yläpuolella, joka ei ole yhdistettävissä keneenkään, joka on ehdottoman oikeudenmukainen ja jonka jumalallisten voimien käyttöön kukaan ei voi puuttua. Tämä usko luo hänessä tietoisuuden, että ellei hän elä oikealla tavalla ja menettele rehellisesti, hän ei voi menestyä. Mikään vaikutusvalta tai toiminta ei voi pelastaa häntä turmiosta. Sitä vastoin kafirit ja mushrikit elävät aina valheellisen toivon varassa. Jotkut heistä uskovat, että Jumalan poika on sovittanut heidän syntinsä; jotkut taas, että he ovat Jumalan suosikkeja, niin ettei hän halua rangaista heitä,; toiset uskovat, että heidän pyhimyksensä puhuvat heidän puolestaan Jumalalle; toiset taas uhraavat jumalilleen ja uskovat, että he lahjomalla jumalia hankkivat luvan kaikkiin kevytmielisyyksiin ja pahoihin tekoihin, niin, että he voivat tehdä mitä ikinä haluavat. Tällaiset valheelliset uskomukset kietovat heidät synnin ja pahojen tekojen verkkoihin ja turvautuessaan jumaliinsa he laiminlyövät sielujensa puhdistamisen ja puhtaan ja hyvän elämän. Mitä jumalankieltäjiin tulee, he eivät usko korkeimpaan Olevaiseen, jolla olisi valtaa heihin ja jolle he olisivat tilivelvollisia hyvistä ja pahoista teoistaan; siksi he pitävät itseään täysin riippumattomina toimimaan millä tahansa tavalla tässä maailmassa. Heidän omista mielikuvistaan tulee heidän jumaliaan ja he elävät toiveidensa ja halujensa orjina.
5. Uskovaisista ei tule missään olosuhteissa epätoivoista ja surun murtamaa. Hänellä on luja usko Jumalaan, joka on kaikkien maan ja taivaan aarteiden Herra, jonka armo ja anteliaisuus ovat rajattomat ja jonka valta on loputon. Tämä usko antaa hänen sydämeensä ainutlaatuista lohtua, täyttää sen tyytyväisyydellä ja pitää sen täynnä toivoa. Tässä maailmassa hän saattaa kohdata torjumista kaikilta ovilta, mikään ei ehkä suju hänen toivomustensa mukana, kaikki voimat, yksi toisensa jälkeen, saattavat hylätä hänet, mutta usko Jumalaan ja luottamus Häneen eivät koskaan jätä häntä ja niiden turvin hän jatkaa taisteluaan. Sellainen syvällinen luottamus ei voi syntyä mistään muusta uskosta kuin uskosta Jumalaan. Mushrik eilla ja kafir eilla ja ateisteilla on pienet sydämet; he ovat riippuvaisia rajoitetuista voimista; siksi he hädän hetkellä helposti joutuvat epätoivon valtaan ja usein tekevät itsemurhan (2).
6. Tämä usko kehittää ihmisessä hyvin voimakkaasti päättäväisyyttä, kärsivällistä hellittämättömyyttä ja luottamusta Jumalaan. Kun hän tekee päätöksensä ja pyhittää voimansa Jumalan käskyjen täyttämiseen varmistaakseen itselleen Jumalan mielisuosion, hän on varma, että hänellä on tukenaan maailmankaikkeuden Herra. Tämä varmuus tekee hänestä lujan ja vahvan kuin vuori, eivätkä mitkään vaikeudet, esteet ja vihamielinen vastustus saa häntä luopumaan päätöksestään. Shirkillä, kufrrilla ja ateismilla ei ole mitään tällaista vaikutusta.
7. Tämä tunnustus innoittaa ihmistä rohkeuteen. On kaksi seikkaa, jotka tekevät ihmisestä pelkurin: (i) kuoleman pelko ja turvallisuudenrakkaus sekä: (ii) ajatus siitä, että Jumalan lisäksi on joku toinen, joka voi ottaa ihmisltä elämän ja ihminen erilaisia juonia käyttämällä voi torjua kuoleman. Usko La ilaha illa Allah iin pudistaa ihmisen näistä molemmista ajatuksista. Ensimmäinen ajatus poistuu hänen mielestään, koska hän tietää, että hänen henkensä ja omaisuutensa ja kaikki muu todellisuudessa kuuluvat Jumalalle ja hänestä tulee valmis uhraamaan kaikkensa Hänen mielikseen. Toisesta ajatuksesta hän vapautuu, koska hän tietää ettei mikään ase, ei kukaan ihminen tai eläin pysty riistämään hänen henkeään: vain Jumalalla on valta siihen. Hänelle on säädetty aikansa, eivätkä edes maailman kaikki voimat yhdistettynä voi riistää kenenkään henkeä hetkeäkään ennen säädettyä aikaa. Tästä syystä kukaan ei ole rohkeampi kuin se, joka uskoo Jumalaan. Mikään ei voi häntä lannistaa, eivät edes vastoinkäymisen rajuilma, vastustuksen myrsky eivätkä vahvimmatkaan armeijat voi kukistaa häntä. Kun hän nousee taisteluun Jumalan puolesta, hän kukistaa sotavoimat, jotka ovat kymmenen kertaa voimakkaammat kuin hänen omansa. Mistä voivat mushrikit, kafirit ja ateistit saada sellaisen päättäväisyyden, kyvyn ja voiman? He pitävät henkeänsä kalleimpana maailmassa ja uskovat, että vihollinen voi aiheuttaa kuoleman ja että sen voi välttää pakenemalla vihollista!
8. Usko La ilaha illa Allah iin luo rauhan ja tyytyväisyyden asenteen, puhdistaa mielen mustasukkaisuuden, kateuden ja ahneuden intohimosta ja pitää poissa ajatukset turvautumisesta alhaisiin ja epärehellisiin keinoihin menestyksen saavuttamiseksi. Uskova ymmärtää, että rikkaus on Jumalan kädessä ja Hän jakaa sitä mielensä mukaan; että kunnia, valta, maine ja vaikutusvalta - kaikki ovat Hänen tahtonsa alaisia ja Hän jakaa niitä siten kuin Hän haluaa; ja että ihmisen velvollisuus on ponnistella ja taistella oikeudenmukaisesti. Hän tietää, että menestys ja epäonnistuminen ovat riippuvaisia Jumalan armosta; jos Hän haluaa antaa, mikään mahti maailmassa ei voi estää Häntä tekemästä niin, ja ellei Hän halua, mikään voima ei voi pakottaa Häntä antamaan. Mushrikit, kafirit ja ateistit taas katsovat onnistumisen ja epäonnistumisen riippuvan vain heidän omista ponnistuksistaan ja maallisten voimien avusta tai vastustuksesta. Siksi he ovat aina rahanhimon ja kateuden orjia. Saavuttaakseen menestystä he eivät koskaan epäröi käyttää lahjomista, imartelua, juonittelua ja muita alhaisia ja epärehellisiä keinoja. Muiden menestykseen kohdistuva kateus ja mustasukkaisuus jäytää heitä, eivätkä he jätä mitään keinoa käyttämättä keksiäkseen pahimman mahdollisen menetelmän menestyksekkään kilpailijansa kukistamiseksi.
9. La ilaha illa Allahin tärkein vaikutus on se, että se saa ihmisen tottelemaan ja noudattamaan Jumalan Lakia. Se joka uskoo siihen, on varma, että Jumala tietää kaiken kätketyn ja avoimen ja on lähempänä häntä kuin hänen oma kaulavaltimonsa. Jos hän tekee syntiä eristetyssä nurkassa yön pimeydessä, Hän tietää sen; Hän tuntee myös ajatuksemme ja aikomuksemme, olivat ne sitten pahoja tai hyviä. Voimme salata asiat kaikilta, mutta emme voi salata mitään Jumalalta; voimme vältellä kaikia, mutta on mahdotonta vältellä Jumalan otetta. Mitä lujempi ihmisen usko on tässä suhteessa, sitä tarkkaavaisempi hän on Jumalan käskyjen suhteen; hän karttaa sitä, minkä Jumala on kieltänyt ja noudattaa Hänen käskyjään myös yksinäisyydessä ja pimeydessä, sillä hän tietää, että Jumalan "poliisi" ei koskaan jätä häntä yksin, ja hän pelkää Tuomioistuinta, jonka vangitsemismääräystä hän ei voi milloinkaan välttää. Tästä syystä muslimina olemisen ensimmäinen ja tärkein ehto on usko La ilaha illa Allah iin. "Muslimi", kuten olemme jo todenneet, merkitsee 'tottelevaisuutta Jumalalle' ja Jumalan totteleminen on mahdotonta ilman lujaa uskoa La ilaha illa Allah iin, toisin sanoen ei ole muuta palveltavaa kuin Allah.
Muhammedin (rauha hänelle) opetuksissa usko yhteen Jumalaan on tärkein ja olennaisin periaate. Se on islamin peruskallio ja sen voiman pääasiallinen lähde. Kaikki muut islamin käsitykset, määräykset ja lait seisovat lujina tällä perustalla. Ne saavat kaikki voimaa tästä lähteestä. Jos se poistettaisiin, islamista ei ole jäljellä mitään.
Profeetta Muhammed (rauha hänelle) on edelleen kehottanut meitä uskomaan Jumalan enkeleiden olemassaoloon. Tämä on islamin uskon toinen kappale ja kovin tärkeä, koska se vapauttaa Tawhiid in kaikista mahdollisista epäpuhtauksista ja tekee siitä puhtaan, yksinkertaisen ja vapaan vaarasta, että siihen sisältyisi joitakin shirkin, monijumalaisuuden, varjoja.
Monijumalaiset ovat liittäneet Jumalaan kahdenlaisia olentoja:
a) Niitä, joilla on aineellinen olemus ja jotka voidaan ihmissilmin havaita, kuten aurinko, kuu, tähdet, tuli, vesi, eläimet, suurmiehet jne.
b) Niitä joilla ei ole aineellista olemusta ja joita ei voida ihmissilmin havaita: näkymättömiä olentoja, joiden uskotaan työskentelevän maailmankaikkeuden hallinnan parissa; yksi esimerkiksi hallitsee ilmaa, toinen antaa valoa, kolmas sadetta ja niin edelleen.
Ensimmäisen ryhmän jumalolennoiksi väitetyillä olennoilla on aineellinen olemus ja ihminen voi nähdä ne. Väitteen virheellisyyden osoittaa täysin Kalima - La ilaha illa Allah. Tämä riittää kumoamaan ajatuksen, etät ne olisivat osallisia jumalisuudesta tai että ne ansaitsisivat kunnioitusta. Toinen ryhmä, aineettomia kun ovat, on kätketty ihmisen silmältä ja salaperäinen; monijumalaiset ovat taipuvaisempia panemaan uskonsa niihin. He pitävät niitä juamalolentoina, jumalina ja Jumalan lapsina. He tekevät niiden kuvia ja uhraavat niille. Tämä erityinen uskonkappale on selitetty niin että sen tarkoitus on puhdistaa ja kirkastaa usko Jumalan ykseyteen ilman että siihen lisätään nämä toisen ryhmän näkymättömät olennot.
Muhammed (Jumalan siunaukset hänelle) on ilmoittanut meille, että nämä näkymättömät henkiset olennot, joita ihmiset luulevat jumalolennoiksi tai Jumalan lapsiksi, ovat itse asiassa Hänen enkeleitään. Heillä ei ole mitään osuutta Jumalan jumalisuuteen; he ovat Hänen käskynsä alaisia ja niin tottelevaisia, etteivät he voi poiketa Hänen käskyistään hiukkaakaan. Jumala pitää heitä työssään hoitamassa Hänen valtakuntaansa ja he suorittavat Hänen antamansa tehtävät täsmällisesti ja huolellisesti. Heillä ei ole valtaa tehdä mitään omasta halustaan; he eivät voi esittää Jumalalle mitään heitä koskevia suunnitelmia, heillä ei edes ole valtaa puhua Jumalalle jonkun ihmisen puolesta. Heidän palvomisensa ja heidän apunsa anominen on nöyryyttävää ja alentavaa ihmiselle. Sillä ihmisen luomisen ensimmäisenä päivänä Jumala oli pannut heidät kumartamaan maahan asti Aadamin edessä, suonut hänelle enemmän tietoa, kuin heillä oli ja sivuuttaen heidät tehnyt Aadamista sijaisensa maan päälle. Mikä alennus voisi siitä syystä ole ihmiselle suurempi kuin lankeaminen maahan heidän edessään ja mielisuosion aneleminen heiltä, jotka olivat heittäytyneet maahan hänen edessään!
Muhammed (Jumalan siunaukset hänelle) kielsi meitä palvomasta enkeleitä ja yhdistämästä heitä Jumalaan Hänen jumalallisuudessaan, mutta samalla hän ilmoitti meille, että he ovat Jumalan valitsemia luotuja, jotka ovat synnittömiä ja jo luonnoltaan kykenemättömiä olemaan tottelemattomia Jumalalle ja että he työskentelevät ikuisesti täyttääkseen Hänen käskynsä. Lisäksi hän ilmoitti meille, että nämä Jumalan enkelit ympäröivät meitä joka puolelta, ovat kiintyneitä meihin ja ovat aina seurassamme, He tarkkailevat kaikkia tekojamme, hyviä ja pahoja ja merkitsevät ne muistiin. He keräävät täydelliset muistiinpanot jokaisen ihmisen elämästä. Kun meidät kuolemamme jälkeen viedään Jumalan eteen, he esittävät elämäntyöstämme maan päällä täydellisen selontoen, johon kaikki on huolellisesti merkitty muistiin eikä mitään tekoamme ole jätetty pois, miten vähäpätöinen ja tarkoin salattu se sitten olikin.
Meille ei ole annettu tietoja enkeleiden todellisesta luonnosta. Meille on mainittu vain joitakin heidän hyveitään ja ominaisuuksiaan ja meitä on kehoitettu uskomaan heidän olemassaoloonsa. Meillä ei ole muita mahdollisuuksia saada tietoja heidän luonnostaan, ominaisuuksistaan ja laadustaan. Siksi olisi suoranaista mielettömyyttä keksiä omin päin heille hahmo tai ominaisuuksia. Meidän on uskottava heihin juuri niin kuin meitä on kehoitettu tekemään. Heidän olemassaolonsa kieltäminen on kufr sillä ensinnäään meillä ei ole mitään syytä sellaiseen kieltämiseen ja toiseksi, jos kieltäisimme heidän olemassaolonsa, se merkitsisi samaa kuin uskoisimme Muhammedin (Jumalan siunaukset hänelle) valehtelevan. Me uskomme heidän olemassaoloonsa vain, koska Jumalan todellinen lähettiläs sanansaattaja on ilmoittanut meille niin. (Katso Koraani 2:34 ja 7:11.)
Kolmas uskonkappale, johon Muhammed (Jumalan siunaukset hänelle) käski meitä uskomaan, on usko Jumalan Kirjoihin; Kirjoihin, jotka hän on lähettänyt ihmiskunnalle profeettojensa välityksellä aika ajoin.
Jumala oli ilmoittanut Kirjansa profeetoilleen ennen Muhammedia ja nämä kirjat lähetettiin alas samoin kuin Hän lähetti Koraanin Muhammedille (rauha hänelle). Olemme saaneet tietää joidenkin näiden kirjojen nimet, kuten Aabrahamin kirjat, Mooseksen kirjat (Toora), Daavidin psalmit (Zabuur) ja Jeesuksen evankeliumi (Injiil). Muille profeetoille annettujen kirjojen nimiä emme tunne. Huomioon ottaet muut olemassa olevat uskonnolliset kirjat, emme täten pysty varmuudella sanomaan olivatko ne aitoja ilmoitettuja kirjoja.
Mutta uskomme mielessämme, että mitä tahansa kirjoja Jumala lähetti maan päälle, ne olivat kaikki aitoja.
Niistä kirjoista, josta meille on ilmoitettu, Aabrahamin kirjat ovat hävinneet eikä niistä voida löytää mitään merkkejä maailmankirjallisuuden joukosta. Daavidin psalmit, Mooseksen kirjat ja Jeesuksen evankeliumi ovat olemassa juutalaisten ja kristittyjen parissa, mutta Koraani ilmoittaa meille, että ihmiset ovat muuttaneet ja lisäyksillään väärentäneet näitä kirjoja ja Jumalan sanoihin on sakoitettu heidän itse sepittämiään tekstejä (3) . Tämä kirjojen turmeleminen ja häpäiseminen on laadultaan niin suurta ja ilmeistä, että juutalaiset ja kristityt myöntävät itsekin, ettei heillä ole niitä alkuperäisinä. Heillä on vain niiden käännökset joihin on vuosisatojen kuluessa tehty ja tehdään edelleen monia muutoksia.
Tutkiessamme noita Kirjoja löydämme kohtia ja kertomuksia, jotka eivät ilmeisestikään voi olla lähtöisin Jumalasta. Jumalan ja ihmisten sanat on näissä kirjoissa sekoitettu yhteen, eikä meillä ole mitään mahdollisuutta tietää mikä osa on Jumalalta ja mikä on ihmisten kirjoittamaa. Meitä on käsketty uskomaan aikaisemmin ilmoitettuihin kirjoihin vain siinä mielessä, että myönnämme että Jumala ennen Koraania oli lähettänyt Kirjoja profeettojensa kautta ja että ne olivat kaikki yhdeltä ja samalta Jumalalta: sama Jumala lähetti Koraanin ja että Koraanin lähettäminen Jumalan kirjana ei ollut mitään uutta tai kummallista, vaan se vahvistaa, toistaa ja täydentää Jumalan ohjeita, jotka ihmiset ovat pilanneet tai kadottaneet muinaisuudessa.
Koraani on viimeinen Jumalan lähettämistä kirjoista ja se eroaa joissakin olleennaisissa suhteissa aikaisemmista kirjoista. Eroavaisuudet ovat lyhyesti sanottuna seuraavat:
1. Useimpien aikaisempien Jumalan kirjojen tekstit ovat hävinneet täydellisesti ja vain niiden käännökset ovat tänä päivänä olemassa. Koraani taas on olemassa sellaisena kuin se ilmoitettiin Profeetalle; ei sanaakaan - ei edes pistettä siinä - ole muutettu. Se on saatavisa alkuperäisessä muodossaan ja Jumalan Sana on täten säilytetty kaikille tuleville ajoille.
2. Aikaisemmissa Jumalan kirjoissa ihminen on sekoittanut omat sanansa Jumalan sanoihin, mutta Koraanista löydämme vain Jumalan sanoja alkuperäisessä puhtaudessaan. Tämän myöntävät myös islamin vastustajat.
3.Toisin kuin pyhät kirjat, joita muilla kansoilla on ollut, sen voidaan aitojen historiallisten todisteiden perusteella sanoa todellakin kuuluvan sille profeetalle, jonka nimeen se liitetään. Joistakin kirjoista ei edes tiedetä minä aikana ja kenelle profeetalle ne ilmoitettiin. Mitä Koraaniin tulee, todisteet siitä, että se ilmoitettiin Muhammedille (Jumalan siunaukset hänelle) oavt niin runsaat, niin vakuuttavat ja vahvat, niin pakottavat ettei pahinkaan islamin kriitikko voi tehdä niitä epäilyksenalaisiksi. Nämä todisteet ovat niin laajat ja yksityiskohtaiset, että monien Koraanin jakeiden ja ohjeiden ilmoittamispaikka ja -tilaisuuskin tunnetaan varmuudella.
4. Aikaisemmat pyhät kirjat lähetettiin maan päälle kielillä, jotka ovat kuolleet jo kauan sitten. Nykyään ei kukaan kansa tai yhteisö puhu noita kieliä ja on vain joitakin henkilöitä, jotka voivat väittää ymmärtävänsä niitä. Täten, vaikka kirjat olisivatkin olleet olemassa alkuperäisessä, muuttelemattomassa muodossaan, meidän aikanamme olisi ollut käytännöllisesti katsoen mahdotonta ymmärtää ja tulkita niiden määräykset ja soveltaa niitä käytännössä vaaditussa muodossa. Toisaalta taas Koraanin kieli on elävä kieli; miljoonat ihmiset puhuvat sitä ja vieläkin useammat miljoonat osaavat ja ymmärtävät sitä. Sitä opitaan ja opetetaan melkein jokaisessa maailman yliopistossa; kuka tahansa voi oppia sitä ja se jolla ei ole aikaa opetella sitä, löytää kaikkialta ihmisiä, jotka osaavat tätä kieltä ja pystyvät selittämään mitä Koraanissa sanotaan.
5. Jokainen maailman eri kansojen parista löydetty pyhä kirja on ollut osoitettu jollekin määräykset kansalle. Jokainen niistä sisältää määräyksiä, jotka näyttävät olevan tarkoitettuja jollekin määrätylle aikakaudelle historiassa ja jotka koskevat vain sen aikakauden tarpeita. Niitä ei tarvita tänä päivänä eikä niitä myöskään voida yksinkertaisesti ja asiallisesti soveltaa käytäntöön. Tämä osoittaa selvästi, että nuo kirjat oli tarkoitettu juuri tietylle kansoille eikä mitään niistä ollut tarkoitettu koko maailmalle. Lisäksi niitä ei ollut lähetetty jatkuvasti noudatettavaksi edes niille kansoille, joille ne oli lähetetty, niiden mukaan oli tarkoitus menetellä vain jonakin tiettynä aikakautena. Vastakohtana tälle Koraani on osoitettu koko ihmiskunnalle, ei voida edes epäillä että jokin osa siitä olisi tarkoitettu jollekin erityiselle kansalle. Samalla tavoin kaikki Koraanin käskyt ja määräykset ovat sellaisia, että niitä voidaan noudattaa kaikkialla ja kaikkina aikakausina. Tämä tosiasia todistaa, että Koraani on tarkoitettu koko maailmalle ja että se on ikuinen ohjenuora ihmiselämälle.
6. Ei voida kieltää sitä tosiasiaa, että aikaisemmatkin jumalalliset kirjat sisälsivät hyvyyttä ja hyveitä; nekin opettivat moraalin ja totuudenrakkauden periaatteita ja Jumalalle mieleistä elämäntapaa, mutta mikään niistä ei ollut tarpeeksi laaja käsittämään kaiken,mikä on tarpeen hyveelliselle ihmiselämälle, mitään unohtamatta ja mitään lisäämättä. Jokin niistä oli erinomainen yhdellä tavalla, toinen toisella. Koraani ja vain Koraani sisältää ei vain kaiken, mikä oli hyvää aikaisemmissa kirjoissa, vaan se tekee myös Allahin tien täydelliseksi ja esittää sen kokonaisuudessaan, sekä hahmottelee elämänohjeet, jotka käsittävät kaiken, mikä on tarpeellista ihmiselle tässä maailmassa.
7. Ihmisen väliintulon ja väärennysten takin kirjoihin on lisätty monia asioita, jotka ovat vastoin todellisuutta, järjenvastaisia ja oikeuskäsitteitä loukkaavia. Niissä on asioita, jotka ovat julmia ja tekevät tyhjäksi ihmisen uskon ja teot. Lisäksi niihin on valitettavasti lisätty asioita, jotka ovat säädyttömiä, rivoja ja ilmeisen epämoraalisia. Koraanissa ei ole sellaisesta roskaa. Se ei sisällä mitään, mikä olisi järjen vastaista eikä mitään, mikä voitaisiin todistaa vääräksi. Mikään osa siitä ei ole väärä; mikään siinä ei ole harhaanjohtavaa. Siitä ei voida löytää jälkeäkään mistään epämoraalisesta tai säädyttömästä. Alusta loppuun koko Kirja on täynnä viisautta ja totuutta. Se sisältää inhimillisen yhteiskunnan parhaan filosofian ja oivallisimman lain. Se osoittaa oikean tien ja johdattaa ihmisen menestykseen ja pelastukseen.
Näiden erityisten piirteidensä ansiosta kaikkia maailman kansoja neuvotaan uskomaan Koraaniin, hylkäämään kaikki muut kirjat ja noudattamaan vain sitä, sillä se sisältää kaiken, mikä on välttämätöntä Jumalan tahdon mukaiseen elämiseen, eikä sen lisäksi enää tarvita mitään muuta Jumalan Kirjaa.
Koraanin ja muiden Jumalan kirjojen eroavaisuuksien vertailu auttaa helposti ymmätämään, ettei usko Koraaniin ole luonteeltaan sama kuin usko aikaisempiin kirjoihin.
Usko vanhempiin kirjoihin rajoittuu siihen vahvistukseen, että ne olivat kaikki Jumalalta, olivat totta ja ne oli lähetetty täyttämään omana aikanaan samaa tehtävää, mitä varten Koraani on lähetetty. Toisaalta usko Koraaniin merkitsee sitä, että se on ehdottomasti ja täysin Jumalan oma sana, että se on täysin totta, että jokainen sen sana on säilynyt, että kaikki siinä mainittu on oikeaa, että on jokaisen ihmsen velvollisuus noudattaa elämässään kaikkia sen määräyksiä ja että kaikkea sellaista, mikä on sitä vastaan, on kartettava.
Edellisessä luvussa keskustelimme siitä, että Jumalan lähettiläitä oli noussut kaikkien kansojen keskuudessa ja että he kaikki toivat mukanaan pääasiassa juuri sen uskonnon - islamin - jota Muhammed (rauha hänelle) julisti. Tässä suhteessa kaikki Jumalan lähettiläät kuuluvat samaan kategoriaan ja ovat samanvertaisia keskenään. Jos ihminen pettää yhden heistä, hän niin sanoaksemme pettää kaikki ja jos hän tunnustaa yhden heistä ja uskoo häneen, hänen on tunnustettava heidät kaikki. Syy on aivan yksinkertainen. Olettakaamme, että kymmenen ihmistä esittää saman väitteen; jos myönnämme yhden niistä oikeaksi, myönnämme ipso facto myös ne yhdeksän muuta oikeiksi, ja jos uskomme yhteen niistä, uskomme suoranaisena johtopäätöksenä niihin kaikkiin. Tästä syystä islamissa on välttämätöntä uskoa ehdottomasti kaikkiin Jumalan profeettoihin. Se, joka ei usko johonkin heistä, olisi kafir, vaikka hän uskoisi kaikkiin muihin profeettoihin.
Perimätiedossa esiintyy tieto, että kaikkien eri kansojen keskuuteen eri aikoina lähetettyjen profeettojen kokonaismäärä on 124.000. Jos ajattelemme elämää maapallolla siitä lähtien, kun se sai ensimmäiset asukkaansa ja kaikkien täällä kulkeneiden ihmisten ja kansakuntien lukumäärää, tämä luku ei tunnu liian suurelta. Meidän on ehdottomasti uskottava kaikkiin niihin profeettoihin, joiden nimet on mainittu Koraanissa. Mitä tulee muihin, meidät on määrätty uskomaan, että kaikki profeetat, jotka Jumala lähetti ihmiskunnan johdatukseksi, olivat oikeita. Täten uskomme kaikkiin profeettoihin, jotka lähetettiin Intiaan, Kiinaan. Persiaan, Egyptiin, Afrikkaan , Eurooppaan ja maailman muihin maihin, mutta meillä ei ole mitään mahdollisuutta olla ehdottoman varmoja jonkin henkilön kohdalla, jonka nimeä ei ole Koraanissa mainittujen profeettojen joukossa, sillä meille ei ole ilmoitettu onko hän profeetta vain ei. Meillä ei ole myöskään lupaa puhua pahaa muiden uskontojen pyhistä miehistä. On täysin mahdollista, että jotkut heistä ovat olleet Jumlan profeettoja ja että heidän seuraajansa väärensivät heidän opetuksensa heidän kuolemansa jälkeen, aivan kuten Mooseksen ja Jeesuksen (Jumlan siunaukset heille) seuraajansa ovat tehneet. Siksi meidän tulee aina kun haluamme lausua mielipiteemme heistä, puhua heidän oppikappaleistaan ja rituaaleistaan; mitä tulee noiden uskontojen perustajiin, vaikenemme tunnontarkasti ettemme syyllistyisi profeetan halveksimiseen.
Mitä tulee profeettana olemiseen ja siihen että on Jumlan lähettämä opettamaan samoja islamin suoria teitä, Muhammedin ja muiden profeettojen (Jumalan siunaukset heille) välillä ei ole mitään eroa, meidät on määrätty uskomaan heihin kaikkiin samalla tavoin. Mutta huolimatta tasa-arvoisuudesta tässä suhteessa Muhammedin ja muiden profeetojen (Jumalan siunaukset heille kaikille) välillä on seuraavat eroavuudet:
1. Aikaisempien aikojen profeetat olivat tulleet jonkin määrätyn kansan luo määrätyksi aikakaudeksi, kun taas Muhammed (Jumlana siunaukset hänelle ) lähetettiin kaikille kansoille kaikiksi tuleviksi ajoiksi (4).
2. Noiden profeettojen opetukset ovat joko kokonaan kadonneet maan päältä tai se, mitä niistä on jäljellä, ei ole puhdasta, vaan siihen on sekoittunut monia virheellisiä ja keksittyjä lausuntoja. Vaikka joku haluaisikin seurata niitä, se tästä syystä ei ole mahdollista. Sitä vastoin Muhammedin (Jumalan siunaukset hänelle) opetukset, hänen elämäkertansa, puheensa, hänen elämäntapansa, moraalinsa, tapansa ja hyveensä, koko hänen elämänsä ja kaikki työnsä yksityiskohdat ovat säilyneet. Muhammed (Jumalan siunaukset hänelle) on siten profeettojen rivissä ainoa elävä persoonallisuus, jonka jalanjälkiä on mahdollista seurata turvallisesti ja luottavaisesti.
3. Aikaisempien profeettojen antama johdatus ei ollut täydellistä eikä se sisältänyt kaikkea. Kutakin profeettaa seurasi toinen, joka teki muutoksia ja lisäyksiä edeltäjänsä opetuksiin ja ohjeisiin ja täten uudisten ja edityksen ketju jatkui. Tästä syystä varhaisten profeettojen opetukset aikojen kuluessa unohdettiin. Ei ollut mitään ilmeistä syytä säilyttää aikaisempia opetuksia kun niiden tilalle oli saatu korjattuja ja parannettuja ohjeita. Lopulta ihmiskunnalle ilmoitettiin täydellinen kokelma ohjeita Muhammedin (Jumalan siunaukset hänelle) välityksellä, jolloin kaikki vanhemmat opetukset itsestään kumoutuivat, sillä olihan hyödytöntä ja epäviisasta seurata epätäydellisiä ohjeita jos kerran täydelliset olivat olemassa. Se joka seuraa Muhammedia (Jumalan siunaukset hänelle), seuraa kaikkia profeettoja, sillä kaikki, mikä oli hyvää ja ikuisesti käyttökelpoista, sisältyy hänen opetuksiinsa. Siksi se, joka hylkää Muhammedin opetukset ja kieltäytyy seuraamsta niitä ja haluaa seurata jotakuta toista profeettaa, vain kieltää itseltään suuren määrän hyödyllisiä ja arvokkaita ohjeita ja opetuksia, jotka sisältyvät Muhammedin opetuksiin, mutta joita ei koskaan ollut aikaisempien profeettojen kirjoissa ja jotka vasta Viimeinen Profeetta ilmoitti.
Tästä syystä on jokaisen ihmisen velvollisuutena uskoa Muhammediin (rauha hänelle) ja seurata vain häntä. Jotta ihmisestä tulisi todellinen muslimi (Profeetan elämäntavan seuraaja), on välttämätöntä, että hän uskoo täydellisesti Muhammediin (rauha hänelle) ja että hän myöntää, että:
a) Hän on todellinen Jumalan profeetta;
b) Hänen opetuksensa ovat ehdottoman täydellisiä, ilman mitään vikoja tai erehdyksiä; ja
c) Hän on Jumalan Viimeinen Profeetta, Hänen jälkeensä ei ilmaannu mitään profeettoja minkään kansan keskuuteen Tuomiopäivään asti, eikä myöskään tule ilmaantumaan ketään sellaista henkilöä, johon uskominen olisi muslimeille tärkeätä.
Islamin uskon viides opinkappale on usko kuolemanjälkeiseen elämään. Profeetta Muhammed (rauha hänelle) on opettanut meitä uskomaan kuolleista nousemiseen ja Tuomiopäivään. Tämän uskon olennaiset osat, sellaisena kuin hän ne meille opetti, ovat seuraavat:
Että tämän maailman elämä ja kaikki, mitä siihen liittyy, loppuu ennalta määrättynä päivänä. Kaikki tuhoutuu. Tuon päivän nimi on Qayamah , Viimeinen Päivä.
Että kaikki ihmiset, jotka ovat eläneet maailmassa aina sen alusta lähtien, herätetään kuolleista ja viedään Jumalan eteen, joka on tuomarina tuona päivänä. Tätä kutsutaan Hashriksi, henkien heräämiseksi.
Että jokaisen miehen ja naisen tekojen - kaikkien heidän hyvien ja pahojen tekojensa luettelo esitetään Jumalalle lopullista tuomiota varten.
Että Jumala lopullisesti tuomitsee jokaisen hänen ansioidensa mukaan. Hän punnitsee jokaisen hyvät ja pahat teot. Se, jolla on erinomaiset ansiot hyvyydessä, saa komean palkinnon; se, jonka pahat ja väärät teot painavat enemmän kuin hyvät, saa rangaistuksen.
Että palkinnot ja rangaistukset jaetaan oikeudenmukaisesti. Ne, jotka selviytyvät menestyksellisesti tästä tuomiosta, pääsevät Paratiisiin ja ikuisen autuuden ovet avautuvat heille; ne, jotka tuomitaan ja ansaitsevat rangaistuksen, lähetetään Helvettiin - tulen ja kidutuksen tyyssijaan.
Nämä ovat olennaiset osat uskossa kuolemanjälkeiseen elämään.
Usko kuolemanjälkeiseen elämään on aina ollut erottamaton osa profeettojen opetuksissa. Jokainen profeetta on kehoittanut seuraajiaan uskomaan siihen, samalla tavalla kuin viimeinen profeetoista, Muhammed (rauha hänelle) on pyytänyt meitä uskomaan. Tämä on aina ollut muslimina olemisen tärkeä ehto. Kaikki profeetat ovat ehdottomasti julistaneet, että se, joka ei usko siihen, tai epäilee sitä on kafir. Tämä johtuu siitä, että kuolemanjälkeisen elämän kieltäminen tekee kaikki muut käsitykset tarkoituksettomiksi. Tämä kieltäminen tuhoaa myös juuri sen, mikä kannustaa ihmistä elämään hyvää elämää ja ajaa hänet tietämättömyyden ja epäuskon elämään. Pieni phdiskelu selventää tätä.
Jokapäiväisessä elämässämme kysymme, kun meitä pyydetään tekemään jotakin, mitä hyötyä sen tekemisestä on ja mitä hankaluuksia seuraa, jos jätämme sen tekemättä. Tämä kuuluu ihmisluontoon. Vaistomaisesti pidämme sellaista toimenpidettä, joka ei tuota mitään hyötyä, täysin tarpeettomana. Emme koskaan halua kuluttaa aikaamme ja energiaamme hyödyttömiin, mitään tuottamattomiin tehtäviin, jotka ovat pelkää tuhlausta. Vastaavasti emme myöskään ole erityisen innokkaita välttämään jotakin täysin vaaratonta asiaa. Yleisenä sääntönä on, että mitä lujemmin uskomme jonkin asian hyödyllisyyteen, sitä lujemmin vastaamme sihen; ja mitä enemmän epäilemme sen tehokkuutta, sitä torjuvampi on asenteemme siihen. Miksi lapsi työntää kätensä tuleen? - Koska hän ei ole varma siitä, että tuli polttaa. Miksi hän karttaa oppimista? - Koska hän ei täysin ymmärrä koulutuksen tärkeyttä ja siitä koituvaa hyötyä eikä usko siihen, mitä hänen vanhempansa yrittävät painaa hänen mieleensä.
Ajatelkaamme nyt ihmistä, joka ei usko Tuomiopäivään. Eikö hän pitäisi uskoa Jumalaan ja Hänen käskyjensä mukaista elämää täysin merkityksettömänä? Mitä arvoa hän antaisi elämälle, jonka tarkoituksena olisi Hänen mielisuosionsa tavoitteleminen? Hänelle ei tottelevaisuudesta Jumalaa kohtaan ole mitään hyötyä eikä tottelemattomuudesta mitään vahinkoa. Miten voisi olla mahdollista, että hän seuraisi tunnontarkasti Jumalan, Hänen profeettansa ja Hänen kirjansa määräyksiä? Mikä enää kannustaisi häntä alistumaan kokeisiin ja kieltäymyksiin ja välttämään maallisia nautintoja? Ja jos ihminen ei seuraa Jumalan määräyksiä, vaan elää omien mieltymystensä mukaisesti, mitä hyötyä on hänen uskostaan Jumalan olemassaoloon, vaikka hänellä sellainen usko olisikin?
Tässä ei ole vielä kaikki. Jos mietimme asiaa syvällisemmin, päädymme siihen johtopäätökseen, että usko kuolemanjälkeiseen elämään on suurin ratkaiseva tekijä ihmisnen elämässä. Sen hyväksyminen tai hylkääminen ratkaisee koko hänen elämänsä ja käyttäytymisen suunnan.
Ihminen, joka tähtää vain onnistumiseen tai epäonnistumiseen tässä maailmassa tuntee mielenkiintoa vain etuja ja haittoja kohtaan, joita hänelle kertyy tässä elämässä. Hän ei ole valmis ryhtymään mihinkään hyvään tekon ellei hänellä ole toivoa saavuttaa sen avulla jotakin maallista hyötyä, eikä myöskään ole innokas välttämään mitään pahaa tekoa ellei se vaikuta haitallisesti hänen omiin etuihinsa tässä maailmassa.
Mutta ihminen, joka uskoo myös tulevaan elämään ja jolla on varma vakaumus tekojensa lopullisista seurauksista, pitää kaikkia maallisia voittoja ja tappioita tilapäisinä ja katoavina eikä pane ikuista autuuttaan vaaraan katoavan voiton takia. Hän näkee asiat laajemmasta näkökulmasta ja pitää aina mielessään ikuisesti kestävät edut ja vahingot. Hän tekee hyviä tekoja, miten paljon ne sitten maksavatkin hänelle maallisten etujen muodossa, tai miten haitallisia ne ovatkin hänen välittömille eduilleen; ja hän välttää kaikkea väärää, miten houkuttelevalta se sitten näyttääkin. Hän arvioi asioita niiden iankaikkisten seurausten kannalta eikä anna periksi oikuilleen ja päähänpistoilleen.
Näiden kahden henkilön uskomusten, asenteiden ja elämän välillä vallitsee näin ollen perusteellinen ero. Toisen mielikuva hyvästä teosta rajoittuu sen hyödyllisyyteen tämän lyhyen ajallisen elämän aikana rahan, omaisuuden, yleisen suosion ja sen kaltaisten asioiden muodossa, asioiden, jotka antavat hänelle aseman, valtaa, mainetta ja maallista onnea. Sellaisista asioista tulee hänen elämänsä tarkoitus. Omien toivomustensa toteuttamisesta ja itsensä ylentämisestä tulee hänen elämänsä koko sisältö ja tarkoitus. Eikä hän kaihda edes julmien ja epäoikeudenmukaisten keinojen käyttämistä niitä tavoitellessaan. Samalla tavoin hänen käsityksensä väärästä teosta on, että se on teko, joka saattaisia vahingoittaa tai saattaa vaaranalaiseksi joitakin hänen omia etujaan tässä maailmassa omaisuuden tai hengen menetyksen, terveyden menettämisen, maineen tahraantumisen tai jonkin muun epämiellyttävän seurauksen muodossa. Tämän ihmisen vastakohtana uskovan käsitykset hyvästä ja pahasta ovat aivan toisenlaiset. Hänestä kaikki se, mikä miellyttää Jumalaa, on hyvää ja kaikki, mikä herättää Hänessä tyytymättömyyttä ja suuttumusta, on pahaa. Hyvä teko on hänen mielestään hyvä silloinkin, kun se ei tuota mitään etuisuuksia hänelle tässä maailmassa, tai jopa aiheuttaa jonkin maallisen omaisuuden menettämisen tai vahinkoa hänen omille eduilleen. Hän luottaa siihen, että Jumala palkitsee häntä iankaikkisessa elämässä, mikä hänestä on todellinen menestys. Samoin hän ei joudu pahoijen tekojen saaliiksi vain jonkin maallisen edun takia, sillä hän tietää, että vaikka hän välttäisi rangaistuksen lyhyessä maallisessa elämässään, niin lopuksi hän kuitenkin häviäisi eikä pystyisi välttämään Jumalan tuomioistuimen rangaistusta. Hän ei usko moraalin suhteellisuuteen, vaan pitää kiinni Jumalan ilmoittamista ehdottomista vaatimuksista ja elää niiden mukaisesti välittämättä menestyksestä tai häviöstä tässä maailmassa.
Täten usko tulevaan elämään tai sen kieltäminen saa ihmisen valitsemaan erilaisen suunnan elämälleen. Sellaisesta , joka ei usko Tuomiopäivään, on aivan mahdotonta kuvitella islamin ehdottamaa elämää. Islam sanoo: "Jumalan tapaan antakaa zakat (hyväntekeväisyyttä) köyhille Jumalan tiellä." Hän vastaa:"En, sillä zakat vähentää varallisuuttani; vaadin sen sijaan korkoa omista rahoistani." Ja sen perimisessä hän ei epäröi ottaa itselleen kaikkea velallisille kuuluvaa, vaikka he olisivat köyhiä tai nälkäisiä. Islam sanoo: "Puhukaa aina totta ja välttäkää valehtelemista, vaikka te valehtelemalla saavuttaisitte miten paljon ja menettäisitte miten paljon tahansa puhumalla totta." Mutta hänen vastauksensa olisi: "Mitä minä teen totuudella, joka ei mitenkään hyödytä minua täällä, ja joka pikemminkin tuottaa minulle tappiota; ja miksi minun pitäisi välttää valehtelemista silloin kun se voi tuottaa minulle hyötyä ilman minkäänlaista vaaraa, edes huonon nimen saamista?" Hän käy yksinäisellä paikalla ja löytää sieltä kallisarvoisen metalliesineen. Tällaisessa tapauksessa islam sanoisi: "Tämä ei ole sinun omaisuuttasi, älä ota sitä", mutta hän vastaisi: "Tämä on esine, jonka olen saanut haltuuni ilman mitään kustannuksia tai vaivaa; miksi en ottaisi sitä? Kukaan ei näe minun ottavan sitä, kuka voisi ilmoittaa siitä poliisille tai todistaa minua vastaan tuomioistuimessa, tai hankkia minulle huonon nimen muiden ihmisten silmissä. Miksi en ottaisi haltuuni tuota arvoesinetta?" Joku on jättänyt salassa omaisuuttaan tälle miehelle talletettavaksi ja kuolee sitten. Islam sanoo: "Käsittele rehellisesti talletettavaksesi jätettyä omaisuutta ja luovuta se vainajan perillisille." Hän sanoo: "Miksi? Ei ole mitään todisteita siitä, että tämä omaisuus on minulla; eivät hänen lapsensakaan tiedä siitä. Kun kerran voin ottaa sen haltuuni ilman pienintäkään vaikeutta, ilman, että kukaan esittäisi laillisia vaatimuksia, ilman, että nimeni saisi tahran, miksi en tekisi niin?" Lyhyesti sanottuna kaikissa elämän vaiheissa islam ohjaa häntä kulkemaan tiettyyn suuntaan ja omaksumaan teittyjä asenteita ja noudattamaan säädettyjä tapoja; mutta hän kulkeekin vastakkaiseen suuntaan. SIllä islam mittaa ja arvioi kaiken pitäen silmällä iankaikkisia seurauksia; kun taas sellaisella ihmisellä on aina mielessään vain välitön, maallinen hyöty. Nyt ymmärrämme, miksi ihminen ei voi olla muslimi ellei hän usko Tuomiopäivään. Olla muslimi on hyvin suuri asia; tosiasia on, ettei hän voi tulla edes hyväksi ihmiseksi ilman tätä uskoa, sillä Tuomiopäivän kieltäminen alentaa ihmisen ihmiskunnan keskuudesta asemaan, joka on alhaisempi kuin alhaisimpien eläinten.
Tähän mennessä olemme keskusteelleet kuolemanjälkeiseen elämään uskomisen tärkeydstä ja tarpeellisuudesta. Yrittäkäämme nyt pohtia, missä määrin uskon olennaiset osat ovat järkiperäisesti ymmärrettäviä. Tosiasia on, että kaikki se, mitä Muhammed (rauha hänelle) on kertonut meille tulevasta elämästä, on selvästi järjen tukemaa. Vaikkakin uskomme tuohon Päivään perustuu ehdottomaan luottamukseemme Jumalan profeettaan, järkiperäiseen phdiskeluun ei vain vahvista todeksi tätä uskoa, vaan paljastaa sen tosiasian, että Muhammedin (rauha hänelle) opetukset tässä suhteessa ovat paljon järkiperäisempiä ja helpommin ymmärrettäviä kuin kaikki muut elämää ja kuolemaa koskevat näkökannat.
Mailmassa esiintyy seuraavanlaisia näkemyksiä elämästä ja kuolemasta:
Joukko ihmisiä sanoo, että ihmisestä ei jää mitään jäljelle kuoleman jälkeen ja että elämän päättävän tapahtuman jälkeen ei ole muuta elämää. He sanovat, ettei sellaiseen ole minkäänlaista mahdollisuutta ja että sellainen usko on täysin epätieteellinen. Tällaista näkökantaa edustavat ateistit, jotka myös väittävät lähestyvänsä kysymystä tieteellisesti ja käyttävät länsimaista tiedettä tukenaan.
Toinen joukko ihmisiä väittää, että ihminen vastatakseen tekojensa seurauksista syntyy uudestaan ja uudestaan tähän samaan maailmaan. Jos hän viettää huonoa elämää, hän syntyy seuraavaan elämäänsä eläimen hahmossa, koirana tai kissana jne., tai puuna tai alempiarvoisena ihmisenä. Jos hänen tekonsa ovat olleet hyviä, hän syntyy uudetaan ylempään luokkaan kuuluvana ihmisenä. Tämä näkemys esiintyy joissakin itämaisissa uskonnoissa.
Kolmas näkemys, joka vaatii uskomaan Tuomiopäivään, Ylösnousemukseen, ihmisen joutumiseen Jumalan tuomioistuimen eteen ja palkintojen ja rangaistusten jakamiseen. Tämä on kaikkien profeettojen yhteinen usko.
Pohtikaamme nyt näitä näkemyksiä kohta kohdalta.
Ensimmäinen ryhmä, joka väittää, että sillä on tieteen tuki puolellaan, yrittää todistaa ettei kuolemanjälkeinen elämä ole totta. He sanovat, etteivät he ole koskaan nähneet kenenkään palaavan takaisin kuolemansa jälkeen. Ei ole olemassa ainuttakaan henkiinheräämisen tapausta. Näemme, että ihminen muuttuu kuoleman jälkeen tomuksi. Siksi kuolema on elämän loppu eikä ole mitään kuolemanjälkeistä elämää. Mutta ajatelkaamme näitä väitteitä: onko tämä tosiaankin tieteellinen todiste? Perustuuko väite todella järkeen? Jos he eivät ole nähneet ainuttakaan henkiinheräämistä kuoleman jälkeen,he saattavat ainostaan sanoa, että he eivät tiedä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Mutta sen sijaan, että pysyisivät näissä rajoissa, he julistavat, että mitään ei tapahdu kuoleman jälkeen väittäen samalla että he puhuvat tietojensa perusteella! Tosiasiassa he vain yleistävät tietämättömyyttä. Tiede ei sano meille mitään - kielteistä tai myönteistä - tästä asiasta, ja heidän väitteensä, ettei kuolemanjälkeistä elämää ole, on täysin perusteeton. Heidän väitteensä ei paljon eroa tietämättömästä ihmisestä, joka ei ole koskaan nähnyt lentokonetta ja joka tietojensa perusteella väittää ettei sellaisia ole olemassakaan! Jos joku ei ole nähnyt jotakin asiaa, tämä ei merkitse sitä, että tuota asiaa ei olisi olemassa. Ei kukaan ihminen, ei edes koko ihmiskunta, voi väittää ettei sellaista asiaa ole tai voi olla olemassa. Tämä väite on harhaanvievä ja läpeensä epätieteellinen. Yksikään järkevä ihminen ei voi panna sille mitään painoa.
Tarkastelkaamme nyt toisen ryhmän uskomusta. Heidän mukaansa ihminen on ihminen, koska hän aikaisemmassa eläimen elämässään on tehnyt hyviä tekoja; ja eläin on eläin siksi, koska hän aikaisemmassa elämässään ihmisenä on käyttäytynyt huonosti. Toisin sanoen, eläminen eläimenä tai ihmisenä on seuraus kunkin teoista aikaisemmassa olotilassa. Voitaisiin kysyä: "Kumpi niistä oli ensiksi olemassa, ihminen vai eläin?" Jos he sanovat, että ihminen oli olemassa ennen eläintä, silloin heidän on myönnettävä, että hänen oli tarvinnut olla eläin ennen sitä, ja että hän sai ihmisen muodon hyvien tekojensa ansiosta. Jos he sanovat, että eläin oli ensiksi olemassa, heidän täytyy myöntää, että aikaisemmin on täytynyt olla ihminen, joka muutettiin eläimeksi pahojen tekojensa takia. Tämä johtaa meidät noidankehään eivätkä tämän uskomuksen puolestapuhujat pysty päättämään ensimmäisen olennon muotoa, sillä jokainen sukupolvi edellyttää edellistä sukupolvea niin, että seuraavaa sukupolvea voitaisiin pitää aikaisemman seurauksena. Tämä on kerta kaikkiaan mieletöntä.
Pohtikaamme nyt kolmatta näkökantaa. Sen ensimmäinen väite on: "Tämä maailma päättyy eräänä päivänä. Jumala hävittää ja tuhoaa maailmankaikkeuden ja sen tilalle kehittyy toinen ylevämpi ja huomattavasti parempi kosmos."
Tämä väite on epäilemättä tosi. Epäilystäkään sen totuudesta ei voida esittää. Mitä enemmän mietimme maailman luonnetta, sitä selvemmin ilmenee, että olemassa oleva järjestelmä ei ole pysyvä ja ikuinen, sillä kaikki siinä työskentelevät voimat ovat luonteeltaan rajoitettuja ja varmaa on, että ne jonakin päivänä käyvät aivan voimattomiksi. Tästä syystä tiedemiehet ovat yhtä mieltä siitä, että jonakin päivänä aurinko muuttuu kylmäksi ja menettää kaiken energiansa, tähdet törmäävät toisiinsa ja koko maailmankaikkeuden järjestelmä joutuu epäjärjestykseen ja tuhoutuu. Ja lisäksi, jos evoluutio on totta maailmankaikkeuden asukkaiden suhteen, miksi se ei pitäisi paikkaansa myös sen kokonaisuuden suhteen? Ajatus, että maailmankaikkeus lakkaa kokonaan olemasta on vähemmän uskottava kuin ajatus siitä, että se siirtyy uuteen kehitysvaiheeseen ja uusi asioiden järjestys syntyy paljon paremmassa ja ihanteellisemmassa muodossa.
Tämän uskon toinen väite on, että "ihminen saa uuden elämän". Onko se mahdotonta? Jos on, niin miten ihmisen nykyinen elämä sitten on mahdollista? On ilmeistä, että Jumala, joka loi ihmisen tähän maailmaan, voi tehdä samoin tulevassakin maailmassa. Eikä se ole vain mahdollisuus, vaan myös myönteinen välttämättömyys, kuten tulemme havaitsemaan myöhemmin.
Kolmas väite on, että "ihmisen tässä maailmassa tekemien tekojen tilikirja on tallessa ja esitetään Tuomiopäivänä". Juuri tiede antaa todisteet tämän väitteen todenperäisyydestä. Ensin huomattiin, että äänet, joita saamme aikaan, aiheuttavat heikkoja aaltoja ilmassa ja häviävät sitten. Nyt on keksitty, että ääni jättää merkkejä sitä ympäröiviin esineisiin ja että se voidaan synnyttää uudelleen. Äänilevyt tehdään tällä periaatteella. Tästä voimme ymmärtää, että tieto ihmisen jokaisesta liikkeestä jää kaikkiin esineisiin, joiden kanssa hän joutuu kosketuksiin liikkeen aiheuttamien aaltojen välityksellä. Tämä todistaa, että tilitys kaikista teoistamme on täysin säilytettynä ja voidaan valmistaa uudelleen.
Neljäs väite on, että "Tuomiopäivänä Jumala on tuomarina ja palkitsee tai rankaisee oikeudenmukaisesti ihmistä hänen hyvien ja pahojen tekojensa takia." Mitä järjetöntä tässä on? Itse järki vaatii, että Jumala pitää oikeudenkäynnin ja jakaa oikeudenmukaisia tuomioita. Näemme täällä, että ihminen tekee hyvän teon eikä hyödy siitä millään tavoin täällä. Näemme toisen ihmisen tekevän pahoja tekoja ilman että hän kärsii niiden takia millään tavalla tässä maailmassa. Eikä tämä riitä, näemme tuhansittain tapauksia, joissa hyvät teot aiheuttavat vaikeuksia tekijälleen, ja pahat teot johtavat syyllisen henkilön onnellisuuteen ja palkitsemiseen. Kun näemme tällaista tapahtuvaan päivittäin, järkemme ja oikeudentajumme vaativat, että on tultava aika, jolloin ihminen, joka tekee hyviä tekoja, palkitaan ja sitä, joka tekee pahoja tekoja, rangaistaan. Nykyinen asioiden tila, kuten itse voitte todeta, on luonnonlain alainen, jonka mukaan on aivan luonnollista, että ihminen, jolla on mahdollisuus tehdä pahaa, tekee niin, jos hän haluaa, eikä ole välttämätöntä, että sen pahat seuraukset kohdistuisivat häneen kokonaan tai osittain. Jos sinulla on kannullinen bensiiniä ja tulitikkurasia, voit sytyttää vastustajasi talon tuleen ja voit paeta kaikkia tämän teon seurauksia, jos maalliset voimat ovat suosiollisia sinulle. Merkitseekö tämä sitä, että sellaisesta rikoksesta ei ole mitään seuraamuksia? Ei todellakaan! Se merkitsee vain sitä, että sen aineellinen tulos on tullut ilmi, mutta moraalinen on säästössä vastaisen varalle. Pitäisittekö todella mahdollisena, ettei sitä koskaan tulisi? Jos olette sitä mieltä, että sen on tultava, niin missä sitten? Varmastikaan ei tässä maailmassa, sillä tässä aineellisessa maailmassa vain tekojen aineelliset seuraukset ilmenevät täysin, kun taas järjen ja moraalin mukaiset seuraukset eivät tule näkyviin. Tämän korkeamman luokan tulokset ja seuraukset ilmenevät vain jos voimaan tulee toisenlainen asioiden järjestys, jossa järjen ja moraalin lait hallitsevat ylimpinä ja pitävät hallussaan valta-asemaa ja jossa aineelliset lait joutuvat niiden alaisiksi. Tämä tapahtuu toisessa maailmassa, joka on, kuten olemme aikaisemmin sanoneet, maailmankaikkeuden seuraava kehitysaste. Se on kehityksellinen siinä mielessä, että sitä hallitsevat moraaliset lait aineellisen sijasta. Ihmisen tekojen järjenmukaiset seuraukset, jotka talletetaan vastaisen varalle tässä maailmassa, tulevat esiin siinä maailmassa. Ihmisen aseman määräävät hänen moraalinen ja järjellinen arvonsa, jotka arvioidaan hänen tässä elämässä läpi käymiensä kokeiden ja koetusten perusteella. Siellä ei arvokas ihminen palvele typerystä, eikä moraalisesti ylivoimainen ihminen ole alhaisemmassa asemassa kuin hylkiö, kuten tässä maailmassa.
Tämän uskon viimeinen väite on Paratiisin ja Helvetin olemassaolo, mikä myöskään ei ole mahdotonta. Jos Jumala voi luoda auringon, kuun, tähdet ja maan, miksi Hän ei voisi luoda Paratiisia ja Helvettiä? Kun Hän istuu oikeutta ja jakaa oikeudenmukaisia tuomioita, palkiten ansioituneita ja rangaisten syyllisiä, täytyy olla olemassa paikka, missä ansioituneet voivat nauttia palkinnoistaan - kunniasta, onnesta ja kaikenlaisista palkkioista - ja toinen paikka, missä tuomitut kokevat alennusta, tuskaa ja kurjuutta.
Tutkittuaan näitä kysymyksiä, kukaan järkevä henkilö ei voi välttyä päätelmältä, että usko tulevaan elämään on järjen ja ymmärryksen avulla helpommin hyväksyttävä, eikä siinä ole mitään, mitä voitaisiin pitää järjenvastaisena tai mahdottomana. Ja kun lisäksi oikea profeetta, kuten Muhammed (Jumalan siunaukset hänelle) on vakuuttanut tämän todeksi, eikä siihen liity mitään, mikä ei olisi hyväksi meille, viisainta on uskoa siihen ehdottomasti ilman perusteluja.
Yllä olevassa olemme tutustuneet viiteen uskonkappaleeseen, jotka muodostavat islamin rakennuksen perustan. Niiden ydin sisältyy lyhyeen lauseeseen, joka tunnetaan nimellä Kalima-i-tayyibah. Kun julistamme La-ilaha illa Allah (ei ole muuta Jumalaa kuin Allah), luovumme kaikista vääristä jumalista ja tunnustamme olevamme Ainoan Jumalan luomia; ja kun näihin sanoihin lisätään Muhammed-ur-rasul Allah (Muhammed on Allahin lähettiläs) vahvistamme ja myönnämme, että Muhammed (Allahin siunaukset ja rauha hänelle) on profeetta. Myöntämällä tämän meille tulee pakolliseksi uskoa Jumalan jumalalliseen luontoon ja ominaisuuksiin, Hänen enkeleihinsä, Hänen Ilmoittamiinsa Kirjoihin ja kuolemanjälkeiseen elämään ja seuraamme vilpittömästi Profeetta Muhammedia (Allahin siunaukset ja tauha hänelle) ja meiltä edellytetään tapaa totella ja palvella häntä.
1. Esimerkiksi kreikassa on Oeo's, latinassa Deus, gootin kielessä Goth, saksassa Gott. Lisätietoja Encyclopedia Britannica sta,(Chicago 1956) Vol. X. s. 460. - Toimittaja Takaisin
2. Jotta lukija saisi kuvan siitä, miten pöyristyttäviä tilanteita tämä sydämen epätoivo voi synnyttää, suosittelemme Mr. Collin Wilsonin kirjoittamaa, ajatuksia herättävää nykyaikaisen elämän tutkielmaa " The outsider" ( 11. painos, Lontoo 1957).
Professori Joadin todistus puhuu myös selvää kieltä tästä asiasta. Hän kirjoittaa: "Ensimmäistä kertaa historiassa kasvaa aikuiseksi sukupolvi miehiä ja naisia, joilla ei ole uskontoa ja jotka eivät tunne tarvitsevansa sitä. He tyytyvät olemaan välittämättä siitä. He ovat myös hyvin onnettomia ja itsemurhien lukumäärä on epänormaalin korkea." (C.E.M.Joad, The Present and Future of Religion, lainaus Sir Arnold Lunnin, And Yet So New, Lontoo, 1958 s. 228).
Mitä tulee islamilaiseen maailmaan, annamme puheenvuoron ei-muslimi historioitsijalle, joka ei ole mitenkään myötätuntoinen islmin opille: "Tässä taipumattomassa monoteismissa yksinkertaisine, haltioituneine uskoineen ylivoimaisen olevaisen korkeimpaan johdatukseen on islamin pääasiallinen voima. Sen kannattajat tuntevat tyytyväisyyttä ja kohtaloonsa alistumista, joka on tuntematon useimpien muiden uskonnon kannattajille. "Itsemurhat ovat harvinaisia islamilaisissa maissa". ( Phillip K.Hitti, History of the Arabs, 1951, s. 129) Takaisin
3. Jo lyhyt Vanhan Testamentin ensimmäisten kirjojen ja Uuden Testamentin neljän evankeliumin tarkastelu paljastaa, että ne ovat ihmisen kynän tuotteita ja että näihin kirjoituksiin on liitetty joitakin osia alkuperäisistä Daavidin psalmeista ja Jeesuksen evankeliumista. Vanhan Testamentin viisi ensimmäistä kirjaa eivät muodosta alkuperäistä Tooraa, vaan osia Toorasta on sekoitettu ihmisten kirjoittamien tarinoiden joukkoon ja Herran alkuperäinen johdatus hukkuu tuohon rämeikköön. Samalla tavoin Jeesuksen neljä evankeliumia eivät ole alkuperäisiä evankeliumeja sellaisena kuin profeetta Kristus (rauha hänelle) ne antoi. Ne sisältävät itse asiassa Jeesuksen elämäntarinan neljän eri henkilön kyhäilemänä tietojen ja kuulopuheiden perusteella ja mukana on myös joitakin osia alkuperäisestä evankeliumista. Mutta alkuperäinen ja keksitty, jumamallinen ja inhimillinen ovat kuitenkin sekoittuneet niin, ettei jyviä voi erottaa akanoista. Tosiasia on, että alkuperäinen Jumalan Sana ei ole säilynyt sen paremmin kristittyjen kuin juutalaistenkaan keskuudessa. Toisaalta taas Koraani on säilynyt täydellisenä, eikä siinä ole muutettu kirjaintakaan tai jätetty mitään pois. Takaisin
4. Tästä kohdasta on keskusteltu yksityiskohtaisesti kolmannessa luvussa. Takaisin